Kumpi kärsii uransa toisen tappion (kuva ufc.comin omaisuutta)?

——————————————————————————————————————————-

UFC 108 on kirottu. Näin on pakko sanoa, kun katsoo kuinka monta vuoden ensimmäiseen UFC-otteluiltaan buukattua vapaaottelijaa on loukkaantunut: Anderson Silva , Brock Lesnar, Antonio Rodrigo Nogueira, Rory Markham, Tyson Griffin, Sean Sherk, Carlos Condit, Gabriel Gonzaga ja viimeisimpänä Steve Cantwell.

Tapahtuma on menettänyt hirvittävän määrän tähtiä ja hyviä ottelijoita, eikä olekaan ihme, että illan ottelulista vaikuttaa enemmän Spike TV:n ilmaislähetykseltä kuin maksutelevision arvoiselta PPV-tapahtumalta. Illan kolme tärkeintä ottelua ovat Rashad Evansin ja Thiago Silvan välinen matsi, brittipaukuttelija Paul Daleyn ja lukotusihme Dustin Hazelettin kohtaaminen sekä raskaansarjan Junior dos Santosin ja Gilbert Yvelin välien selvittely.

Rashad Evans vs. Thiago Silva

The Ultimate Fighterin kymppikauden valmentajien Rashad Evansin (13-1-1) ja Quinton ”Rampage” Jacksonin ottelu on ainakin toistaiseksi jäissä, joten Evans saa UFC 108:n päämatsissa vastaansa brasilialaisen Thiago Silvan (14-1).

Evans voitti reilut neljä vuotta sitten Ultimate Fighterin toisen kauden raskaansarjan kilpailun ja möyhensi vuosi sitten Forrest Griffinin kevyen raskaansarjan mestaruusmittelössä. Hän ei kuitenkaan onnistunut puolustamaan mestaruusvyötään kertaakaan, kun Lyoto Machida tyrmäsi hänet UFC 98:ssa. Voitto Thiago Silvasta veisi Evansin jälleen huomattavasti lähemmäs uutta mestaruusottelua ja pyyhkisi muistot uran ensimmäisestä tappiosta.

Ensimmäinen versio Evansista oli hyvä painija, joka omasi kohtuullisest pystytaidot. Nykyinen versio ottelijasta, joka on edennyt ainakin versioon 3.0, on vaarallinen ja hyvin liikkuva vastaan iskijä (”counter-puncher”): Evans on ehtinyt tyrmäämään urallaan muun muassa Chuck Liddellin ja Griffinin. 30-vuotias jenkki on liukasliikkeinen atleetti, jolla on erinomainen tasapaino ja tujusti tyrmäysvoimaa, mutta hän luottaa hieman liikaa yksittäisiin vastapalloon lyötyihin voimaiskuihinsa.

Thiago Silvakaan ei ole hävinnyt kuin kerran urallaan: tuo tappio tuli samalle miehelle jolle Evans hävisi – Lyoto Machidalle. Silva on todella painostava ja fyysisesti vahva kevyen raskaansarjan ottelija, jolla on musta vyö brasilialaisesta jujutsusta. Hän tokeni tappiostaan Machidalle hyvin, sillä Silva tyrmäsi Evansin tiimikaverin, Keith Jardinen, näytöstyyliin puolessatoista minuutissa neljä kuukautta sitten UFC 102:ssa.

Ottelijoiden tyylit poikkeavat mielenkiintoisesti toisistaan. Evans luottaa liikkumiseensa, vastaiskuihin ja laajakaarisiin yksittäisiin lyönteihin, kun taas Silva puskee herkeämättä päälle, iskee mieluiten sarjoissa ja käyttää paljon suoria lyöntejä. Matossa Evans nojaa pääasiassa ground’n poundiinsa ja painitaustaansa,  ja Silva puolestaan kerrassaan erinomaisiin BJJ-taitoihinsa ja yhtä lailla vahvaan iskemiseensä.

Ottelun ratkaisut nähdään pystyottelussa. Evans kyttää vastaiskun paikkaa ja Silva käy tyypilliseen tapaansa aggressiivisesti vastustajansa päälle. Kummankin miehen iskut ovat todella painavia, joten ottelu voi ratketa silmän räpäyksessä.

Näin itse asiassa Evansin ja Silvan matsista enneunen, joka on tietysti täydellisen luotettava tapa analysoida ottelun kulku: kahdessa ensimmäisessä erässä Silva osuu Evansiin selvästi enemmän kuin entinen mestari häneen, kunnes kolmannessa erässä Silva saa vietyä ottelun mattoon, mounttaa Evansin, pehmittää tätä iskuin ja viimeistelee kamppailun käsitriangelikuristuksella.

Ehkä ottelu ei pääty tällä tavalla, mutta luotan joka tapauksessa Silvan voittoon. Uniaan vastaan ei pidä taistella.

Paul Daley vs. Dustin Hazelett

Paul Daleyn (22-8-2) ja Dustin Hazelettin (12-4) kamppailussa kohtaavat kiehtovat ottelijat. Daleyn thainyrkkeily on erittäin vaarallista, jonka Tanskan Martin Kampmann sai kokea britin UFC-debyytissä. Hazelett taasen on BJJ-taitojensa, notkeutensa ja pitkien raajojensa ansiosta kenties välisarjan paras lukottaja.

Daley on pystyssä otellessaan kuin dynamiittia, mutta matossa ”Semtexin” ruuti kastuu täydellisesti. Hänen kahdeksasta tappiostaan viisi on tullut lukotuksella ja sama kohtalo uhkaa häntä Hazelettiakin vastaan, jos Daley ei saa tyrmättyä lukottajavirtuoosia ajoissa.

