Monthly Archives: August 2010

Eva Wahlströmille mielenkiintoinen debytanttivastus

eva2

Suomen kautta aikojen menestyneimmän naisnyrkkeilijän Eva Wahlströmin vastustaja tulevana lauantaina Töölön Kisahallissa iskettävässä Boxing Night – Helsinki Rumble – ammattinyrkkeilyillassa on Venäjän Nadezhda Manakova. Kuusieräiseksi kaavailtu ylemmän höyhensarjan ottelu on Wahlströmin ammattilaisuran kolmas ja Manakovan ensimmäinen.

Kahdella voitolla ammattilaisuransa aloittanut Wahlström, 29, saavutti amatöörinä muun muassa kolme mitalia Euroopan mestaruuskilpailuissa, kymmenen peräkkäistä Suomen mestaruutta ja neljä Pohjoismaiden mestaruutta.

Nadezhda Manakova on 23-vuotias nyrkkeilijä, joka otteli amatöörinä kunnioitettavat 60 ottelua. Manakovaa valmentaa arvostettu Sergey Sobinov, jonka valmennettaviin kuuluu myös Kisahallin kehässä nähtävä Euroopan listan kolmonen  Denis “Tsingis Khan” Shafikov.

- Tiedämme Evan vastustajasta oikeastaan vain iän, amatöörikokemuksen ja sen että hän saa todella laadukasta valmennusta. Tuntematon vastus on aina riski, mutta kyllä venäläinen saa olla todella hyvä, jos hän pystyy Evan yllättämään, Mäki kertoo.

Jokisellekin venäläisvastus

Kymmenellä peräkkäisellä voitolla ammattilaisuransa aloittanut helsinkiläislupaus Niko Jokinen, 22, saa Kisahallissa vastaansa Ivan Maslovin, 26. Urallaan kuusi voittoa iskeneen Maslovin kaikki 11 ottelua ovat kestäneet täydet ajat, joten Jokisellakin lienee edessään pitkä ja hikinen iltapuhde.

- Maslov on otellut kerran Suomessa voitokkaasti ja hän tarjosi kelpo vastuksen amatöörien maailmanmestarille Erislandy Laralle. Maslov on hankalatyylinen ja Niko saakin nyrkkeillä maltilla, Jokisen valmentajana toimiva Mäki arvioi.

- Sanoisin kuitenkin, että meidän ottelijoista lauantaina kaikkein suurimpien haasteiden edessä ovat Amin Asikainen ja Edis Tatli. Amin kohtaa ylemmässä keskisarjassa ensi kertaa vaarallisen kaverin ja Ediksellä on vastassaan hänen uransa selvästi kovin vastustaja.

Entinen keskisarjan Euroopan mestari Asikainen kohtaa lauantaina Meksikon kovanyrkkisen Jaudiel Zepedan ja Tatlin vastustaja on entinen EU-tittelihaastaja Rudy Encarnacion Espanjasta. Voittamattoman Denis Shafikovin testaa Ruotsin Peter Semo ja Jussi Koivula vaihtaa iskuja viimeksi vuonna 2002 hävinneen Vatche Wartanianin kanssa.

Boxing Night nähdään MTV3 MAXilla ja MTV3 Katsomossa suorana lähetyksenä.

Jussila lahjoitti hanskat kulttuuri- ja urheiluministerille

Ammattinyrkkeilijä Jarkko Jussila lahjoitti urheiluministeri Stefan Wallinille nyrkkeilyhanskat

Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin vieraili hiljattain kotikaupungissaan Vaasassa. Potkunyrkkeilijä Jarkko Jussila pääsi tapaamaan ministeriä. Jussila lahjoitti Wallinille omasta ja kaupungin puolesta säkkihanskat  kuntoilutarkoitukseen. Samassa tilaisuudessa Vaasan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja kansanedustaja Håkan Nordman esitteli Jussilan lehdistölle viime vuosien menestyneimpänä vaasalaisurheilijana.

- Keskustelimme kilpailemisesta, ministerin omasta kuntoilusta, nykynuorison tilasta ja liikuntamahdollisuuksista. Ministeri vakuutti hanskojen tulevan käyttöön oman saliharrastuksensa ohelle. Sovimme jo tapaavamme seuraavalla Vaasan vierailulla ja ehkä käymme hiukan iskemässä pistareita salillakin, kertoo Jussila.

UFC 118 -ennakko

ufc118poster

Vavisuttaako Toney vapaaottelumaailmaa? (kuva UFC:n omaisuutta)

———————————————————————————–

UFC 118 –ennakko

Tuoreimpana UFC-näyttämönä toimii tällä kertaa Bostonin TD Garden –areena, kun pienet ja hieman isommat vapaaottelijat mittelevät voimiaan. Pari vuotta kevyttä sarjaa hallinneella B. J. Pennillä on mahdollisuus napata mestaruus takaisin Frankie Edgarilta illan pääottelussa. Ykköshaastajaa  mestaruusottelun voittajalle haetaan puolestaan Kenny Florianin ja voittamattoman Gray Maynardin välisestä väännöstä.

Illan mielenkiintoisimmassa ottelussa kohtaavat kuningaspappa Randy Couture ja vapaaotteluun siirtynyt moninkertainen nyrkkeilyn maailmanmestari James Toney. Nukuttaako Toney ”Naturalin” julmalla kohokoukulla vai paiskaako painija Toneyn mattoon ja kuristaa tämän?

