Jokinen viides judon maailman cupissa

Kirjoittanut tilles 31.05.10 klo 13:49 Uutiset

kuva

Sao Paolo, Brasilia
29.5.2010

Judon olympiaryhmä jatkoi olympiapisteiden metsästämistä Brasilian Sao Paolossa. Kisa oli kategorioitu maailman cupin tasoiseksi, joten pisteitä oli tarjolla hieman vähemmän verrattuna edellisviikonlopun Rion Grand Slamiin. Paikalle oli saapunut 320 urheilijaa liki 40 maasta. Parhaiten lauantaina otelleista pärjäsi Riihimäen Judoseuran Valtteri Jokinen (-60 kg) sijoittuen lopulta viidenneksi.

Jokinen voitti alkuotteluissa Columbian Futtinicon 5-0 sekä Argentiinan Gualcon sidonnalla 10-0. Puolivälierässä vastassa oli Sveitsin Chammartin. Matsi oli tiukka ja eteni ilman pistesuorituksia. Valtteri aktiivisempana sai ajettua vastustajalle kaksi varoitusta edeten semifinaaliin. Siinä vastaan tuli Venäjän Mudranov. Ottelu oli tasainen. Venäläinen pääsi viiden pisteen johtoon jalkaheiton turvin. Valtteri painoi päälle ja sai ajettua kaksi varoitusta Mudranoville. Ottelun ollessa tasan mentiin jatkoajalle, jossa kummallakin oli heittopaikkansa. Sarjan ykköseksi sijoitettu venäläinen pääsi mylläkkätilanteesta päättämään ottelun viiden pisteen jalkaheitolla. Näin Valtteri pronssiotteluun.
Mitalitaistossa vastassa oli Brasilian Kitadai. Minuutin kohdalla kotiyleisön hurmiossa otellut brassi pääsi viemään Valtteria käsikiepillä 10-0. Näin Jokiselle viides sija.

Valtterin kommentit:
- Hyvälle päivälle huono päätös. Pienestä tämä on kiinni. Nyt päällimmäisenä mielessä harmitus mutta toisaalta kahesta ekasta kansainvälisestä kisasta kelpo aloitus ottaen huomioon, että olkapääleikkauksesta on vasta puolisen vuotta. Nälkä ja itseluottamus kasvoi.

Muut suomalaiset karsiutuivat avauskierroksella. Jaana Sundberg (-52 kg) hävisi alkuottelun Espanjan Carrascosalle. Viime syksyn MM-mitalisti vei ottelun nimiinsä kahdella varoituksella. Samoin kävi Johanna Yliselle (-63 kg), joka hävisi viime sekunnin varoituksella Kiinan Xulle. Niko-Tapio Niemelää (-66 kg) puolestaan vei Venäjän Mogushkov ipponin arvoisesti. Niemelä loukkasi jo ottelun alussa polveaan, joka vei parhaimman terän suorituksesta.

Päävalmentaja Mika Mukkulan kommentit:
- Päivä oli hyvä mutta lopputulos huono. Tänään ottelut kulkivat jo taktisesti kypsemmin verrattuna viime viikon kisaan. Olen varma, että otteet paranevat entisestään kun turnausjakso etenee. Varoituksiin pitää edelleen kiinnittää huomiota, jotta niistä aiheutuvat tappiot minimoidaan.
Niemelän polvivamman vakavuus selviää Suomessa. Toivottavasti ei pahempaa.

Judon uusiutunut ottelujärjestelmä ei anna armoa: keräilyottelut ovat jääneet melkein kaikista kisoista pois, joten virheitä ei saa tulla. Jokainen ottelu on voitettava ensimmäiseltä kierrokselta lähtien. Muuten suihku kutsuu. Jokaisen sarjan kahdeksan maailman listan parasta sijoitetaan kaavioon, joten sijoittamattomana kyyti on kovaa alusta lähtien.
Kisakausi ja olympiakarsinnat jatkuvat jo ensi viikonloppuna mutta suuremmalla joukkueella Suomi osallistuu karsintoihin seuraavan kerran kahden viikon kuluttua, jolloin miehet ottelevat Lissabonissa ja naiset Tallinnassa.

Tarkemmat tulokset ja kaaviot: www.ippon.org

Teksti: Jaana Sundberg


Painin junioreiden Brandenburg Cup

Kirjoittanut tilles 31.05.10 klo 13:41 Uutiset

Tarkempia tietoja Saksan painiliiton netissä, linkki kisasivulle osoitteessa www.painiliitto.net

(more…)


UFC 114 -ennakko

Kirjoittanut markuslu 28.05.10 klo 20:33 Blogit, Verkon takaa
UFC 114

"Your head is too big, and you're too slow!"