Kaksi edellistä otteluaan voittanut Hazelett, 23, on ollut loukkaantumisten takia yli vuoden sivussa vapaaotteluhäkistä. Ottelemattomuuden aiheuttama kehäruoste voi näkyä ottelun alussa, ja se saattaa jopa pilata hänen paluunsa tyrmäyksiin erikoistunutta Daleyta vastaan, sillä Hazelett ei ole pystyssä mikään maestro.

Uskon Hazelettin kuitenkin saavan raahattua Daleyn ennemmin tai myöhemmin mattoon, jossa 26-vuotias britti uppoaa nopeasti juoksuhiekkaan. Hazelett nappaa uransa yhdeksännen lukotusvoiton ensimmäisen erän lopussa.

Joe Lauzon vs. Sam Stout

Myös kevyensarjan Joe Lauzon (18-4) tekee paluun UFC:n häkkiin pitkän loukkaantumisen jälkeen. Hän lukotti edellisessä, lähes vuoden takaisessa, ottelussaan Jeremy Stephensin. Lauzon saa vastaansa päättäväisen Sam Stoutin (14-5-1), joka on ottelijana hyvää UFC-keskitasoa. Stout voitti edellisessä mittelössään Matt Wimanin, mutta kärsi sitä ennen tappiot Terry Etimille ja Rich Clementille.

Lauzon on parhaimmillaan matossa. Hän osaa vääntää lukkoja mitä mielikuvituksellisimmista asennoista eikä pelkää ottaa suuriakaan riskejä. Lauzonin mattotyöskentelyä on aina ilo seurata. Mies on kohtuullisen hyvä myös pystyssä, josta todistaa omalta osaltaan pikatyrmäys entisestä UFC:n kevyensarjan mestarista Jens Pulverista.

Sam Stout on voittanut seitsemästä UFC-kamppailustaan ainoastaan kolme (Lauzonin saldo kuudesta ottelusta on 5-1), eikä hän ole ollut ainoassakaan ottelussaan erityisen vakuuttava. Stout on työmyyrä, joka on hyvä pystyssä ja kohtuullinen matossa, mutta hänellä ei oikein ole mitään erityisosaamista, jonka avulla mies nousisi kevyessäsarjassa todelliseksi uhaksi. Nykyisellään hän taistelee joka ottelussa paikastaan UFC:ssa.

Stoutin voitto Lauzonista olisi jättiyllätys. ”J-Lau” on hölmöstä lempinimestään huolimatta mainio ottelija, joka lukottaa Stoutin kahden ensimmäisen erän aikana.

Duane Ludwig vs. Jim Miller

Duane Ludwigin (19-9) ja Jim Millerin (15-2) ottelun teema on sama kuin Paul Daleyn ja Dustin Hazelettin mittelössä: pystyottelija vastaan matto-ottelija.

Miller on hävinnyt urallaan ainoastaan timanttisille vapaaottelijoille: Gray Maynard ja Frank Edgar kuuluvat UFC:n parhaisiin kevytsarjalaisiin, eivätkä he silti kyenneet lopettamaan otteluitaan sisukasta Milleria vastaan. Painiin ja lukkoihin erikoistunut Miller on voittanut UFC:ssa muun muassa Mac Danzigin (tuomariäänin) ja David Baronin (kuristuksella).

31-vuotiaan Duane ”Bang” Ludwig on tunnettu räjähtävistä käsistään ja hurjista tyrmäyksistään – Ludwig muun muassa otti toisessa UFC-ottelussaan viiden sekunnin tyrmäysvoiton Jonathan Gouletista. Näyttäviä tyrmäyksiä ja voittoja on silti miltei aina seurannut tappio eikä ”Bang” Ludwig ole iskenyt itseään ainakaan vielä tähteyteen.

Miller ei pärjää Ludwigille pystyssä, mutta matossa hän vie thainyrkkeilyyn erikoistunutta vastustajaansa kuin litran mittaa. Ludwigilla on käsissään tarpeeksi ytyä kenen tahansa kevytsarjalaisen tyrmäämiseen, mutta hänen heikot mattotaitonsa ja alasvientien puolustamisensa kääntävät ottelun Millerin eduksi. Miller möykyttää ja kuristaa Ludwigin toisessa erässä ja pakottaa hänet taputtamaan.

Junior dos Santos vs. Gilbert Yvel

UFC:n lupaavimpiin nuoriin raskassarjalaisiin kuuluva Junior dos Santos (9-1) pääsee esittelemään taitojaan kokenutta Gilbert Yvelia (36-13-1) vastaan. Yvel on tunnettu parhaiten törkeistä tempuistaan ja thainyrkkeilytaidoistaan. Hän tekee 33-vuotiaana UFC-debyyttinsä.

Dos Santos on nouseva kyky, joka tyrmäsi ensimmäisessä UFC-ottelussaan Fabricio Werdumin todella näyttävästi. 25-vuotiaan brasilialaisen tahti ei ole hyytynyt tämänkään jälkeen, sillä hän on tyrmännyt edellisissä otteluissaan sekä Hollannin Stefan Struven että Kroatian legendaarisen Mirko ”Cro Cop” Filipovicin. Nogueiran veljesten ja Anderson Silvan kanssa treenaava dos Santos on todella kykenevä ja tekninen pystyottelija. Hän on isoksi mieheksi valtavan nopea ja miehen ottamat lukuisat tyrmäysvoitot todistavat hänen iskujensa voimasta. Lisäksi dos Santosilta löytyy purppura vyö BJJ:sta.

Yvel on vapaaottelun paha poika. Kun hän voittaa, asiat ovat hyvin, mutta tappion hetkellä Yvelillä tuntuu heittävän päässä turhan usein: hänet on hylätty puremisen, sormien silmiin työntämisen takia ja erotuomarin kimppuun hyökkäämisen takia (Fight Festival 12:ssa Suomessa). Mukava mies tämä Yvel.