Frankie Edgar vs. B.J. Penn

Frankie Edgar (12-1) järjesti  huhtikuussa jättiyllätyksen ottamalla B. J. Pennistä (15-6-1) selvän pistevoiton. Tiukan matsin pisteytys jätti toivomisen varaa, joten Penn sai välittömän uusintaottelun.

Sähäkkä Edgar yllätti otteillaan myös yllekirjoittaneen. Hänen hyvä pystyottelunsa, nopeutensa ja kuntonsa osoittautuivat havaijilaiselle Pennille todella hankalaksi yhdistelmäksi. Penn osui ottelun ensimmäisissä erissä muutaman kerran makoisasti Edgariin vastapommeilla, mutta hyytyi pahasti ottelun loppua kohden. Veipä alikokoiseksi moitittu Edgar vastustajansa pari kertaa myös näyttävästi mattoon.

Ottelussa ovat vastakkain pelkistettynä Edgarin nopeus ja Pennin voima. 28-vuotias Edgar ei pysty tyrmäämään Penniä, vaan häärää tämän ympärillä sähikäisenä ja pyrkii turhauttamaan taitavan vastustajansa. Nälkäinen Penn pyrkii aggressiivisempaan ottelemiseen kuin viimeksi ja yrittää viedä Edgarin mattoon jossakin vaiheessa ottelua. BJJ:n maailmanmestari olisi kuin kotonaan Edgarin päällä.

Marginaalit ovat ohuet. Jos Pennin kunto kestää ja hän saa aloitteet itselleen, voittaa havaijilainen ottelun, mutta veikkaan, että näemme toisinnon huhtikuun illasta. Edgarin nopeus ja pysähtymätön vauhti hyydyttävät Pennin ja hän voittaa jälleen tuomaripisteillä. Joskin niukasti.

Randy Couture vs. James Toney

Voiko uransa ehtoopuolella oleva entinen huippunyrkkeilijä siirtyä onnistuneesti vapaaottelun puolelle? Voi, jos hänen valmistautumisensa ja asenteensa ovat kohdallaan. James Toneylla (0-0) ei ole kumpaakaan näistä. Raskassarjalaisen suu kyllä käy ja korut kiiltävät, mutta hänen valmistautumisensa Randy Couturea (18-10) vastaan jättää paljon toivomisen varaa.

Toneyn puolen vuoden treenaaminen ei yksinkertaisesti riitä huipputasolla, jolla Couture edelleen majailee. ”Naturalin” leuka ei ole enää terästä eikä hänen liikkumisensa kissamaisen pehmeää, mutta ei 42-vuotias Toneykaan enää järin sulokkaasti liiku. Keskisarjalaisena nyrkkeilyuransa aloittanut entinen maailmanmestari on paisunut viime vuosina kuin pullataikina. 175-senttinen nyrkkeilijä painaa tällä hetkellä noin sata kiloa.

Kreikkalais-roomalaiseen painiin vahvasti nojaava  47-vuotias Couture ei ole enää huippuvuosiensa iskussa, mutta hän on erinomaisessa fyysisessä iskussa. Lisäksi kokeneen ketun paini puree Toneyyn kuin Oulun merituuli luihin ja ytimiin helmikuisena talviaamuna. Päästyään kerran Toneyn iholle Couture raahaa tämän väistämättä mattoon.

Kovalyöntisen Toneyn etsikkoaika on ottelun ensimmäisinä minuutteina. Debytantin on löydettävä Couturen leuka – muussa tapauksessa hänet painetaan häkin reunaan, viedään mattoon ja käsitellään keskeytyskuntoon.

Ottelun pitäisi olla Couturen heiniä, mutta jos ihme tapahtuu ja Toney voittaa, on se pienimuotoinen katastrofi UFC:lle – ellei jopa koko vapaaottelulle. Jos ylipainoinen 42-vuotias nyrkkeilijä, entinen maailmanmestari tai ei, voittaa moninkertaisen UFC-mestarin ensimmäisessä MMA-ottelussaan, näyttää se väistämättä pahalta suuren yleisön silmissä.

Demian Maia vs. Mario Miranda

Anderson Silvan viime ottelussaan haastanut Demian Maia (12-2) tekee paluun maanmiestään Mario Mirandaa (12-1) vastaan. Brasilialaisen Maian piti alkuperäisen suunnitelman mukaan kohdata Alan Belcher UFC Fight Nightin pääottelussa, mutta yhdysvaltalainen kärsi sparratessaan pahan silmävamman, joka pakotti miehen syrjään määrittelemättömäksi ajaksi. Näin ollen Maian ottelu siirrettiin tavalliselle UFC-kortille ja vastustajaksi vaihtui vaarallinen Miranda.

Maian vahvuudet tuntevat kaikki: hän on maailmanluokan lukkopainija ja BJJ-taituri, josta on vuosien varrella kuoriutunut esiin kohtalainen pystyottelija. Suomessakin otellut Maia on hävinnyt urallaan ainoastaan Nathan Marquardtille ja mestaruusottelussa Silvalle.

Mario Miranda on tyylillisesti paha vastustaja Maialle. Keskisarjaan pitkänhuiskea (193 cm) BJJ-mustavyö on hyvä painija ja pitkine raajoineen vaarallinen pystyssä. Maia on kaksikosta matossa taitavampi, mutta on eri asia saako 32-vuotias brassi vietyä Mirandaa alas.