————————————————————————————————————

“Kauna”-leffasarjan kolmas osa meni suoraan videolle, mutta Rashad Evans ja Quinton ”Rampage” Jacksonin näyttelevät elokuvan neljännen osan UFC-häkissä sunnuntaiaamuna. Miesten välinen kinastelu ja solvaaminen on kestänyt vuodenpäivät, mutta lopultakin leukojen louskutukselle saadaan loppu. Ainakin hetkeksi. Samalla Evans ja Jackson kamppailevat myös mestaruusottelumahdollisuudesta ja oikeudesta kohdata tuore mestari, Mauricio ”Shogun” Rua. Häkissä nähdään myös rajusti rummutettu voittamaton Todd Duffee, samoin kuin jouluselkäsaunan BJ Penniltä saanut Diego Sanchez.

Rashad Evans vs. Quinton “Rampage” Jackson

Rashad Evans (14-1-1) ja “Rampage” Jackson (30-7) ovat kolmikymppisinä  ottelijan parhaassa iässä, mutta miesten matsin yllä leijuu kysymysmerkkejä. Onko Jackson valmistautunut mittelöön parhaalla mahdollisella tavalla? Yli vuoden tositoimista sivussa ollut tyrmäyskone on keskittynyt viime aikoina näyttelemiseen ja Primetime-kuvista päätellen massan keräämiseen. Evans taas on treenannut verivihollisensa kohtaamista varten kuin mielipuoli.

Kummallakin ottelijalla on vankka college-painitausta, mutta Evansin paini on raakaan voimaan turhan usein luottavaan ”Rampageen” nähden korkeammalla tasolla. Kevyeen raskaansarjaan hieman kevytrakenteinen Evans korvaa pienuuttaan nopeilla jaloillaan ja räjähtävyydellään.

Miesten tyrmäystilastot ja highlight-koosteet ovat komeaa katsottavaa, mutta ”Rampagea” on pidettävä kaksikosta parempana nyrkkeilijänä. Hieman jäykännäköinen ottelutyyli hämää, sillä hänen ajoituksensa on erinomainen. Vastalyönneillä otetut tyrmäysvoitot Chuck Liddellista ja Wanderlei Silvasta ovat malliesmerkkejä tästä. Evansin suurin ongelma pystyottelussa on se, että mies tuntuu tyytyvän yksittäisiin pommeihin, jotka löytävät maalinsa aivan turhan harvoin.

Evans ei ole koskaan ollut tunnettu alapotkuistaan, mutta ”Rampagea” vastaan niille olisi käyttöä. Kummallisesti Jackson on laiminlyönyt alapotkujen puolustamisen jo vuosien ajan, vaikka hän hävisi mestaruutensa Forrest Griffinille ennen kaikkea toistuvien alapotkujen takia.

Uskon ottelun kulminoituvan kahteen asiaan. Ensinnäkin ”Rampagen” kuntoon. Filmikeikan ja pitkän ottelutauon jälkeen hänen kuntonsa ja treenimotivaationsa on pienoinen kysymysmerkki. Toisekseen Evansin ottelustrategiaan. Jos hän lähtee iskemään ”Rampagen” kanssa kilpaa, käy hänelle köpelösti. Evans taatusti haluaisi sulkea arkkivihollisensa suun tylyllä tyrmäyksellä, mutta varmimmin hän hoitaa ottelun kotiin alasvienneillä ja varmalla mattopainilla.

Matsin ennakkoasetelma puhuu Evansin voiton puolesta. Jacksonin ympärillä leijuvat kysymysmerkit ja hänen epätasaisuutensa kallistavat vaa’an Evansille, joka painii vastustajansa kumoon. Evans ansaitsee itselleen tittelimatsin  tuomaripäätöksellä.

Michael Bisping vs. Dan Miller

Forrest Griffinin harmillinen loukkaantuminen nosti Michael Bispingin (18-3) ja Dan Millerin (11-3) ottelun UFC 114:n kakkoskamppailuksi. Keskisarjan keskiporukkaan kuuluvat miehet eivät ole koskaan päässeet haistelemaan mestaruusottelun suloista aromia, eikä sellainen siinnä nytkään heidän horisontissaan – luvassa on ainoastaan hienkatkuista työläismeininkiä.

