Luopio! Näin sanoi Blues Ikonen kun kuuli etten pääse seuraamaan hänen orkesterinsa keikkaa Wembleylle, vai olikos se sittenkin porvoon johonkin Porvoon yöruokalaan… Totta mies kuitenkin puhui. Ei ole pitkä aika kun väitin kolumnissani pyrkiväni elämään ilman kahvakuulailua ja tässä seuraa todistetta että olen luopiovalehtelija..

Niin että tällästä tällä kertaa. Kuva on taannoiselta Nurmen Antin kestitysleiriltä Lahdesta. Pietilän Mika väitti että sinne kannattaa mennä ja minä idioottina uskoin. Ei jääny juuri muuta käteen kuin veriset rakkulat, tosi kipeä hanuri ja yksi uusi treenikaveri. Ihan turha keikka siis?! Mä halusin rantalihakset! Kaiken kukkuraksi Hannu Vappula, joka toimi leirityksen järjestäjänä, päätti ottaa kuvatodisteita että mä olen a) heikko b) ruma c) enkä osaa nostaa. Huomioikaa tuon Kukkasen juliste sen blogin puolelta, jossa barbaariprinsessa nostaa samanlaista kuulaa kun mä ja hymyilee. Onko tämä nyt sitä tasa-arvoa?! Olen siis heikompi kuin nainen… Fuk it. Mutta kahvailua on siis tullut kokeiltua ja oikeastaan oli ihan ybermugaawa sessio. Joku viisaampi voisi väittää että eihän yhdessä kerrassa mitään opi ja tottahan tämä olisikin. Mulla on onneksi sellainen luontainen oppimislahja etten opi juuri millään mitään. Toisin sanoin tuhanneskuudessadaskolmastoista kerta on mulle yhtä hankala kuin ensimmäinen.

Tässä kehässä siis itse Maestro Antti Nurmi. Linkissä Mad Man Sport Centerin portfolio ukosta. http://www.madman.fi/sivu/index.php?page=ohjaajat

Tosi hauska ninja tuo Antti! Terveiset vaan Turkuseen. Jonain päivänä kostan nöyryytykset, hikipisarat ja turhien maitohappojen aiheituksen myös hänelle… T: LUOPIO

Jos ammattimies Mukkalan kuvissa olen aina altavastaajana tai muuten vaan ihmeellisen näköinen, ei Viinikaisen Karillakaan homma ole sen paremmin hanskassa. Nämä joulukuiset kuvat on siis Karin ottamia ja paikkana on Slagskeppetin pääkallopaikka Tukholmassa.

Olimme Porvoon poikien kanssa haastamassa paikallisia svenssoineita muaythai battleen ja tässä siis minua vastaan asettui aito viikinki nimeltä Jonas Berglund. Jotenkin Karin kamera tai photoshoppaus antaa ihmeellistä vaikutelmaa koko erosta. Mulla oli painoa 64 kiloa ja Jontella kuulemani mukaan 67 kiloa tasan. Mitään suurta eroa ei siis pitäisi olla… Ehkä mulla on vaan hieman isot luut ja maha täynnä laiva buffetti aamiaselta. Niin ja kamera on jotenkin zoomannut etualan kaveriin. Optinen harha siis.Muistaakseni ottelussa oli minullakin hetkeni ja onnistuin kampittamaan vastustajan pehvalleen. Onnistumisista kannattaa aina iloita. Paitsi Kari jälleen pilasi kamerallaan kaiken. Jos kuvaa katsoo tarkemmin, huomaa että tuomarin jalkahan se siinä on palautumassa potkusta, jolla Jonas saatettiin maton pintaan. Jonkinlaista sääliä paikallinen sheriffi ilmeisesti koki minua kohtaan kun tuolla tapaa avitti kalpeaa Finskiä. Ja minä kun luulin itse tehneeni jotain hienoa… Salaliitto.

Voisin julistaa valokuva-aiheisen kilpailun, jonka palkintona on lämmintä kättä ja nöyrää kiitosta. Voittajaksi pääsee helposti. Riittää kun rikkoo Karin ja Ilkan kamerat. Ne perkeleet tekee musta pilaa.