Ottelussa muhii yllätys. Kohtuullisen tuntematon Miranda on Maiaa parempi pystyottelija ja on lähellä tyrmäysvoittoa. Ottelu säilyy tasaisena ja jännittävänä aina kolmanteen erään saakka, jossa Maia joko lukottaa Mirandan tai Miranda tyrmää Maian. Veikkaan jälkimmäistä.

Kenny Florian vs. Gray Maynard

Bostonin oma poika Kenny Florian (14-4) tietää miltä tuntuu mitellä mestaruudesta. Hän on hävinnyt kevyen sarjan mestaruusotteluissa sekä Sean Sherkille että B. J. Pennille, mutta kolmaskin mahdollisuus on lähellä. Florianin ja titteliottelun tiellä seisoo ainoastaan Gray Maynard (9-0), mutta 31-vuotiaan painijan lakaiseminen pois tieltä on helpommin sanottu kuin tehty.

Takakuristusta rakastava Florian on voittanut kaksi edellistä otteluaan. Viimeksi kaatui Japanin Takanori Gomi, sitä ennen moppitukka Clay Guida – takakuristuksilla tietenkin. Maynard puolestaan voitti viime ottelussaan Nate Diazin tammikuussa tuomarien hajaäänin. Selvemmällä voitolla hän olisi todennäköisesti saanut mestaruusottelun Penniä vastaan jo huhtikuussa Edgarin sijaan.

Maynardin onneksi  ottelun voittajalle on taattu mahdollisuus otella mestaruudesta, joka tekee tasaisesta ottelusta entistä mielenkiintoisemman. Florianin uran pahimmat peikot ovat nimittäin olleet Maynardin näköisiä. Vahvat painijat ovat menneinä vuosina pystyneet kontrolloimaan hieman heiveröistä Floriania matossa, mutta hänen paininsa on kohentunut valtavasti parin viime vuoden aikana. Hän vei muun muassa hyvänä painijana pidetyn Clay Guidan vaivattomasti mattoon viime joulukuussa, samoin kävi Takanori Gomille muutamaa kuukautta myöhemmin maaliskuussa.

Maynard tosin on painijana eri luokkaa kuin edellä mainitut herrat. ”Bully” lisänimeä totteleva jenkki on NCAA-tasolla meritoitunut 1. divisioonan painija. Mies on muun muassa aiheuttanut Frankie Edgarin uran ainoan tappion. Myös hänen pystytaitonsa ovat kehittyneet kolmen vuoden takaisesta The Ultimate Fighter –vitoskauden finaalista merkittävästi.

Florian on silti kaksikosta kokonaisvaltaisempi ottelija. Häneltä hoituvat niin lukkopaini, paini kuin pystyottelukin. Tämän lisäksi analyyttinen ottelija ei jätä kiveäkään kääntämättä etsiessään vastustajiensa heikkouksia.

Maynardin paini aiheuttaa Florianille vaikeuksia ja ottelu menee taatusti jännittäväksi, mutta uskon 34-vuotiaan amerikkalaisen voittavan ottelun tuomaripistein. Florian saa kolmannen mahdollisuuden otella UFC:n kevyen sarjan mestaruudesta.

Marcus Davis vs. Nate Diaz

Ykkösehdokas illan räiskyvimmäksi otteluksi on Marcus Davisin (17-6) ja Nate Diazin (12-5) mittelö. Fight of the Night –palkintojen vakkarisaajat tulevat todennäköisesti käymään tapahtumarikkaan pystytaiston.

Hiljattain 37 vuotta täyttänyt Davis kuului vielä puolisentoista vuotta sitten UFC:n välisarjan eliittiin, mutta tappiot Dan Hardylle ja Ben Saundersille tiputtivat hänet taistelemaan työpaikastaan. Erityisesti uran ensimmäinen tyrmäystappio Saundersille oli musertavaa laatua. Davisilla on takanaan pitkä ura ensin ammattilaisnyrkkelijänä ja sittemmin vapaaottelijana, joten kilometrit alkavat väistämättä näkyä neljääkymppiä lähestyvän ottelijan moottorissa. Miehen työpaikka kuitenkin pelastui toukokuun tyrmäysvoitolla Jonathan Gouletista.

Nate Diaz teki näyttävän debyytin välisarjassa tyrmäämällä Rory Markhamin keväällä. Kevyestä sarjasta luokkaa ylemmäs nostaneen nuorukaisen iskuvoima vaikutti nousseen selvästi, sillä Markham kaatui jo ensimmäisen erän puolessa välissä. Erinomaisen mattomiehen suurin ongelma on aina ollut hänen paininsa, joten siinä mielessä  pystyorientoitunut Davis on Diazille ihanteellinen vastustaja.

Davis kuuluu välisarjan teknisimpiin pystyottelijoihin, mutta hänen kätensä ja jalkansa eivät käy enää nuoruusvuosien malliin. Peloton Diaz puskee Davisin päälle ottelun alusta alkaen, joka yrittää kontrata iskemällä vastaan. Volyymillä iskevä Diaz pakottaa 12 vuotta vanhemman Davisin pakituskannalle, mutta ottaa samalla itsekin koppeja vastaan.

Ottelussa pitäisi olla selvät sävelet. Diaz on niskan päällä  ja Davis rimpuilee sen minkä pystyy. Liikaa iskuja ottanut Davis syöksyy toisen erän lopussa epätoivon vimmalla Diazin jalkoihin ainoastaan joutuakseen triangelikuristukseen.