Bisping, joka on Britannian tunnetuin vapaaottelija, on kehittynyt UFC-vuosinaan tasaiseksi ja monipuoliseksi jokapaikanhöyläksi, joka osaa kaikkea hyvin, mutta ei mitään erinomaisesti. Hänen jalkatyönsä toimii, hän lyö ja potkii mainiosti, ja onpa hän viime aikoina kehittynyt myös melkoisen hyväksi painijaksi – niin alasvientien kuin mattopaininkin suhteen.

Milleriin pätevät jossain määrin samat sanat. Hän on sitkeä ja kokonaisvaltaisesti kohtalaisen hyvä ottelija. BJJ-mustavyö on matossa todellinen tekijämies ja mainio lukottaja, mutta ikävä kyllä Millerin alasviennit eivät ole samalla tasolla. Tämä tulee olemaan miehen murheenkryyni Bispingiä vastaan.

Suurin Millerin ongelma  on kuitenkin se, että hänen pystyottelunsa kalpeni jopa Demian Maian rinnalla, jota ei voi parhaalla tahdollakaan sanoa hyväksi pystyottelijaksi. Bisping on Milleriä vielä selvemmin edellä pystytaidoissa. Hän sekoittelee lyöntejä ja potkuja sopiviin annoksiin ja pitää otteluissaan yllä hyvää tempoa. Laadukkaasti treenaava britti ei hyydy missään vaiheessa.

Miller on ottelussa vastaantulija. Bisping on parivaljakosta parempi painija ja pystyottelija, mikä jättää BJJ-pelurin heikoille jäille. Miller taistelee minkä pystyy, mutta häviää tuomaripistein.  

Todd Duffee vs. Mike Russow

Todd Duffeen (6-0) UFC-debyytti oli totaalisen tyrmäävä: hän pysäytti Tim Haguen seitsemän sekunnin UFC-ennätysajassa. Hague toimi Duffeelle vain alkupalana, mutta nyt vastaan astelevan Mike Russow’n (12-1) pitäisi käydä nuorukaiselle lounaasta.

Haguen pikatyrmäyksestä huolimatta Duffeeta ei voi sanoa pelkäksi pystyottelijaksi. Raamikas (191cm) Duffee on äärimmäisen kovakuntoinen ja monipuolinen atleetti, joka on matossa vähintään yhtä hyvä kuin pystyssä. Russow puolestaan on 120-kiloisena voimanpesänä nujertanut tähänastiset vastustajansa  pääosin hyvällä painillaan ja tukahduttavalla fyysisyydellään. Tällä kertaa hänellä ei kuitenkaan ole noita etuja puolellaan.

Russow on täydellisesti mitoitettu vastustaja Duffeen uran tähän vaiheeseen. 33-vuotias Russow on tarpeeksi hyvä selvitäkseen täyden ajan yhdeksän vuotta nuoremman vastustajansa kanssa, mutta ei juuri muuta. Hänen fyysisyytensä ja runnova tyylinsä on toiminut tähän asti, mutta Duffeelle vastaan se ei riitä. Nuorukainen on UFC:n raskaansarjan lupaavimpia nimiä Junior Dos Santosin ja Cain Velasquezin ohella, ja hänen pitäisi kehittyä yhdeksi sarjan parhaista ottelijoista.

Jos Russow ei vedä jättikania hatustaan, jää hän Duffeen jyrän alle. Duffee tulee realisoimaan valtavaa potentiaaliaan – hän dominoi vastustajaansa niin pystyssä kuin matossakin ja ottaa kolmannessä erässä Russow’sta teknisen tyrmäysvoiton.

Jason Brilz vs. Antonio Rogerio Nogueira

Antonio Rogerio Nogueiran (18-3) piti kohdata Forrest Griffin, mutta entinen kevyen raskaansarjan mestari loukkaantui harmillisesti treenatessaan “Minotoro”-otteluun. Griffinin paikan ottaa Jason Brilz (18-2-1), joka suostui kohtaamaan Nogueiran alle kuukauden varoitusajalla.

Brilziä käy melkein sääliksi. Vaikka hänen ja Nogueiran ottelurekordi on lähes identtinen, on miesten tasoero valtava. Brilzin voittosaldo on toki näyttävä, mutta hänen uransa paras voitto on Tim Boetschista, joka potkittiin UFC:stä tappiollisen ottelun jälkeen. Nogueirasta kertoo paljon jo se, millä tavalla hän kohteli  UFC:n raskaan kevyensarjan parhaimmistoon kuuluvaa Luiz Canea. Nogueira tyrmäsi maanmiehensä alle kahdessa minuutissa.