Lueskellessani muiden bloggaajien juttuja en voi kuin ihmetellä että miten helvettissä te oikein elätte?!? Eikö kukaan syö jäätelöä tai juo edes kevyt-limonaadeja, vaikka vapun kunniaksi!? Missä on paljon kaivattu nykyluomu-ihminen joka elää kiusausten ja keskiverto asioiden äärellä ja tarttuu siman kutsuun työväenjuhlan kunniaksi? Hävettää katsoa peiliin kun oma elämäni ei koostu mistään ultraextremestä vaan tavallisen arkisesta päivästä toiseen selviytymisestä. No säännöllistä liikuntaa harrastan, muttei siihenkään kuulu mitään sellaista mikä saisi kuuntelijan lahkeet tärisemään kateudesta. Olenko harhautunut polulta täysin, eikä paluuta kunniakkaaseen kamppailijan elämään enää ole?

Paljon on keskustelua hurjasta treenaamisesta ja kurinalaisesta ravinnosta, mutta entäs motiivit ja tavoitteet niiden taustalla? Harmoninen elämä kenties? Varmaan joillakin, kuten kanssa bloggaajillani. UFC-glamour, trenidkäs makeilu ja kavereiden edessä  patsastelu lopuilla. Kaikilla on jo mustat vyöt ja maailmanmestaruuksiakin monilla, joten jollain tapaa pitää päästä paukuttelemaan omia henkseleitä naapurin edessä. Siistiä.

Jos keltainen lehdistökin noteeraa vapaaottelun peppukesäkuntoon tyylisesti niin haluan kadota avaruteen.

Vapun kunniaksi gallian kovin luomulihan syöjä Obelix ja meikäläinen keskustelemassa villisioista. Kuulemma kovin hyvän makuisia nuo karvaiset röhkijät!

Edellisen postin kommenteista olin lukevinani viittauksia matrixiin. No saamanne pitää. Kyseiset kuvat on taas Mukkalan Ilkan näpsyjä ja mun meiliin ne oli napsahtanut juuri matrix nimikkeellä. Ihme ja kumma taas allekirjoittanut näyttää jotenkin vammaiselle. Missä on kaikki kuvat joissa MINÄ hakkaan ja potkin vastustajaa, häh?! Kuvassa jalalla uhkaavasti osoittava nuori mies on Ojantakaisen Jaakko. Koska kaimani on niin pelottava, päätin nostaa käteni pystyyn antautumisen merkiksi. Taustalla nököttävä viiksivallu on ubertuomari Halmevuo, joka on tunnettu myös äärimmäisen pärtseistä bootseistaan.

Samat naamat ja sama tilanne toisessakin kuvassa. Potkun ilmavirta vie meikäläistä kuin ilmapalloa. Joku on varmaan kuullut torjunnoista esim säärellä, mutta minä en. Mun tekniikat tulee telkkarista ja tällä kertaa matrixista. Kuvasta joku asiaan vihkiytymättömämpi voisi päätellä että kyseessä on sirkuskoulu jonka nutipäinen marakatti yrittää limbota akrobaatin jalan alta. Mun notkeudella ei kyllä onnistuisi. Fyssarille kun näyttäisi todistusaineistoa tälläisestä alaselän raiskauksesta, ei tarvitsi ihmetellä mistä diagnosi välilevynpullistuma saattaisi juontaa juurensa. A) en venyttele B) en käy hierojalla C) kannattasi kyllä

Lainaan taas hovikuvaaja Ilkka Mukkalan pilakuvia tanssivista hunkseista, joten iso kiitos taas siihen suuntaan!

Itse asiaan. Monesti kuulee puhuttavan että kamppailulajit ovat kuin tanssia ja liikkeiden harmonia muistuttaa ennalta suunniteltuja koreografioita. Tässä todistetta.´09 syksyllä muaythai pm-kisojen yhteydessä käytiin  myös super dance battle Travolta versus MC Hammer. Kuten otoksesta näkee, vaaleampi ihoinen Travolta pinkeissä spandekseissa lyö käsillä tahtia kun Hammer ottaa cha-cha askeleen ja neppailee sormiaan rytmimusiikin tahdissa. Tunnelma oli äärimmäisen jännittynyt minkä näkee hikisestä ihmislihasta.