Amin Asikainen kohtaa Jaudiel Zepedan

Entinen ammattinyrkkeilyn keskisarjan Euroopan mestarin Amin Asikaisen, 34, vastustaja 4. syyskuuta Töölön Kisahallissa pidettävään Helsinki Rumble – Boxing Nightiin on vaihtunut. Asikaisen piti kohdata Argentiinan Francisco Mora, jonka manageri ilmoitti ettei Mora saa painojaan lähellekään sovittua painorajaa. Moran korvaajaksi on löydetty Meksikon Jaudiel Zepeda.

Kovaiskuiseksi hyökkäysnyrkkeilijäksi kuvailtu 27-vuotias Zepeda on voittanut ammattilaisurallaan 12 ottelua, hävinnyt kolme ja lyönyt yhden ratkaisemattoman. Zepedalla on kova tyrmäysprosentti, sillä hänen voitoistaan peräti yhdeksän on tullut tyrmäyksellä. Zepeda ei ole hävinnyt kertaakaan ennen täyttä aikaa ja hänen tappioistaan kaksi on tullut hajaäänituomioilla.

- Saimme Argentiinasta tiedon, että Aminille tarkoitetun Francisco Mora painaa tällä hetkellä yli 85 kiloa. He pyysivät että ottelun sovittua painorajaa nostettaisiin kuudella kilolla, mutta siihen emme voineet suostua, Asikaisen valmentaja-manageri Pekka Mäki kertoo.

- Onneksi löysimme nopeasti Meksikosta Moran tasoisen korvaajan. Jaudiel Zepeda on kaveri, jolla on paljon tyrmäysvoittoja, eikä yhtään tyrmäystappiota. Vaarallinen kaveri, jota vastaan kukaan ei ole päässyt helpolla.

Zepedan uran kuuluisin vastustaja on Miguel Angel Espino, jolle Zepeda hävisi niukahkosti pisteillä vuonna 2007. Zepeda voitti kymmeneräisessä taistossa kaksi erää. Espino otteli kahta vuotta myöhemmin keskisarjan WBO- ja WBC -liittojen MM-ottelussa Kelly Pavlikia vastaan ja hävisi tälle keskeytyksellä viidennessä erässä.

Myös Wahlströmin vastus vaihtuu

Myös ammattilaisuransa hienosti kahdella voitolla aloittaneen Eva Wahlströmin, 29, vastustaja vaihtuu. Wahlströmin piti kohdata Argentiinan Pamela Benavidez, jonka piti tulla yhdessä Moran kanssa Suomeen valmentajineen. Nyt Wahlströmille etsitään uutta vastustajaa.

Helsinki Rumble – Boxing Nightissa iskevät myös Edis Tatli, Jussi Koivula, Niko Jokinen, Denis Denis “Tsingis Khan” Shafikov. Nuorilla suurlupauksilla Tatlilla ja Koivulalla on vastassaan uransa kovimmat nyrkkeilijät. Tatli kohtaa entisen EU-tittelihaastajan Rudy Encarnacionin ja Koivula Ruotsin Vatche Wartanianin, joka on hävinnyt 14 ammattilaisottelustaan vain kaksi.

Boxing Night nähdään MTV3 MAXilla ja MTV3 Katsomossa suorana lähetyksenä.

Jimin Kill Arman -sarja on myyty 104 maahan

arman

Helsingin Sanomat uutisoi maanantaina näyttävästi Jimin Kill Arman -sarja suosiosta. Sarja on myyty jo 104 maahan. Jimin kotimainen realitysarja sai kansainvälisen levityssopimuksen keväällä 2009. Levityssopimus sisältää matkailusarjan kymmenen englanninkielistä jaksoa.

Ohjelman kansainvälisestä levityksestä on vastannut Duudsonien Rabbit Films -tuotantoyhtiö. Parhaiten sarja leviää BBC Asian sekä BBC African välityksellä, sillä kanavat kattavat jo sellaisinaan noin 70 maata. Näiden lisäksi Kill Armania päästään seuraamaan muun muassa Espanjassa, Portugalissa, Venäjällä, Liettuassa, Latviassa, Virossa, Unkarissa, Tsekissä, Slovakiassa, Norjassa ja Iranissa.

Ohjelman uudet kotimaiset, toisen tuotantokauden jaksot alkavat Jimillä 20.9. Kill Arman -sarjan toisella tuotantokaudella nähdään paremmassa taistelukunnossa oleva Arman Alizad. Vaatturimestari on parantanut ensimmäiseltä kaudelta taistelutaitojaan ja kuntoaan, mutta taistelulajien mestarit pyyhkivät edelleen Armanilla saliensa lattioita. Toisella tuotantokaudella edessä on entistä suurempia haasteita ja eksoottisempia matkakohteita. Tällä kaudella tutustutaan muun muassa thainyrkkeilyyn, brasilialaiseen jujutsuun sekä vapaaotteluun.

Jussi Koivula huippukunnossa

jussikoivula

Jussi Koivula

Tamperelainen ammattinyrkkeilylupaus Jussi Koivula, 26, on uransa kovimman paikan edessä 4. syyskuuta Töölön Kisahallissa pidettävässä Helsinki Rumble – ammattinyrkkeilyillassa. Koivula kohtaa kuusieräisessä välisarjan ottelussaan Ruotsin Vatche Wartanianin, joka on hävinnyt 14 ammattilaisottelustaan vain kaksi. Kuusinkertainen amatöörien Suomen mestari Koivula, joka edusti Suomea neljästi arvokilpailuissa ja voitti useita kansainvälisiä turnauksia, on voittanut vuonna 2008 alkaneen ammattilaisuransa kaikki viisi ottelua ja kolme niistä tyrmäyksellä.