Mutta keskittyessään itse asiaan, ottelemiseen, Yvel on vaarallinen vastustaja. Hän tyrmäsi Pedro Rizzon viimeisimmässä ottelussaan brutaalisti ja hänen ansiolistaltaan löytyvät voitot myös Cheick Kongosta, Gary Goodridgesta ja K1-legenda Semmy Schiltista. Voitoistaan huolimatta Yvelillä on viime aikoina ollut paha taipumus tiputtaa kätensä vaarallisen alas iskujensa jälkeen. Hollantilaisen iskiessä Rizzon tajuttomaksi, hän huitoi hillittömiä heijareita, jotka koituisivat todennäköisesti hänen kohtalokseen dos Santosin tasoista pystyottelijaa vastaan.

Yvel on aina ollut hyvin lahjakas, mutta hän ei ole saanut 12 ammattilaisvuotensa aikana itsestään kaikkea mahdollista irti. Mies on tuhlannut energiaansa epäolennaisuuksiin ja 33-vuotiaana hän ei ole enää vapaaottelija nuorimmasta päästä. Dos Santos edustaa vapaaottelun raskaansarjan tulevaisuutta, mutta Yvelin juna supertähteyteen on jo mennyt.

Yvel on aina vaarallinen, mutta uskon dos Santosin ottelevan riittävän järkevästi ja kurinalaisesti epätasaista ja arvaamatonta Yveliä vastaan. Dos Santos voittaa ottelun kaikin tuomariäänin kolmen erän pystysodan jälkeen ja jatkaa nousuaan kohti UFC:n raskaansarjan mestaruusottelua kohti.

Hitto, olisi sitten vuoden viimeinen päivä ja iTunes soittaa tällä kertaa Van Halenia. Eli hyvät fiilikset näin vuoden viimeisinä tunteina. Kulunutta vuotta on tosi vaikea ynnätä, vaikka kovasti olen sitä yrittänyt. Tämä on aina sitä aikaa kun pitää katsoa mitä on tehnyt vuoden aikana väärin ja mitä oikein. Näyttäisi siltä että ihan kivasta vuosi meni. Lehden levikki on kasvanut tasaisesti ja lehtiuudistus on osoittautunut menestykseksi. Lehtien uudistukset eivät mene välttämättä aina maaliin, mutta FightSportin tapauksessa se meni kuin menikin nappiin.

Olen melko armoton itselleni mitä tulee näihin työkuvioihin. Paljon on vielä parannettavaakin. Lehti tarvitsee lisää ulkomaista yhteistyötä ja myös uusia avustajia Suomesta. Näkökulmaa on laajennettava ja antennit on pidettävä ylhäällä kaiken uuden varalta. Onneksi kamppailulajit ovat taas ensi vuonna hyvin näkyvillä kun TV lähettää UFC:n lisäksi, The Ultimate Fightereria ja tietenkin ihan kotimaista tuotantoa olevan Sali-tv-sarjan. Mahtavaa on vielä kuulla, että myös suomalaisille kamppailu-urheilutapahtumillekin näyttäisi olevan tilausta telkussa. Aika näyttää mitä kaikkea on ensi vuonna tapahtuu. Toki jokin haju minulla siitä jo onkin, mutta ei niistä voi vielä puhua…

FightSport tulee tekemään ensi vuonna yhteistyötä MTV 3 Median kanssa, mikä tietenkin on äärimmäisen hyvä tilanne lehden kannalta ja varmasti tulee vaikuttamaan myös lehden tunnettavuuteen valtaväestön piirissä. Tästä näkökulmasta katsoen en voisi aloittaa vuotta 2010 juuri paremmissa fiiliksissä.

Ai niin ja tulehaan allekirjoittaneesta myös UFC:n ja It´s Showtimen virallinen Suomen kommentaattori ensi vuodelle. Toisena kommentaattori kuullaan median monitoimimies Lauri Salovaara. Ensimmäinen kommentointi keikka onkin sitten jo tulevana viikonloppuna, kun UFC 108 otellaan Vegasissa. Ohjelma lähetetään ilmeisesti jatkossa niin että ensimmäisellä esityskerralla MAX:illa ei ole Su0menkielistä kommentointia ja uusinnat tulevat suomeksi. Toki tilanne voi myös muuttua?

Sopii käyttäytyä – myös sen jolle siitä maksetaan

Lueskelin junassa brittiversiota Fighters Only -lehdestä, ja “Babe”-osiosta Francoise Boufhalin haastattelua. Francoise totesi, että “I’m a huge fan of fighting! I’m imagining all the fit bodies reading my interview right now!”

Hienoa! Mutta kiitos ja anteeksi, mulle ei ole vielä tullut mieleen tuollainen näitä kirjoittaessani. Että millaiset kehot blogia mahdollisesti lukevat. Hehee.

Oikeastaan toivoisin, että eräs ovella työskentelevä jamppa – johon vastikään törmäsin ihan vaan hampurilaisravintolassa aamuyöstä – lukisi tätä. En tiedä, onko hänellä “fit body” vai ylävartalo täynnä luumunkokoisia finnejä, mutta samantekevää.

Jostain syystä tällä ovihenkilöllä oli pakottava tarve aukoa päätään täysin rajattomasti; ja luonnollisesti ilman syytä. On ehkä eri asia, jos asiakas on ympärikännissä ja todella häiriköi tai riehuu (eikä sitäkään tilannetta nalkuttamalla ratkaista) mutta on se kumma, jos poke ei päästä asiakkaita ULOS ravintolasta sen paperipussinsa kanssa. Eikä siinä, kyllä mulle päätä saa aukoa ja vähän uhotakin, mutta mielellään siihen pitäisi olla jokin syy. Olin kuitenkin kuljettamassa ulos hampurilaista, en pommia.