”The Hitman” –lempinimellä tunnettu Brilz luottaa ottelemisessaan erityisesti alasvienteihin ja ”likaiseen nyrkkeilyynsä”. Hänen pystyotteluaan voisi kuvaita parhaiten sanalla kömpelö . Brilz tykkää otella vastustajansa iholla ja pyrkinee tässäkin ottelussa painamaan ja sitomaan Nogueiran häkkiä vasten. Tämä ei johda pitkälle, sillä pienempi Nogueira on kevyen raskassarjan parhaita nyrkkeilijöitä. Hänen käsinopeutensa, fiksu liikkumisensa ja koukkusarjansa tulevat tekemään tuhoisaa jälkeä, jos Brilz käy liian aggressiivisesti vastustajansa päälle.

Yhdysvaltalainen Brilz voi saada vietyä brasilialaisen vastustajansa  mattoon, mutta sielläkin piilevät vaaran paikat. Nogueira on vastustajaansa selvästi etevämpi BJJ-peluri, jonka lukot ja kuristukset jättävät vastustajat kylmäksi mutta yleisön kuumaksi.

Brilz on tekemättömän paikan edessä. Hänellä ei ole aseita ”Minotoron” lyömiseen. Brasilialainen jatkaa kipuamistaan kohti UFC:n kevyen raskaansarjan huippua toisen erän lukotusvoitolla. Ehkä hän saa seuraavaksi vastaansa Griffinin?

John Hathaway vs. Diego Sanchez

Nuori ja lupaava Britannian John Hathawayn (12-0) neljäs UFC-vastustaja on selvästi aiempia kovempi, sillä hän saa vastaansa intensiivisen Diego Sanchezin (21-3). Hathawayn tuoreimmat voitot ovat Rick Storysta ja Paul Taylorista, kun taas Sanchez palaa parin vuoden tauon jälkeen välisarjaan. Sanchez raivasi tiensä kevyessä sarjassa aina mestaruusotteluun asti, mutta kärsi siinä ruman tappion BJ Pennille.

Raju painonpudotus vaikutti selvästi Sanchezin otteisiin 70 kilon sarjassa. Ensimmäisen UFC-ottelunsa keskisarjassa otellut 28-vuotias ei ollut kevyessä sarjassa oma energinen itsensä. Välisarjassa näita ongelmia ei pitäisi olla.

Hathaway on 188-senttisenä todella pitkä ja ulottuva välisarjalainen. Hän ei kuitenkaan hyödynnä juuri ulottuvuuttaan. Entinen rugby-pelaaja on ottanut kolme UFC-voittoaan hyvin pitkälle alasvienneillä ja ground’n poundilla. Sanchezilla on selkeitä puutteita pystyottelutekniikassaan, erityisesti puolustuksessaan, mutta hän on silti kaksikosta merkittävästi parempi pystyssä.

Sekä Hathaway että Sanchez ovat hyviä painijoita, mutta Hathawaylla on taipumus menettää hyvät positionsa liian helposti.  Hän on vahva scramble-tilanteissa, joissa taistellaan positioista, mutta myös ”The Nightmare” Sanchez nauttii näistä tilanteista.

Hathaway voi aiheuttaa Sanchezille ongelmia alasvienneillään hetken verran, mutta välisarjassa parhaiten viihtyvä amerikkalainen ottaa ottelun komennon nopeasti. Hänen erinomainen lukkopaininsa neutralisoi Hathawayn mattovyörytyksen ja  hän on pystyssä viisi vuotta nuorempaa vastustajaansa selvästi vaarallisempi. Sanchez voittaa ottelun tuomarien päätöksellä.


Dieetti minun makuuni :)

Kirjoittanut terhi 27.05.10 klo 12:01 Puurot ja Vellit

Hurraa!

Easyeatin Veeran tekemän ruokalistan avulla paino tippuu nin 200 grammaa päivä. Mahtavaa. Itsellä alkoikin jo usko mennä, kun mikään ei tuntunut auttavan. Joten siis ihmelääke näyttäisi löytyvän ihan normaalista ruoasta.  Flunssasta johtuen en ole päässyt treenaamaan tällä viikolla kuin kerran, mutta suorituskyky ja pirteä olo on  ihan selvä muutos enstiseen. Unet ovat jääneet kyllä vähiin, kun olen tuskaillut kirjoitushommien kanssa, mutta silti fiilis on mahtava.

Mikäli kiinnostaa pari päivää kokeilla, on alla yhden päivän ruokapäiväkirja. Tämä on tosin tehty minun treenien ja painon mukaan, eli lähtö on 70 kg , joten treenipäivinä energiavajetta syntyy aika paljon.