Selkävaivat ovat kuitenkin hidastaneet Koivulan urakehitystä. Selkävamma haittasi jo Koivulan menestyksekkään amatööriuran loppuaikoja ja ongelmat ovat jatkuneet koko ammattilaisuran ajan. Pahimmillaan Koivula käveli useita viikkoja kepeillä ja lääkärit epäilivät ettei Koivula enää ikinä pystyisi nyrkkeillä. Koivulan selkä leikattiin viime vuonna ja mies pystyi harjoitella pitkään vain puoliteholla. Nyt Koivulan selkä alkaa olla hyvässä kunnossa ja tervehtyminen on näkynyt harjoitusotteluissa. Tamperelainen on esittänyt harjoituksissa erittäin lupaavia otteita.

- En edes muista milloin nyrkkeileminen olisi tuntunut näin hyvältä. Selkävaivat haittasivat harjoittelemista ja ottelemista pitkään todella paljon.  Nyt oma nyrkkeily alkanut taas luistaa, Koivula kertoo.

vatchewartanian

Vatche ”The Warrior” Wartanian

Uran kovin ottelu edessä

Koivulan vastustaja Vatche ”The Warrior” Wartanian on Koivulaa paljon kokeneempi ammattimies, joka on hävinnyt vain kahdesti pisteillä, eikä kertaakaan ennen täyttä aikaa. Wartanian aloitti uransa Yhdysvalloissa ja viime ottelunsa hän on iskenyt Briteissä ja Saksassa. Viimeksi ruotsalainen on hävinnyt vuonna 2002.

- Olen erittäin innostunut tästä ottelusta. Vastus on paljon parempi kuin aiemmin ja se on hyvä, sillä olen aina otellut paremmin hyviä kundeja vastaan. Huonoja vastaan omakin tasoni laskee. Tästä tulee hyvä ottelu ja voitto edistäisi uraani mukavasti, Koivula arvioi.

- Tavoitteenani on ehdottomasti Euroopan ja maailmankin huipulle nouseminen. Siksi en ajattelekaan mahdollisuutta tappioon tässä vaiheessa. Voitto ruotsalaisesta on askel kohti Euroopan huippua ja sen askeleen aion ottaa.

Töölön Kisahallissa 4. syyskuuta iskettävässä tapahtumassa suomalaisista nyrkkeilevät myös Amin Asikainen, Eva Wahlström, Niko Jokinen ja Edis Tatli. Mukana on myös Euroopan listalla kolmanneksi arvostettu voittamaton Denis “Tsingis Khan” Shafikov.

Boxing Night nähdään MTV3 MAXilla ja MTV3 Katsomossa suorana lähetyksenä.

Helenius voitti EU-tittelin

IMG_9610

Ammattinyrkkeilijä Robert Helenius voitti Ranskan Gregory Tonyn raskaansarjan Euroopan unionin mestaruusottelussa Saksan Erfurtissa lauantaina. Ottelu päättyi tekniseen tyrmäykseen kuudennessa erässä.

Tonylle laskettiin lukua ensimmäisen kerran jo kolmannessa erässä. Ranskalainen kävi lattiassa myös neljännnessä, viidennessä ja kuudennessa erässä ennen kuin ottelun tuomari päätti keskeyttää leikin.

Voitto oli 26-vuotiaan Heleniuksen 13. yhtä monessa ammattilaisottelussa. Tony koki ammattilaisuransa ensimmäisen tappion 13. ottelussaan.

Lähde: STT

Elämä pelkkää kamppailu-urheilua, eli kausi alkaa!!!

Kampailukausi on taas aluillaan ja kamppailusalit täyttyy vanhoista sekä uusista harrastajista. Itse elin vielä pari vuotta sitten kamppailutonta elämää Helsingissä eikä minulla ollut pienintäkään aavistusta siitä, että muutaman vuoden päästä elämään ei juuri muuta mahdukaan kun kamppailu tai siihen liittyvät hommat. Kun erinäiset ihmissuhdepolut veivät minut Riihimäkeen, olin harrastusten suhteen käännekohdassa, eli oli harrastettava sitä, mitä kaupungissa voi harrastaa. Lueskelin seurojen sivuja, niinkuin moni harrastuksensa aloittava tekee parhaillaa ja koitin päättää mihin alkeiskurssiin ilmottautuisi. Tarjolla oli Karatejutsua, Aikidoa ja Taidoa. Aikido ja Taido ei oikein uponneet, vaikka hienoja lajeja ovatkin. Karatejutsukin tuntui “nynnyjen” jutulta, mutta näistä kolmesta se oli itselle kuitenkin paras vaihtoehto. Ajatuksena oli, että aloitan Karatella ja vaihdan sitten lajia, johonkin missä myös kilpaileminen on mahdollista. ( ja joka ei ole nynnyille)

Suomen Budokeskuksen Karatejutsussa ei varsinaista alkeiskurssia ole, joten aloittelijat pääsevät ylempien vöiden kanssa treenaamaan alusta pitäen. Olin ainoa näytöksen jälkeen paikalle uskaltautunut henkilö ja “jouduin” sparraamaan kevyesti ensimmäisissä treeneissä, mikä sopi minulle mainiosti. Joka kerta kun päähän osui joku ruumiinosa aloin nauramaan hillittömästi. Rakkautta ensisilmäyksellä. Muutamien treenien jälkeen selvisi, että meillä treenataa kovaa, tavoitteellisesti ja sparrataan paljon.

