Kamppailulajien kaikkien aikojen legendan Bruce Leen kuolemasta tulee 20. heinäkuuta kuluneeksi tasan 40 vuotta. Nuorella iällä kuolleen taiturin teot mullistivat niin kamppailulajien kenttää kuin elokuvamaailmaakin. Siksi
Yhdysvalloissa on tätä nykyä 49 osavaltiota, jotka ovat 1990-luvun kieltokierteen jälkeen hyväksyneet vapaaottelun lailliseksi toiminnaksi. Ainoa päinvastaisella kannalla oleva osavaltio on New York – ja
Vantaan Kamppailukeskuksen Anne Katas (kuvassa keskellä) haastaa elokuussa WAKO:n (World Association of Kickboxing Organizations) hallitsevan alle 66-kiloisten maailmanmestarin Nicole Trimmelin. Ottelu käydään 17. elokuuta itävaltalaisen
Potkunyrkkeilyn huippunimien joukkoon noussut Tyrone Spong ottelee tulevana viikonloppuna Glory 9 -illassa. Spong tähtää tosissaan myös vapaaotteluareenoille. Miehen piti otella viime viikonloppuna World Series of
Ruotsalaisottelija Niklas Bäckströmillä (5-0-0, 1 NC) on ongelma, hänellä on ollut vaikeuksia saada otteluita itselleen viime aikoina. Bäckström, 23, on viimeksi päässyt vapaaottelijana tositoimiin vuosi