Aamiainen klo 7.00

Arla Kadett 10 % 2 siivua

Oivariini balansia 30 % 0,5rkl

Valiojugurtti vanilja – 30 % sokeria 1 purkki

Elovena plus kauralese 0,25dl

Valio Luomuomenatäysmehu 2dl

Perheleipurit luomu ruispalat 2 palaa

456 kcal/ ateria

Valipala1

 klo 9.30

Omena 1 kpl

58kcal/ateria

Lounas klo 12.00

Kasviksia 200g

Broilerin nahaton rintafilee 1,5 kpl

Findus espanjalaiset vihannekset 200g

Arla Apetina pala 8% 0,25 pakettia

moniviljapatonki 1 pala

Ateria 428kcal

Välipala 2 klo 15.00

Elovena Hetki-omena-luumu-hiutale 1pussia

Profeel Cottifrutti Päärynä-vanilja 1prk

Banaani 1kpl

Ateria 313kcal

Päivällinen klo 18.00

Kanamuna paistettu 2kpl

Apetit Peruna-sipulisekoitus 100g

Kasviksia 5dl

HK ohuen ohut Härän kylmäsavufilee 100g 4 siivua

359 kcal/ateria

Iltapala klo 20.00

valio kevytviili 1 purkkia

Mustikoita 1 dl

Ateria 130 kcal

Kokonaisenergia 1743 kcal

Proteiinia/ painokilo 1,76 g/kg, Kuitu 26g/pv, natrium 3,39 g/pv

 

Mastuvaa torstaita :)

 

Terhi


Niskalenkkinurkka ála Ala-Huikku

Kirjoittanut tilles 26.05.10 klo 11:47 Niskalenkkinurkka

Kuusiosaisessa sarjassa FightSport perehtyy kanssasi kreikkalais-roomalaisen painin yleisimpiin ja näyttävimpiin tekniikoihin. Video kertovat, miten mies masennetaan molskilla.

Osa 1: Käsivarsiheitto

Käsivarsiheitto eli ”käsivarsi” on perinteisistä perinteisin liike, jota on viljelty painihistorian alkuajoista lähtien. Se on painin perustekniikka, joka opetetaan painikoulussa pikkupojille ja -tytöille lähestulkoon heti kättelyn jälkeen. Heittoa edeltää aina vastustajan huijaaminen heiton mahdollistavaan lähtöasentoon.

Osa 2: Ristivyöheitto

Toisen osan aihe on ristivyöheitto. Ristivyö ja muut yliheitot olivat vuosikymmeniä sitten kovaa valuuttaa. Pystyottelu on ikävä kyllä nykypainissa niin tarkkaa ja riskitöntä, että yliheittojen suosio on vuosien saatossa selvästi hiipunut. Onneksi poikkeuksiakin on ja edelleen löytyy kourallinen painijoita, jotka pyrkivät rohkeasti sylitilanteisiin ja yliheittoihin.


Mahtavuutta

Kirjoittanut tilles 26.05.10 klo 10:52 Päätoimittajan blogi

Tällä viikolla on taas kiva olla lehden toimittaja. Huomenna pääsen tutustumaan Upinniemessä taistelusukeltajien koulutukseen, josta väsään sitten jutun seuraavaan aviisiin. Perjantaina haastattelussa Jukka Saarinen ja Hanne Mäkinen Järvenpäästä… Immun juttu odottaa sopivaa hetkeä. Seuraavaan lehteen on muutenkin tulossa omasta mielestäni mahtavia juttuja. Suunittelilla on jutut pokerimies Jani Vilmusesta, joka on treenannut aktiivisesti Porvossa Mika Pietilän salilla. Judon historia Suomessa on myös yksi seuraavan lehden aiheista.


NAM

Kirjoittanut Kukka 26.05.10 klo 6:54 Hikinen iltapäivä

1069318_66250697-1

Ruokakuvat: http://www.sxc.hu/


FightSport kehittää tilaajapalveluitaan

Kirjoittanut tilles 25.05.10 klo 9:32 Uutiset

FightSportin tilaajapalvelu siirtyy kesäkuun lopulla iO Kustantajapalvelut Oy:n hoidettavaksi. Haluamme kehittää lehden asiakaspalvelua ja nyt on aika antaa ammattilaisten hoitaa homma. Uudet palvelunumerot ja tilauksiin liittyvät sähköpostit ilmoitetaan pikimmiten.