Itselle sopii kovaa treenaaminen, vaikkakin tosin meillä jokainen treenaa oman tasonsa mukaan. Laji ei siis enään tuntunut nynnyjen hommalta. Talvella tulee aloituksesta pari vuotta ja vyötäröllä on oranssi vyö. Tästäkin olen kommentteja kuullut vaikka kuinka monelta. Lähinnä vähätteleviä. Itselle kuitenkin oransiin vyöhön vaadittavat törkeä määrä tekniikoita, pystysparrit, painit ja monta tuntia tai päivää kestävät vyö-ja natsakokeet suorittaneena, voin olla ainoastaan ylpeä siitä, että oksentamatta ne kahlasin läpi. Nykyisin elämään kuuluu perustreenien ohella myös kilparyhmän treenit, junnujen treenien vedot sekä lokakuussa alkava BJJ:n alkeiskurssi. Aikatalu on siis melkoisen tiukka.

Aikatauluongelmaan ja treenien rankkuuteen saattaa törmätä moni uuden harrastuksen aloittava harrastaja. Kamppailulajeissa treenejä on monesti useammin, kuin muissa lajeissa. Jos treeneistä jää usein pois, on autamattomasti pulassa, kun vyökokeet lähestyvät. Kamppailulajien aloittaminen onkin aika vaativa elämänmuutos. Sillon korostuu myös kotijoukkojen tuki. Jos aloittaa uuden harrastuksen vanhemmalla iällä, jolloin matkassa mukana saattaa olla puoliso, lapsia, työt ja muut velvoitteet, on kotijoukkojen tuella todella tärkeä merkitys.

Muotilajit kuten vapaaottelu, BJJ ja lukkopaini vetävät ryhmät täyteen uusia innokkaita harrastajua. Pelkkä kurssille ilmoittautuminen ei kuitenkaan riitä. Onhan se varmasti kiva kertoa baarissa pimuille harrastavansa jotain näistä lajeista, mutta taito ei kuitenkaan puhumalla kartu ja treeneissä joutuu oikeasti vääntämään. Kroppakaan ei ainakaan tälleen yli kolmekymppisellä muutu hetkessä vastaamaan kaksikymppisen urheilijan vartaloa. (Nim. yhtä iso maha kuin kaksi vuotta sitten). Yhtä kaikki, toivottavasti mahdollisimman moni selvittää uudet haasteet ja jatkaa valitsemallaan tiellä. Eniten toivon, että myös meidän karetejutsuun ilmoittautusi mahdollisman paljon uusia harrastajia, esimerkiksi kilpailuhenkisiä miehiä, niin saataisiin me tytötkin lisää haastetta treeneihin ja hyviä esikuvia nuorisolle sekä junnuille :)

Kivoja treenejä!

-Terhi-

Kiinan Combat Games lähestyy

combatgames

SportAccord järjestää Pekingissä 27.8. – 4.9. 2010 Combat Games -tapahtuman, jossa eri kamppailulajien huiput esittelevät kykyjään. Combat Games on erityisen tärkeä tapaus ja esittäytymismahdollisuus varsinkin niille lajeille, jotka eivät vielä kuulu olympialaisten ohjelmaan.

Kisoihin osallistuu Suomesta kaksi potkunyrkkeilijää: Vantaan Kamppailukeskuksen Miika Lumilampi ja Vaasan Budokanin Jarkko Jussila. Koska SportAccord (entinen GAISF) rajoittaa urheilijoiden määrää 86:een ja kisoissa on mukana useampia potkunyrkkeilyn ottelumuotoja, miesten otteluita käydään vain sarjoissa -63,5:sta -81:een ja kuhunkin sarjaan kelpuutetaan ainoastaan neljä ottelijaa. Karsintakilpailuina toimivat vuoden 2009 MM-kisat ja kilpailuiden taso onkin siksi poikkeuksellisen korkea. Sarjojen rajoittamisen johdosta superraskaan sarjan maailmanmestari Jukka Saarinen jäi kuitenkin harmillisesti vaille kisapaikkaa.

Koska sarjassa on vain neljä ottelijaa ja otteluita tulee ainoastaan kaksi. Maajoukkueen päävalmentaja Pasi Rantala ei halua vertailla kisoja arvostuksessa muihin arvokisoihin. Pitkiin turnauksiin valmistautuminen on haastavampaa, kun vastustajista ei tiedetä ennakolta juuri mitään. Toisaalta Combat Gamesissa kaikki vastustajat ovat ehdotonta huipputasoa, eikä helppoja otteluita tule. Pasi haluaakin korostaa kisojen merkitystä erityisesti lajin ja sen näkyvyyden kannalta. Suurempaa areenaa on vaikea kuvitella ja jo osallistuminen on kunnia.

- Seuraava askel olisi olympialaiset, sanoo Rantala.

Vastustajia Pasi kertoo jo jonkin verran scoutanneensa, mutta varsinainen taktiikoiden rakentelu tapahtuu vasta kisoja edeltävällä viikolla.

- Tämän tason ottelijoiden virheiden etsintä ei ole helppoa mutta aina jotain löytyy, valmentajaguru paljastaa.

Ottelijoita rasittaa myös aikaero, jota onneksi helpottaa saapuminen Pekingiin pari päivää ennen otteluita, sekä unirytmin muuttaminen osittain jo kotimaassa. Sama ongelma on tosin useimmilla vastustajillakin.