Ei missään muussakaan palveluammatissa työntekijä voi omien mielialojensa mukaan tylyttää asiakkaitaan jos työnteko ei satu huvittamaan. Jos kaupan kassa saa vastaansa ns. hankalan asiakkaan; ei se nyt niin mene, että kassa alkaisi a) murjottamaan b) työntämään asiakasta ulos c) herjaamaan tätä erilaisin törkein sanoin. Eihän ovihommissa OVI ole se, mitä siinä valvotaan. Eikä ammattitaito todellakaan tule sillä että nykäistään keltainen lätkä rintaan ja vihainen ilme naamalle.

Tuollaiseen törmää onneksi todella harvoin; ja useimmiten sitä kai saa melkein katsoa peiliin jos nyt jotain ongelmia ilmenee. Mutta tällä kertaa ihmettelin vaan, että mikähän vittu sitäkin jätkää vaivasi.

Oikeastaan juuri tuollaisten tyyppien takia hiukan karsastan kaikkia ns. kaikille avoimia “väkivallan lisäkoulutuksia”. Kai ne “tositilanteiden harjoittelut” ja asekoulut ovat toimivia – mutta näin asiakasnäkökulmasta ei tunnu hyvältä ajatukselta, että äkkipikaiset idarit muokkaavat itsestään aseistettuja hirviöitä ja saavat vielä luvat sellaisina toimimiseen.

Kuka valvoo vartijoita?

Kuva kertoo enemmän kuin ..

Nyt kun joulun kunniaksi telkkarista ei tule mitään, niin laitetaas vielä kahvakuulafanaatikon treenivuodesta kooste oikein kuvien kanssa.

Tammikuu

Ja kuulakuvaukset valokuvaaja Nana Simeliuksen kanssa. Olipa hauskaa, ja uudestaan on tarkoitus ottaa alkuvuodesta. Tammikuussa aloitin kunnon treenit maaliskuun kisoja varten. Ehkä vähän naiivia tällainen “hei täs on näit mun kuvii” – mutta hei naiivia tämä on kaikki joka tapauksessa. Yksi kuva kulkee roll upin muodossa Voimatoimen Tuomon mukana.

Helmikuu

Ei kuvia, pelkkää treeniä.

Maaliskuu

Viimein koitti Arnold Sport Festival, jonne matkustin intopiukeana – mutta täysin epävarmana siitä, miten kisat menisivät. Löytyypä siitä vielä vanha matkakertomuskin: “Anteeksi, mutta vohvelissani on testosteronia” Kahvakuula.fi -sivuilta. Kuvassa valmentajani Catherine Imes, jolle hävisin ja sain hopeaa.

Huhtikuu

Huhtikuussa olin intopiukeana edellisen kuukauden menestyksen jäljiltä. Lisäksi treenien tehoja nostettiin aika paljon, siirryin myös treenaamaan lajia 3-4 viikkopäivän sijasta 5 päiväiseksi. Kaikkea tuli lisää, ja mukaan myös raskaat kuulat, joista innostuin totisesti. Woah! Yhden käden työnnöistä tuli juhlaa. Lisäksi tutustuin lähiseudun muihin harrastajiin, ja ryhdyin käymään Liedossa paikallisen kahvakuulaseura Girevoy Sport Liedon treeneissä. Tuolla tutustuin mm. Karhuun, jonka innoittamana kokeilin erinäisiä grippivehkeitä Rolling Thunder mukaanlukien. Ja se perusleuhkimisläppäni onkin, että mun grippi on mm. armeijan käyttämän dynamometrin mukaan hyvä – mieheksi. Heh. On siitä kuulasta jotain hyötyä, vaikka puristusvoima sinällään ei ole mulle mikään tavoite #1.

Toukokuu

Ja treenit jatkuivat, välillä myös ulkosalla.

Sain myös lisävälineitä eli raskaita kuulia. Mm. 28 kg kuulan, josta tuli heti paras ystäväni.

Kesäkuu

Kokeilin ekaa kertaa, josko pystyisin työntämään 32-kiloista, ja onnistuihan se! Lisäksi olin onnistunut repimään tempausten myötä käteni aika kauniiseen kuntoon (eivätkä nuo toki koskaan tuosta paremmaksi muutu). Tämä laji on niin hirvittävästi kiinni käsistä, ettei sitä oikein edes tajua.

Heinäkuu

Lähdin matkaan Amerikkaan, Catherine Imesin luokse oppimaan tekniikoita. Ja olihan se hauska reissu muutenkin. Caten autotalli, jossa treenasimme, oli klassikko, siinä missä Cate itsekin tietysti – ihanista koiristaan nyt puhumattakaan.

Elokuu

Elokuussa oli kahdet kisat. Ensin Latvian Ventspilsin amatööriturnaus, ja sitten SM-kisat Hämeenlinnassa. Kummassakaan en oikein “loistanut” – mutta kumpainenkin oli hieno kokemus. Latviassa oli mukana Team USA, ja itse olin matkassa tyttäreni kanssa. Kuvassa Amerikan naiset, sitten Suomi Team.

Elokuun lopussa oli myös SM-kisat, mutta sieltä itselläni ei ole mitään järkeviä kuvia.

Syyskuu

Meni laimeasti treenatessa, olinhan hankkinut ranteeseen tulehduksen, jota en ymmärtänyt hoitaa ajoissa. Ei siis kuvia – ei oikein mitään.

Lokakuu

MM-kisat Tallinnassa! Woah. Siellä Suomen joukkue latasi hienoja tuloksia tauluihin, ja mitaleita poimittiin useista sarjoista. Itse voitin amatöörisarjan MM-kultaa, joka oli tietysti aika hieno kokemus.

Marraskuu

Ah, Zagreb ja Kroatian kisa. Vuoden viimeinen rutistus, joka meni toki hyvin ja CoreGym oli hienoin sali kaikista! Kuvassa meitsi, Catherine sekä Katarina Englannista (Slovakia).

