Näinä aikoina moni suomalaisurheilija matkaa jälleen olympiakisoihin vain ”tekemään parhaansa” ja katsoo sitten mihin se mahdollisesti riittää. Yleensä ei riitä, mihinkään. Johanna Ylinen ei tähän joukkoon kuulu.
Porilaislähtöinen judoka haluaa toki saada kisoissa esiin ”oman parhaan tasonsa”, mutta haluaa myös yltää pitkälle. Armottoman kovissa judon painoluokissa menestysmahdollisuuksiin vaikuttaa myös arpaonni, mutta Ylinen ei sillä päätään vaivaa.
- Mulle on ihan sama. Tulette jonossa, lähdette pinossa, vai miten se sanonta menee. Kaikki sarjat arvotaan jo torstaina, mutta en halua tietää omaa vastustajaani ennen kuin ottelupäivän aamuna tiistaina, Ylinen pohtii hymy huulillaan.
Muut suomalaisjudokat, Valtteri Jokinen ja Jaana Sundberg, kisaavat jo avausviikonloppuna. Ylisellä taas on näkökulmasta riippuen enemmän aikaa valmistautumiseen tai kärventävään odotteluun. Arvonnan jälkeen valmentajat saavat rauhassa tuijotella ottelukaaviota, muiden suomalaisottelijoiden tapaan Ylinen aikoo olla miettimättä avausvastustajaan ennalta.
- Ei se ole taikauskoa. Siinä on ihan tarpeeksi tekemistä, että pitää itsensä kasassa.
Hän korostaa, että suurin osa ottelijoista on joka tapauksessa toisilleen tuttuja.
- Mulla on kaikista vastustajista omassa vihossa ylhäällä avaintaktiikat ja sellaiset. Se on valmentajien työtä katsoa sitten viimeiset jutut videolta, kun kaavio on selvillä, Ylinen taustoittaa.
Sopeutunut muutoksiin
Ylinen on viimeisen olympiadin aikana joutunut hiomaan tyyliään mutinaakin herättäneiden sääntömuutosten takia. Hän on kuitenkin sopeutunut hyvin, vaikka esimerkiksi suoran jalkoihin hyökkäämisen kieltävä sääntö eliminoi häneltä kenties suurimman vahvuuden.
Sopeutumisesta kertoo muun muassa se, että vajaa vuosi sitten Ylinen nappasi uransa ensimmäisen maailmancupin voiton Minskissä ja kevään EM-kisoissa hän oli seitsemäs. Kokenut arvokisakävijä oli mukana jo Pekingin olympialaisissa, silloin tie katkesi heti avausottelussa.
Nyt hän uskoo olevansa parhaimmillaan kovassa paikassa. Paineita on jokaisen ottelijan niskassa, kun kisa on katkolla ensimmäisestä ottelusta alkaen. Ylinen ei kuitenkaan näe sillä olevan suurta vaikutusta.
- Ei se arvokisatilanne juurikaan vaikuta. Ehkä alussa varsinkin otteleminen on vähän tarkempaa. Juoni on siinä, ettei mieti olevansa olympiatatamilla.











Comments are closed.