- Kyllä adrenaliini herättää, Pasi kuittaa lopuksi.

Hyvin valmistautuneena Kiinaan

Miika Lumilampi on valmistautunut kisoihin huolella. Kesäkuisen ammattilaisottelun ja lepokauden jälkeen  peruskuntokausi jätettiin lyhyeksi ja nyt mies on taas täydessä otteluiskussa.

- Se hyvä puoli tässä on, että ottelutuntuma on säilynyt näin lyhyen tauon aikana, Miika kommentoi.

lumilampi

Vastustajat kisoissa ovat kaikki tuttuja, vaikka hallitseva maailmanmestari Azerbaizanin Ehram Majidov vaihtuikin loukkaantumisen johdosta Slovakian Michael Hromekiin. Miika on kärsinyt heille useampia hajaäänitappioita ja nyt onkin mitä parhain tilaisuus mennä rinnalle ja ohi.

- Nälkä ja voitontahto on nyt se millä matsit viedään, vantaalainen uumoilee.

Pasi Rantala, joka toimii myös Miikan henkilökohtaisena valmentajana näkee tämän sekä vahvuudeksi että heikkoudeksi järjen:

- Se on vahvuus, kun se pysyy päässä.

Otellessaan viisaasti Miika kykenee Pasin mukaan jujuttamaan ketä tahansa maailmassa, mutta tunteiden viedessä voiton omasta paketista aukeaa vaarallisia paikkoja.

Jussila toipunut loukkaantumisestaan

jussila

Jarkko Jussilan valmistautumista Vaasassa on varjostanut Brasilian World Cupissa saatu reisivamma, joka lykkäsi ammattilaisten EM-otteluakin ja esti harjoittelun kesäkuussa. Peruskuntokausi jäi näin tyngäksi, mutta perinteisesti hyviin kestävyysominaisuuksiinsa luottanut Jarkko ei pidä tätä ongelmana, koska hyvin sujunut kevätkausi loi pohjan huippukunnolle Combat Gamesissa. Jarkko teki elokuussa voittoisan ammattilaisnyrkkeilydebyytin, mutta piti siitä huolimatta potkuharjoittelun koko ajan ohjelmassa mukana ja ottelun jälkeen potkutekniikkaan on panostettu erityisen paljon.

Tulevat vastustajansa Jarkko tuntee jo pitkältä ajalta ja tietää näiden tyylien vaihtelevan, mutta kaikkien olevan erittäin kokeneita. Voiton avaimiksi hän näkeekin ennenkaikkea oman kovan työmoraalinsa ja voitontahtonsa, joilla lopullinen niskalenkki haetaan. Mahdollisina ongelminaan Jarkko pitää yliyrittämistä ja hidasta käynnistymistä otteluissa. Viimeksimainittuun pisteytyksen muuttuminen tosin tuo helpotusta. Uusilla pistekoneilla osumapisteet lasketaan koko ottelun mitalta eikä erä kerrallaan, mikä helpottaa kirimistä loppua kohden.

Pasi puolestaan näkee Jarkon suurimmaksi vahvuudeksi valtavan kokemuksen ja sen tuoman terveen itseluottamuksen. Yli kolmekymppisellä veteraanilla on takanaan pitkä ura ja lukemattomia otteluita niin potkunyrkkeilyssä kuin nyrkkeilyssäkin sekä amatööri- että ammattilaiskehistä. Jarkko ehti jo olla kilpakehistä poissa useita vuosia ja kasvoi Pasin mielestä sinä aikana todelliseksi ottelijaksi, joka näkee selvästi oman tiensä ja ottelee ennenkaikkea itsensä takia – koska haluaa tehdä sitä.

Teknisenä ongelmana Jarkon tyylissä Pasi näkee hienoisen paikalleen jäämisen suojauksen turviin. Vaikka suojaus on vaikeasti murrettavissa, huipputason ottelijat voivat pystyä siihen. Liikkuvat ottelijat, kuten Uuden-Kaledonian Edmond Mebenga, joka MM-kisoissa aiheuttikin Jarkolle niukan tappion, tuottavat hänelle ongelmia. Parhaimmillaan Jarkko taas on kovalyöntisiä murskaajia vastaan, joille hän kykenee suojauksensa turvista antamaan teräviä vastaiskuja.

Suomalaisen potkunyrkkeilyn esiinmarssi

Combat Games on potkunyrkkeilylle ja etenkin suomalaiselle potkunyrkkeilylle suurempi asia, kuin moni ymmärtää. Se, että 86 urheilijan joukkoon on päässyt peräti kaksi suomalaista, on mahtava näyteikkuna ja osoitus suomalaisen potkunyrkkeilyn korkeasta tasosta.

- Esimerkiksi suomalaisittain perinteisesti vahvasta painista ei ole yhtään edustajaa, Jarkko kommentoi.

Kisat käydään Pekingissä edellisten olympialaisten areenoilla ja paikalla on paljon korkeita urheiluvaikuttajia mm. Kansainvälisestä Olympiakomiteasta. Kisojen suojelijana toimii elokuvien kungfutähti Jet Li. Suuri kiitos kuuluu myös WAKO:n presidentille Ennio Falsonille, joka on tehnyt työtä potkunyrkkeilyn saamiseksi tällä tavoin esille maailman urheilupiireissä.