Joulukuu

No niin. Joulukuu. Vaikea sanoa mitään, on takki aika tyhjä. Olisiko kuvia edes? Ei. Köyhää on, mutta hieno hieno hieno treenivuosi takana. Onhan tässä vielä aikaa päivittää joulukuun setit, ainakin viikon verran päiviä jäljellä.

Viimeiset jorinat (7 tuntia ja aatto on täällä)

Aaton aatto jo, eikä joulufiilistä oikein vielä näy. Kuusi on kotiin kannettu (sylissä itse toin!), piparit väkerretty ja pullaakin on pakastin täynnä. Treenien suhteen joulutauko on jo pidetty jonkinlaisen tahdosta riippumattoman ylimenokauden muodossa. Pinnistelin itseni Kroatian kisoihin sellaisella vimmalla, että sieltä tultuani oli pakko antaa kuulien maata lattialla ihan rauhassa. Mitään muutakaan en sitten saanut treenattua muutamia satunnaisia kertoja lukuunottamatta; oli flunssaa ja kiirettä ja glögimukia toisen perään. Sellaista se on. Toisaalta täytyy kyllä sanoa, että tuon Zagrebin ansiosta kuntopiikki ajoittui ihan sattuvasti juuri pikkujoulukauteen. Ei huono ollenkaan.

Eilen palailin treenien pariin, ja tänään jatkui taas. Eilinen oli kyllä hyvä setti, tein 10 minuutin tempaukset 16 kg:lla (161 toistoa) ja sen jälkeen 20 kg:lla yhden käden LC:n (rinnalleveto+työntö) 20 minuutin setin. Kaksikymppisen kanssa vaihdoin kättä minuutin välein, ja mukavaahan tuollainen kopsuttelu on. Tai no, viimeiset 7 minuuttia oli kaukana mukavasta, mutta joka tapauksessa paluu treeneihin oli varsin mieluisa. Nyt tullee eteen väkisinkin päivä tai kaksi väliä, mutta viimeistään Tapaninpäivänä on syytä kiskoa kuulaa ilmaan raivolla.

Päiväkirjahuone

Joulun ohjelmaan kuuluu myös seuraavan FightSportin artikkelin kirjoittaminen, jonka itse asiassa pitäisi olla valmis huomiseen mennessä. On se, on se! Lisäksi sain kuin sainkin avattua Maikkarin kanavapaketin, joten seuraavat 9 kk on turvattu ja saan katsoa UFC:t kotona .. ja siis telkkarista, youtube-klippien sijaan. Pakko tähän väliin myös sanoa, että olen pikkuhiljaa koukuttanut itseni myös The Ultimate Fighteriin … mutta onko se ihmekään. Kyseessä kun lienee tiettävästi maailman ainoa tosi tv -sarja, jonka tähdittäjät ovat ilman paitaa aamusta iltaan. Sopii mulle! Mieluummin minä tuon kyseisen “talon” paidatonta väkeä seuraan, kuin vaikkapa BB-päiväkirjahuoneessa tilittäviä heeboja ..

Tästä tulikin nyt enemmän Rakas Päiväkirja -tyyppinen postaus, mutta väliäkö sillä. Joka tapauksessa, on ollut hienoa avustaa FightSportia; haastatella ihmisiä ja kirjoittaa treeniartikkeleita. Haastateltavat ovat poikkeuksetta olleet loistavia, ja toivon että vastaisuudessa löydän yhtä hyviä tyyppejä niin Suomesta kuin ulkomailtakin. En rupea tässä nyt ketään erikseen kiittelemään, tietävät kyllä itse.

Tulen todennäköisesti ensi vuonna matkustamaan yhtä paljon kuin tänäkin vuonna, ja jos kuluvan vuoden trendi pysyy, tulen tapaamaan paljon mielenkiintoisia ihmisiä – paljon myös kamppailulajien saralta, ettei aina vaan kuulaakuulaakuulaa – koska marhaan kuitenkin tuolla ympäriinsä ja tungen nokkani joka paikkaan. Niinpä jutut varmaankin laajenevat treenijutuista henkilökuviksi, nähtäväksi jää mutta näin toivon.

Työtä helpottaisi paljon, jos vielä tietäisi mitä kysyä siten, että lukijoita kiinnostaa ja jutun anti on jotain uutta. Lempiväri ja horoskooppimerkki kuuluvat mun vakiokysymyksiin (hehheh) mutta en tiedä, miten olennaisia ja tärkeitä ne on lukijoiden kannalta. Joten, kysymyksiäkin saa ehdottaa.

Joulun ohjelmassa on treenien ja kirjoittamisen lisäksi myös STFU (shut the fuck up) joten jospa tämä Dog Day Afternoon vaikenee – edes hetkeksi. Ehkä.

Tässä vielä hauska klippi lopuksi: Bas Rutten: “El Guapo likes to Dance”

Nyt olisi sitten aika siirtyä Joulun viettoon, vaikka en varsinainen jouluihminen olekaan. En oikein pidä joulusafkoista ja jo viimeistään kolmantena päivänä ei kinkku tahi laatikot enää uppoa. Joulunalusaika on aina yhtä juoksemista ja lahjojen hankintaa. Yhdistettynä työkiireisiin se nostaa painemittarin mukavasti punaiselle näin aaton aattona, mutta onneksi pahin stressi on lauennut jo sunnuntaina sopivasti että voi aloittaa työt maanantaina. Eilen kun jouduin paketoimaan lahjoja niin meni taas perinteisesti hermot. Mun paketeista tulee aina epäämääräisiä paperikasoja, joita ei kehtaisi antaa edes sukulaisille.