Pahoittelemme mahdollista, siirrosta johtuvia, tilaus- ja osoitteenmuutoslomakkeen käyttökatkoksia.

Ystävällisin terveisin

Jan Tilles
päätoimittaja


Ilma

Kirjoittanut Jaakko Halmetoja 24.05.10 klo 14:11 Fuel for Fighting

Artikkelin lukemiseen investoitava aika: n. 2 min

Ilma on elementti joka kuvaa liikettä. Kaikki aine on liikkeessä. Elämä on jatkuva virta ja jokaisella tilanteella on oma dynamiikkansa. Ihmiskehossa ilma ilmentyy hengityksenä ja kehon tietoisissa ja tiedostamattomissa liikkeissä. Miten ilma sitten liittyy ravintoomme ja terveyteemme? Puhumme arkikielessä usein “kaloreiden polttamisesta”. On hyvä ymmärtää, että ruoka, jota syömme on säilönyt auringonvaloa erilaisiksi ravinteiksi (proteiinit, hiilihydraatit, rasvat), joita sitten vapautamme energiaksi kehossamme kirjaimellisesti ”polttamalla”. Mitä tapahtuu kun poltamme koivuhalkoja takassamme? Puun selluloosaan varastoitunut auringonvalo vapautuu tulena energiaksi reagoidessaan hapen kanssa. Tämä periaate toimii myös elimistössämme, jonka vuoksi meidän on tärkeää ymmärtää ilman merkitys ja oppia kuljettamaan happea “polttoaineeksi” elimistöömme.

Ilma linkitetään perinteisesti ajatteluun, älykkyyteen ja kommunikaatioon. Ilma toimii väliaineena mm. puheemme äänialloille ja on hauska todeta, että esimerkiksi Star Wars elokuvan sota-alukset päästävät melkoista meteliä, vaikka avaruudessa ei kuulu ääniä, koska siellä ei ole ilmaa. Ilma linkittyy elementtinä vahvasti myös henkisyyteen. Jokainen tietää, että elämän tarkoitusta mennään legendoissa aina kysymään vuoren huipulla meditoivalta munkilta, ei järven rannalla istuvalta munkilta. Monet joogit uskovat, että ihminen saa syntyessään tietyn määrän hengityksiä elämäänsä. Ehkä tähän uskomukseen perustuvuu hakeutuminen mahdollisimman laadukkaan ilman pariin sekä ajatus siitä, että jos voimme erilaisilla hengitystekniikoilla hidastaa hengitysrytmiämme, elämme pidempään.

Ilma muodostuu kaasuista ja ennen kun tiede löysi ‘kaasut’, käytettiin niistä nimeä ‘ilmat’. On hyvä ymmärtää, että vaikka käytännössä tanssimme läpi elämämme ilmapallossa, emme ymmärrä ja nää kuinka uniikki elementti ilma oikein on. Samalla tavalla kuin kala ei nää vettä, koska on syntynyt vastaavaan ympäristöön, me harvoin ymmärrämme ilman uniikkia olemusta. Sisäänhengitys (eng. inspiration) syntyy spiraalina liikkuvien kaasujen hengittämisestä. Jokainen voi miettiä hengityksen yhteyttä ajatteluumme ja mieleemme jo pelkän ‘ispiraatio’ -sanan kautta.

Usein luulemme, että ilma koostuu pelkästä hapesta, koska ilmasta käytetään niin usein termiä ‘happi’. Ilmastamme on kuitenkin vain 21% happea, jonka lisäksi siinä on 78% typpeä, 0.5% hiilidioksidia ja 0.5% erilaisia jalokaasuja. Ruostuminen on hapen aikaansaama tyypillinen reaktio. Seuraavaksi kuulet mielenkiintoisen esimerkin ruostumisesta, jota et välttämättä ole aiemmin kuullut ;) . Kun hemoglobiinimme ja punasolumme (jotka ovat rautapohjaisia yhdisteitä) reagoivat kehoomme saapuvan hapen kanssa, tapahtuu “ruostuminen”, joka saa aikaan verellemme tyypillisen punaisen värin. Tämän reaktion palamistuotteena syntyy hiilidioksidia, jonka elimistö poistaa kehosta veren ja keuhkojen kautta uloshengityksessä.

Tarvitsemme ilmasta myös ioneita, jotta ajatusemme toimisi kirkkaammin ja meillä olisi skarpimpi olo (jokainen huomaa tunkkaisen ja seisoneen ilman vaikutuksen vireystilaan ja keskittymiskykyyn). Kuinka sitten vaikuttaa hengittämämme ilman laatuun?