Suomalaisten sarjat:

Full Contact -67kg
JARKKO JUSSILA (Suomi)
OLEG ZAYTSEV (Venäjä)
EDMOND MEBENGA (Uusi-Kaledonia)
SAMAT KADYRBEKOV (Kazhakstan)

Low Kick -81kg
MIIKA LUMILAMPI (Suomi)
MICHAEL HROMEK (Slovakia)
TOUNKARAF BAKARI (Ranska)
VEEJAYE AGATHE (Mauritius)

Mikä ihmeen SportAccord?

SportAccord on Kansainvälisen Olympiakomitean kanssa yhteistyössä toimiva
kansainvälisten urheilujärjestöjen liitto, johon kuuluu jäseninä yhteensä
87 eri urheilulajien lajiliittoa ja 17 muuta jäsentä. Järjestön tunnetuin
tapahtuma on pitkään ollut joka neljäs vuosi järjetettävät World Games
-kisat, jotka on nyt jaoteltu useampaan osaan, yhtenä näistä Combat Games.
Combat Games -tapahtumassa on esillä yhteensä 13 eri kamppailulajia,
joista suomalaisedustus on potkunyrkkeilyn lisäksi myös aikidossa ja
thainyrkkeilyssä.

Promovideo:
http://www.youtube.com/watch?v=B9wahcAkCSg

Kisasivut:
http://www.sportaccord.com/vsite/vnavsite/page/directory/0,10853,5148-197860-215083-nav-list,00.html

Helsinki Rumble – Boxing Night

Entinen ammattinyrkkeilyn keskisarjan Euroopan mestari Amin Asikainen, 34, on kovan paikan edessä 4. syyskuuta Töölön Kisahallissa. Ylemmässä keskisarjassa nyt huipulle tähtäävä Asikainen kohtaa kahdeksaneräiseksi kaavaillussa taistossa Argentiinan Francisco Moran, 36, joka on urallaan tyrmännyt peräti 35 vastustajaansa. Asikainen ei ole kukistanut Moran tasoista nyrkkeilijää sitten vuoden 2007, jolloin hän iski teknisen tyrmäysvoiton entisestä maailmanmestarista Yori Boy Campasista.

Ylemmässä keskisarjassa vuodesta 2006 lähtien nyrkkeillyt Mora on voittanut 72 ottelustaan 55. Lukuisissa titteliotteluissakin esiintynyt Mora on kohdannut pitkällä urallaan useita maailmanhuippuja, kuten Sergio Martinezin, Juergen Braehmerin ja Kassim Ouman. Nykyiselle keskisarjan maailmanmestarille Martinezille Mora hävisi pisteillä ja Braehmerille ja Oumalle puolestaan keskeytyksillä kahdeksansissa erissä. Moran palkintokaapista löytyvät muun muassa Argentiinan ja Etelä-Amerikan mestaruustittelit.

Kovatasoinen tapahtuma

Syyskuinen Boxing Night – tapahtuma on urheilullisesti poikkeuksellisen kovatasoinen. Asikaisen lisäksi erityisesti Edis Tatlilla, Jussi Koivulalla ja Denis Shafikovilla on vastassaan meritoituneet vastustajat, eivätkä Eva Wahlström tai Niko Jokinenkaan tule pääsemään helpolla.

Voittamaton ”Prince” Edis Tatli, 23, saa uransa ensimmäisessä kahdeksaneräiseksi kaavaillussa ottelussa vastaansa Espanjan Rudy Encarnacionin, 31, joka otteli tämän vuoden alussa kevyen sarjan Euroopan Unionin mestaruusottelussa häviten 12-eräisen kamppailun niukasti pisteillä Hoang Sang Nguyenille.

Entinen huippuamatööri Jussi Koivula, 26, kohtaa kuudennessa ammattilaisottelussaan Ruotsin Vatche Wartanianin, joka on hävinnyt 14 ammattilaisottelustaan vain kaksi. Yhdysvalloissa, Saksassa ja Britanniassa aiemmin otellut Wartanian on Koivulan ammattilaisuran ehdottomasti vaativin vastustaja.

P3 Boxingin voittamaton venäläistaituri Denis ”Tsingis Khan” Shafikov ottaa yhteen Ruotsin Peter Semon kanssa. Kaikki 24 otteluaan voittanut Shafikov on arvostettu Euroopan listalla kolmanneksi. Ugandalaissyntyinen Semo on hävinnyt erittäin kovista vastustajistaan huolimatta vain kerran ennen täyttä aikaa. Semon vaarallisuudesta kertoo se, että hän on yllättänyt Italiassa kotikehän hyvälistaisen Fedele Belluscin ja se, että hänen 19 voitoistaan peräti 14 on tullut tyrmäyksellä.

Ammattilaisuransa hienosti kahdella voitolla aloittaneen Eva Wahlströmin, 29, taidot mittaa hyökkäävän ottelutyylin omaava Argentiinan Pamela Benavidez, jolla on kymmenen ammattilaisottelun kokemus. Wahlström on Suomen kautta aikojen menestynein naisnyrkkeilijä. Hän voitti amatööriurallaan muun muassa kolme EM-mitalia ja kymmenen Suomen mestaruutta.

Helsinkiläislupaus Niko Jokinen, 22, ottelee Kisahallissa ammattilaisuransa 11. ottelun. Kaikki kamppailunsa voittaneen Jokisen vastustaja ilmoitetaan myöhemmin.

MTV3 MAX ja Katsomo.Fi näyttävät Boxing Nightin suorana lähetyksenä.