Huomenna on tietenkin perheenpienimmille se tärkein ja jännittävin päivä kun kylään tulee Joulupukki ja saa lahjoja. Toki se lämmittää mieltä kun näkee miten onnellisia skidit on lahjoista. Teemme entisen ammattinyrkkeilijän Anssi Peräjoen kanssa vaihdon kun hän tulee meille joulupukiksi ja minä mennen heille. Tästä on tulossa ilmeisesti perinne ja ihan hyvä niin. Ei tarvitse tilata pukkipalvelusta jotain jurrista äijää kaatelemaan joulukuusta ja puristelemaan vaimoa perseestä.

Hyvää joulua kaikille ja palataan astialle.

FightSport haluaa kiittää lukijoitaan kuluneesta vuodesta ja toivottaa samalla Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta.

Lehti jatkaa vuonna 2010 ilmestymistään kuusi kertaa vuodessa ja vuoden ensimmäinen lehti ilmestyy helmikuun alussa.

Hyvää Joulua

Jan Tilles
päätoimittaja

.. ja niin moni muukin

Jatkan älykästä Ovella-sarjaani (portsarimonologia) myöhemmin aivan varmasti. Aihehan on mitä mielenkiintoisin; kyseinen ammattiryhmä kun yhtäaikaa sekä mahdollistaa että tekee mahdottomaksi ihmisten “juhlimisen” (= vastuuttoman riekkumisen ja humalahakuisen julkisen sekoilun). En tiedä, onko montaakaan niin epäkiitollista työtä? Jos työmaana on lauma asiakkaita, joista ehkä yksi kymmenestä on ns. kiitollinen ja loput aukovat päätään, aika harvalta löytyy intoa ko. työn tekemiseen.

Lisäksi portsareita saa vastustaa, haukkua, inhota ja halveksua täysin varauksetta. Joko ihan päin naamaa, tai sitten vaan jälkeenpäin muille. Tai lehtien mielipidepalstoilla. Tai tällaisissa blogeissa. Mutta tosiasia on, että ilmankaan emme pärjäisi. Sitäpaitsi minun hymyilyni kohdistuu juurikin tällaisiin kaltaisiini turisteihin, jotka kuitenkin viettävät enimmän osan ajastaan siellä oven ulkopuolella – kahvassa roikkuen että “päästä nyyyyt”.

No, se siitä. Seuraavaksi odottelemme kai joulua saapuvaksi, sekin prkl tulee joka vuosi yhtä pyytämättä ja yllätyksenä. Ehkä joulu on sitten vähän kuin niinkuin porttikielto. Sen kestää, jos tietää että se on vain väliaikainen, mutta samaan aikaan on kuitenkin myönnettävä itselleen että kyllä se sieltä vielä uudestaan tulee. Hehheh.

Joulua odotellessa kopistellaan vielä näitä. Vahinko ei tule kello kaulassa, eikä joulu ilman painonnostokenkiä. Valkoisen joulun takaa mankku.

Cung Le'n tappelua ei ole tällä kertaa koreografioitu ennakkoon (kuva strikeforce.comin omaisuutta).

Meillä kolkuttelee jo joululoma ovella, mutta maailman parhaat vapaaottelijat eivät lepää edes juhlapäivinä. Profiiliaan hurjasti tänä vuonna nostanut Strikeforce kehittyy ja järjestää jatkuvasti yhä parempia vapaaotteluiltoja, joten Evolution-nimi sopii uusimmalle tapahtumalle kuin nyrkki leukaan.

Evoluutio koostuu neljän ottelun pääkortista. Strikeforcen keskisarjan entinen mestari Cung Le, joka luopui mestaruudestaan hiljattain elokuvauransa takia, tekee liki kahden vuoden tauon jälkeen paluun häkkiin. Vastaansa hän saa yhden iskun tyrmäysten ihmemiehen, Scott Smithin. Illan ainoassa mestaruusottelussa kohtaavat kevyensarjan mestari Josh Thomson ja saman sarjan väliaikaista mestaruutta hallussaan pitävä Gilbert Melendez, joiden edellinen ottelu päättyi Thomsonin voittoon.

Lisäksi brassijujutsulegenda Ronaldo Souza tekee Strikeforce-debyyttinsä, kun hän saa vastaansa veteraani Matt Lindlandin keskisarjan kamppailussa. Lisäksi häkissä nähdään Japanissa kovaa jälkeä tehnyt Muhammed Lawal, joka yrittää kesyttää ensimmäisessä Strikeforce-matsissaan Mike Whiteheadin.

Alunperin myös Robbie Lawlerin oli tarkoitus otella kortilla, mutta Lawlerin epäonneksi sekä hänen alkuperäinen vastustajansa Benji Radach että hätiin kutsuttu Trevor Prangley loukkaantuivat ja pääkortti jouduttiin supistamaan neljään otteluun.

Cung Le vs. Scott Smith

Pääottelun statuksen kuin varkain saanut mittelö heittää vastakkain kaksi periksiantamatonta pystyottelijaa. 37-vuotias Cung Le (6-0) on sanshoun, kiinalaisen potkunyrkkeilyn, taitaja ja hän hallitsee erityisen hyvin erilaiset potkut. Scott “Hands of Steel” Smith (16-6) luottaa lempinimensä mukaisesti pystyssä täysin käsiinsä, eikä häneltä löydy juurikaan mattotaitoja.

Le’n potkuihin keskittyvä ottelutyyli on näyttävää ja onnistuessaan myös varsin tehokasta. On kuitenkin huomattava, että hänen kuudesta voittamastaan vastustajasta ainoastaan Frank Shamrockista voi puhua tasokkaana ottelijana. Le  sai Strikeforcen posteripoikana usein vastaansa tyylilleen sopivia vastustajia, jotka eivät hyödyntäneet hänen selviä heikkouksiaan. Matossa Le’tä ei nimittäin ole juurikaan testattu.