1.) Sisäilma on 98% huonompilaatuista kuin ulkoilma – myös kaupungeissa. Ala säännöllisesti avata ikkunoita ja ovia aina kun mahdollista. Suosi läpivetoja!

2.) Investoi HEPA suodattimeen ja käytä sitä 20 minuuttia päivässä (tällä suodattimella saadaan ilmasta pois pöly, joka on käytännössä kuollutta ihoamme). Suodattimia voi hankka esim. täältä.

3.) Investoi ionisaattoriin ja hommaa kotiisi suolalamppuja.

4.) Hanki asuntoosi huonekasveja. Hyviä valintoja ovat varsinkin rönsyliljat, jotka “syövät” ilmasta formaldehydiä. NASA tutki asiaa aikanaan ja listasi lukuisia huonekasveja, joilla on huoneilmaa puhdistavia vaikutuksia mm. viirivehkat, traakkipuu, rahapuu, kts. lisää. Tuomme usein tavaroita sisälle (matot, muovi jne.) joista irtoaa vähitellen myrkyllisiä yhdisteitä sisäilmaamme. Tämän vuoksi sisäilman puhdistusstrategioihin on tärkeää kiinnittää huomiota.

KATSO –> VIDEO <–

5.) Kosteuta tarvittaessa ilmaa esimerkiksi suikepullolla (voit laittaa joukkoon myös eteerisiä öljyjä). Seuraa sisäilman kosteutta ilmankosteusmittarilla (30-50% on hyvä väli).

6.) Käytä nenäkannua päivittäin. Tämä tekee äärimmäisen hyvää ylähegitysteiden toiminnalle! Käytä kyynelten vahvuista suolaiuosta, 0.9% (liian voimakas tai liian mieto liuos tuntuu poltteena).

7.) Syvähengitykset ja joogan hengitysharjoitukset (pranayama). On hyvä ymmärtää, että hengityksemme on äärimmäisen pinnallista ja tavoitamme harvoin keuhkojemme alempia osia ilman hengityksen tiedostamista ja syvähengitysten suorittamista. Jos esimerkiksi pyydät pitkään tupakoinutta ihmistä tekemään intensiivisiä syvähengityksiä muutama tunti sen jälkeen kun hän on viimeksi polttanut, saattaa uloshengityksen mukana tulla ulos savua, koska savu “seisoo” juuri keuhkojemme alaossa, jota emme juurikaan saavuta pinnallisen hengityksen kautta.

Syvähengitykset

- Hengitä sisään nenän kautta rauhallisesti, hitaasti, oman hengityksen kohinaa kuunnellen, keuhkot aivan täyteen asti.
- Hengitä ulos nenän kautta hyvin rauhallisesti, hengityksen kohinaan kuunnellen. Halutessasi voit supistaa hieman kurkun kannen lihasta siten, että hengitys kohisee hieman enemmän kurkussa. Tämä auttaa tekemään hengityksestä vieläkin rauhallisemman, syvemmän ja pidemmän.
- Mitä pidempiä ja rauhallisempia hengityksiä pystyt tekemään, sen parempi. Älä kuitenkaan yritä liikaa, tarkoitus ei ole hengästyä.
- Jos hengästyt, lopeta harjoitus ja tee seuraavalla kerralla kevyemmin.
- Tee aluksi 10 kierrosta. Voit lisätä kierroksia edistyessäsi.

Jos haluat tehostaa vielä voimakkaammin elimistösi hapensaantia, on seuraava hengitystekniikka mainio:

- Vedä happea sisään nenän kautta, jolloin nenän värekarvat toimivat ”suodattimina”.
- Pidä hartiat rentoina ja anna vatsan ja kylkien pullistua luonnollisesti sisäänhengityksen aikana.
- Hengitysrytmi 1:4:2 on hyvä perusrunko. Eli vetäessäsi happea sisään, laske yhteen. Pidä happea keuhkoissa laskien neljään ja puhalla keuhkot tyhjäksi suun kautta laskien kahteen. Rytmi voi yleensä olla kuitenkin pidempi esim. 2:8:4 tai 4:16:8 jne. Syvähengitykset on helppo yhdistää myös esim. kävelyyn, jolloin rytmi tulee luonnostaan askelrytmin mukaan. Harjoituksen tarkoituksena on lisätä keuhkojen kapasiteettia, poistaa kehosta ylimääräistä hiilidioksidia, tuoda kehoon hapen mukana lisää elinvoimaa, puhdistaa aivojen otsalohkoa, ja tuoda syvän ja rauhallisen hengityksen kautta syvää rentoutta ja terävää tietoisuutta koko olemukseemme.