Samat sanat pätevät hyvin pitkälti myös Smithiin. Jos Le on kohtuullisen yksipuolinen kamppailija, Smith on äärimmäisen yksiulotteinen ottelija. Mies joko tyrmää tai tulee tyrmätyksi. Tai lukotetuksi. Onkin erikoista, että näin yksipuolisten ja keskitasoisten miesten ottelu vie kohtuullisen laadukkaassa ottelukortissa ykkösmatsin paikan. Kaipa Le on niin suuri nimi Jenkeissä, että hänen ottelunsa kiinnostaa ihmisiä.

Jos Smithin ja Le’n ottelu ei pääty tyrmäykseen, olen todella yllättynyt. Joko Le potkii ja iskee Smithin keskeytyskuntoon tai Smith tiputtaa Le’n oikeallaan. Kahden vuoden ottelemattomuus nostaa suuren kysymysmerkin Le’n ylle, mutta uskon monipuolisemman ottelijan vievän kamppailun silti nimiinsä. Le pehmittää Smithin keskivartaloon suunnatuilla potkuilla ja tiputtaa suurisydämisen mutta keskinkertaisen vastustajansa kanveesiin kolmannen erän alussa.

Josh Thomson vs. Gilbert Melendez

Illan etukäteen tasaisin ottelu käydään kevyensarjan mestaruusmittelössä. Josh Thomson (16-2) yrittää toistaa puolentoista vuoden takaisen temppunsa, jolloin hän voitti Gilbert Melendezin (16-2) hyvän viisieräisen kamppailun jälkeen. Thomson on kärsinyt 15 kuukauden ajan erilaisista vammoista ja jo huhtikuulle kaavailtu revanssiottelu miesten välillä toteutuu vasta nyt.

Thomson on lahjakas ja työteliäs ottelija, joka ei jäädy missään tilanteessa. Hyvänä potkunyrkkeilijänä tunnettu Thomson treenaa tasokkaassa American Kickboxing Academyssa, jossa hänen paini- ja mattotaitonsa, etenkin alasvientien puolustamisensa, ovat kehittyneet erinomaiselle tasolle. Alasvientihirmujen, kuten Josh Koscheckin ja Jon Fitchin, kanssa treenatessa onkin pakko osata painia.

Kevyensarjan mestari tarvitsee painitaitojaan Melendezia vastaan, joka on kehittynyt selvästi miesten viime ottelusta. Melendez on melkoisen tyypillinen yhdysvaltalainen painija/nyrkkeilijä -hybridi, joka aiheuttaa harmaita hiuksia kaikille kevyensarjan ottelijoille. B. J. Penn ei kuulu tähän ryhmään, sillä hän ei kuulu 70-kiloisissa otellessaan kuolevaisten joukkoon.

Kamppailun ratkaisee Thomsonin nykykunto. Ovatko hänen vammansa parantuneet ja onko hän kehittynyt taukonsa aikana? Jos mies on 100-prosenttisessa kunnossa, uskon nähtävän miesten edellisen ottelun toisinnon. Melendez koittaa pystyssä parhaansa, mutta Thomson on häntä jatkuvasti hiukan edellä. Ennemmin tai myöhemmin Melendez turhautuu ja lähtee hakemaan alasvientejä, jotka päättyvät miltei poikkeuksetta Thomsonin sprawliin ja hänen hyvään puolustamiseensa.

Thomson näyttää olevansa Strikeforcen kevyensarjan oikea mestari ja päihittää Melendezin viiden erän huhkimisen jälkeen kaikin tuomariäänin.

Ronaldo Souza vs. Matt Lindland

Kaikkien lukkopaini- ja BJJ-fanaatikkojen tuntema Ronaldo Souza (10-2) pääsee esittelemään taitojaan ensimmäistä kertaa suurelle yhdysvaltalaisyleisölle kohdatessaan 39-vuotiaan Matt Lindlandin (21-6).

Hiljattain 30 vuotta täyttäneen Souzan vapaaottelu-ura on edennyt pikku hiljaa oikeaan suuntaan, vaikka hän on kärsinyt monista vastoinkäymisistä. Viimeisin niistä oli DREAMin keskisarjan mestaruusottelun loppuminen alkuunsa, kun Jason Millerin laiton futispotku aukaisi moninkertaisen BJJ:n maailmanmestarin pään pahasti.

Brasilialaisen matto-ottelu on maailmanluokkaa, mutta hänen pystytaitonsa eivät ole lähellekään samalla tasolla. Toki hänen nyrkkeilynsä ja potkunsa ovat kehittyneet, mutta Souza haluaa viedä ottelun mieluiten mattoon. Atleettinen ja vahva “Jacare” (portugaliksi alligaattori) on matossa todellinen peto, joka hyödyntää vastustajansa virheet armotta.

Lindland on vuoden 2000 Sydneyn olympialaisten kreikkalais-roomalaisen painin hopeamitalisti, joka on otellut vuosien varrella niin UFC:ssä, IFL:ssä, Afflictionissa kuin nyt Strikeforcessakin. Vanhan koulukunnan painija on edelleen osa Randy Couturen, Dan Hendersonin ja kumppaneiden perustamaa Team Questia eikä hän ole kehittynyt merkittävästi enää vuosiin. Lindland on toki matossa päällä ollessaan todella ikävä vastustaja, mutta miehen pitkä ura on vaatinut veronsa hänen kropastaan. Lindland ei ole ikinä ollut maailman nopein ottelija, mutta viime aikoina hän on hidastunut huolestuttavasti entisestään.

Miehet tuskin ottelevat pitkiä aikoja pystyssä, mutta uskon “Jacaren” atleettisuuden antavan hänelle edun pystyottelussa. Hänen pystytaitonsa ovat nykyään jo kohtuulliset ja ennen kaikkea Souza on selvästi Lindlandia nopeampi liikkeissään. Kummatkin herrat ovat alasvienneissä todellisia petoja, kuten heidän meriittinsä antavat olettaa, mutta Souzan monipuolisuus kallistaa vaa’an hänen edukseen maton puolella. Lindland on vahva päällä, mutta “Jacare” on vaarallinen myös alla ollessaan.