Tässä “hieman edistyneempi” tekniikka kaikille kotisohvan karvanaamajoogeille: KATSO –> VIDEO <–

8.) On hyvä ymmärtää, että keuhkojen merkitys terveydellemme on valtava! Niiden merkityksestä puhutaan kuitenkin vähemmän ehkä siksi, että hengitystä ei voi myydä! Ravintoon liittyviä tuotteita löytyy kyllä yllin kyllin, mutta hengityksen merkityksen korostamisella on vaikea tehdä bisnestä!

9.) Hakeudu parhaan mahdollisen ilman äärelle. Parhaita paikkoja ovat merenrannat ja metsät. Sateen jälkeen voit tuntea otsonipitoisen ilman tuoksun ja fiiliksen. Samoin ukkosen jälkeen ilma on täynnä ioneita ja tällanen “varautunut” ilma tekee hyvää elimistöllemme.

10.) Jos haluat tehdä ajatuksistasi skarpimpia ja selkeämpiä, ala vähitellen toteuttaa elämässäsi yllämainittuja strategioita. Olemme jokainen jossain pisteessä tällä hetkellä, mutta tärkeintä on tiedostaa käytössämme olevia mahdollisuuksia ja välineitä sekä lähteä kulkemaan niitä kohti.

Bonus

Ravitsemuspiireissä puhutaan paljon ravinnon vaikutuksista elimistön pH-tasapainoon. Elimistömme pH:ta ei kuitenkaan säätele pääasiallisesti syömämme ruoka vaan hengityksemme. Tämän vuoksi happo-emäs tasapainoihin keskittyneet ruokavaliot eivät ole saaneet laajaa hyväksyntää tiedepiireissä.

Esimerkki: Pystymme olemaan hengittämättä 4-6 minuuttia, mutta miksi meille tulee kova tarve hengittää ja paljon aiemmin?

Se ei johdu hapen puutteesta vaan siitä että hiilihapon määrä lisääntyy veressämme, johon elimistöllemme on kehittynyt toimintamallin liiallisen happamuuden ehkäisemiseksi – hengitysrytmin nopea kiihdyttäminen. On hyvä ymmärtää, että jos veremme pH heilahtaisi edes hiukan niin käytännössä kuolisimme.


Taas huono kuvaaja!

Kirjoittanut jaakkod 24.05.10 klo 14:04 Pienen miehen hiljainen kapina

Jos ammattimies Mukkalan kuvissa olen aina altavastaajana tai muuten vaan ihmeellisen näköinen, ei Viinikaisen Karillakaan homma ole sen paremmin hanskassa. Nämä joulukuiset kuvat on siis Karin ottamia ja paikkana on Slagskeppetin pääkallopaikka Tukholmassa.

Olimme Porvoon poikien kanssa haastamassa paikallisia svenssoineita muaythai battleen ja tässä siis minua vastaan asettui aito viikinki nimeltä Jonas Berglund. Jotenkin Karin kamera tai photoshoppaus antaa ihmeellistä vaikutelmaa koko erosta. Mulla oli painoa 64 kiloa ja Jontella kuulemani mukaan 67 kiloa tasan. Mitään suurta eroa ei siis pitäisi olla… Ehkä mulla on vaan hieman isot luut ja maha täynnä laiva buffetti aamiaselta. Niin ja kamera on jotenkin zoomannut etualan kaveriin. Optinen harha siis.jaakko vs jonasMuistaakseni ottelussa oli minullakin hetkeni ja onnistuin kampittamaan vastustajan pehvalleen. Onnistumisista kannattaa aina iloita. Paitsi Kari jälleen pilasi kamerallaan kaiken. Jos kuvaa katsoo tarkemmin, huomaa että tuomarin jalkahan se siinä on palautumassa potkusta, jolla Jonas saatettiin maton pintaan. Jonkinlaista sääliä paikallinen sheriffi ilmeisesti koki minua kohtaan kun tuolla tapaa avitti kalpeaa Finskiä. Ja minä kun luulin itse tehneeni jotain hienoa… Salaliitto.

jaakko pyyhkasyVoisin julistaa valokuva-aiheisen kilpailun, jonka palkintona on lämmintä kättä ja nöyrää kiitosta. Voittajaksi pääsee helposti. Riittää kun rikkoo Karin ja Ilkan kamerat. Ne perkeleet tekee musta pilaa.


Next Page »
zinwave Wordpress Theme