Jos Lindland toteuttaa orjallisesti “alasvienti-makoilu päällä-isku siellä täällä” -taktiikkaa eikä ota suuria riskejä, hänellä on mahdollisuutensa voittaa ottelu, mutta kahdeksassa tapauksessa kymmenestä Souza voittaa ottelun joko lukolla tai tuomaripäätöksellä. Luotan todennäköisyyksiin: Souza lukottaa Lindlandin ensimmäisessä tai toisessa erässä ja pakottaa keski-ikää lähestyvän vastustajansa harkitsemaan ammatinvaihtoa.

Muhammed Lawal vs. Mike Whitehead

Äärimmäisen lahjakas “King Mo” Lawal (5-0) etsi uusia haasteita ja löysi ne Strikeforcesta. Nyt hänen pitää raivata tieltään työmiesmentaliteetilla uraansa rakentanut Mike Whitehead (24-7).

Kummatkin ottelijat ovat 28-vuotiaita, mutta heidän uransa eivät voisi erota toisistaan enempää: Whitehead aloitti vapaaottelun jo yhdeksän vuotta sitten pienissä yhdysvaltalaispromootioissa ja hän hävisi ensimmäisistä kuudesta ottelustaan neljä. Hän ei ole erityisen näyttävä eikä valtavan hyvä millään MMA:n osa-alueella, vaan tasaisen hyvä jokapaikanhöylä.

Lawal puolestaan otteli ensimmäistä kertaa vasta reilu vuosi sitten Japanissa, mutta on kerännyt nopeaan tahtiin viisi voittoa, joista neljä tyrmäyksellä. Lawal on loistava painija ja hän on kehittynyt myös pystyottelijana jättiharppauksin. Hänen aggressiivinen ottelutyylinsä ja majesteettista loistoa sekä naiskauneutta yhdistävät kehääntulonsa ovat todella näyttäviä ja virkistävän erilaisia verrattuna moniin persoonattomiin ja harmaisiin nykyurheilijoihin.

Lawalin ei sovi aliarvioida kokenutta Whiteheadia, mutta “King Mo’n” pitäisi viedä tämä kamppailu selvästi nimiinsä. Niin paljon atleettisempi ja taitavampi ottelija hän on jo uransa tässä vaiheessa. Lawal voittaa Whiteheadin kaikin tuomariäänin kolmen erän näytöksen jälkeen.

Ovella, osa I

Minulla on järjestyksenvalvojakortti. En millään enää muista mikä iski kipinän JV-kurssin käymiseen, mutta kävin ja näinollen olen sertifioitu poke. Viddu et on koleaa.

En pääse leuhkimaan työkokemuksellani, mutta toki olen kokeillut. Ensimmäinen työkeikkani vastavalmistuneena pokena oli naapurikylän Munanarkkinoille. Pidin näpsäkästi huolta kapakan aidatusta terassista, jonne paikalliset kanan- ja munankasvattajat olivat joukolla tulleet viettämään iltaa. Koska kunta on jossain Turusta länteen ja landelle, terassilla nähtiin monenmoista kainalofarkkua ja elonkorjaajaa. Hanomagit parkkiin kapakan taakse, Kontiot ojoon ja kapakkiin.

Koska maaseudulla kaikki tuntevat kaikki, minä olin “uusi naama”. En ilmeisesti ihan sulautunut paikalliseen skeneen, koska minut myös huomattiin. Sallikaa tämä liioittelu ja leuhkiminen, mutta olipa kiva olla “illan hitti” edes kerran elämässä. 15 minutes of fame in da fucking Munamarkkina.

Sain kaikki tipit seteleinä, joita alkoi kesäillan hämärtyessä tulvia paljon. Missään muualla en ole nähnyt, että käteistä rahaa olisi rullattu niin suuriin tuppoihin ja tungettu välinpitämättömästi taskuihin. Ihan kuin rahaa nyt pellolla kasvaisi. Vähän kuin Amerikassa, mutta sillä erotuksella että dollari on paljon vähemmän kuin meidän pienin vitskan seteli.

Melkein jokaisen tippisetelin myötä tuli myös kosinta. Että josko tämä “londi” jäisi sinne poikain kanssa kyntämään, ihanko ikiajoiksi ja mahtavaahan se olisi.

No, en jäänyt. Myöskään ammatillisesti en jäänyt sille tielle, vaikka kieltämättä kiehtoi ajatus siitä, että joka ilta saisi a) varauksetonta huomiota b) seteleitä c) kosintoja polviasennosta.

Mutta tiesin, että glamour loppuisi ja arki tulisi vastaan siinäkin duunissa.

Lomakauden viettäisin festareilla verkkoaitaa valvoen. Hiostavan huomioliivin läpi ei rusketu, joten olisin syksyllä ihan yhtä valkoinen kuin keväälläkin, lukuunottamatta palanutta naamaa. Katselisin läpi kesän, kun kaverit vetäisivät bisseä mun vieressä ja itse tekohengittäisin sammuneita lapsigootteja earit päässä. Talvella seisoisin todennäköisesti K-18 onneloissa pystypeppuisten lätkäjätkien vinoilua kuunnellen; tuntien itseni enemmän äidiksi kuin kotona koskaan.

Sitäpaitsi naisena tuo duuni ei ole mielekkäin kaikista. Kysymys “Olisko sulla papereita” johtaa väistämättä vastakysymykseen, joka voi olla mitä tahansa “No olisko sulla jotain muuta” ja “Näytä ensin omas” -väliltä.

Mutta tuskin miespokeilla on yhtään mukavampaa. Mistäkö tiedän? Koska olen myös asiakas.