Jälkimmäisessä näytteessä lentokapteeni Travolta väläyttää musiikkivideoista tutun lantion keinutuksen, johon pelästynyt MC joutuu vastaamaan perääntymällä moonwalk askeleilla. Battlen tuomari Manu “jormauotinen” Varho palkitsee Saturday Night Feverin uusilla tanssikengillä ja tietysti voitolla, sekä jättää haaremihousuisen Hammerin nuolemaan rasvasia näppejään..

Tilles soitti pari päivää takaperin ja sanoi että poistaisi mun blogin kun en ole juurikaan sitä alkuinnostuksen jälkeen ylläpitänyt. Totesin että ok ja kysäisin että lukeeko näitä muuten kukaan? Itselleni ei ollut tullut mitään palautetta lukuunottamatta toveri Kukan pohdintaa kuvien lisäilyn haasteellisuudesta. Jani totesi tähän että kyllä blogeja luetaan ja mä sitten sanoin että voin kyllä kirjoittaa lisää jos edes yksi silmäpari kokee sanahelinän tarpeelliseksi. Lopputulos on siis tämä että jatkan laiskaa kirjoittelua ja pohdintaa ja toivonmukaan tekstejä joku muukin lukee kun itse etsiessäni tuhansia kirjoitusvirheitä..

Uusimmassa eli 2/10 lehdessä kolumnoin omasta epäonnistuneesta painonpudotuksesta ja sen jälkeisestä olosta. Tämän jälkeen tapahtunut seuraavaa. Kisailut oli pakko jättää tauolle jonkin asteisen uupumuksen poistamiseksi, joten päätin lähteä läskilomalle Panamaan. Mukaan pakkasin myös kainalosauvoilla laahustavan tyttöystäni. Kalorikulutus oli kahdessaviikossa varmuudella pienempi kuin normaalin lajiharjoituksen, mutta vastapainoksi “palauttavaa” ruokaa tuli tasaisesti parin tunnin sykleillä ja aina ähkyksi asti. Tervettäkö? No ei, mutta mitäs sitten. Kaikkea kannattaa kokeilla paitsi kataa – vai miten se nyt menikään..? Kotiuduttua sain kokea flunssat ja kuumeet ja yrjötaudit pariinkin otteeseen, mutta siitä huolimatta tuntuu että pää olisi levännyt ja kaipaisi taas normaali arkea. Oikein kämmeniä syyhyttää kun tekisi mieli vääntää nupit kaakkoon ja päästä tosissaan kiusaamaan lihaksi, hengityselimiä ja henkistä kanttia.

Onneksi lomaa ei tarvitse viettää ihan joka vuosi…

Megapromootio speed rykäisi shooto finlandin porukan kanssa jäähallillisen vapaaottelua marraskuisen helsingin ja miksei koko suomen tasavallan iloksi. Ennakkoon oli kovat nimet ottelukortilla ja sitä kautta odotukset marginaalisessa yleisössä ennennäkemättömät. Nostaisiko tämä uusi koalitio suomenvapaaottelun ufc:n tai p3-tallin ja suomalaisen ammattinyrkkeilyn kaltaiseen nousuun?! Isot starbat jäivät syystä tai toisesta kuitenkin kotiin ja ottelu-iltamat järjestettiin suomalaisen vapaaottelun vakiokaartin voimin. Lisukkeena oli lukkopainia a la Janne-Pekka Pietiläinen ja kanadansuomalainen Starpuk the wrestling pioneer eräkellona ja mc:ä mikrofoonin varressa, sekä tyhjä ja hiljainen jäähalli näyttämönä… Ekselent.

Ottelut itsessään olivat varmasti sitä mitä paikalla oleet veteraanikatsojat odottivatkin, eli ihan kelpoa kamppailu-urheilua. Järjestävä taho kuitenkin oli lähtenyt rakentamaan omaa pr-linjaansa hieman erisuuntaan. Juliste ja sen mukana keltainen iltapäivälehtikin julisti isoon otsikkoon ” Nyt vedetään turpaan poliisin luvalla! ” Ai shooto on laillista väkivaltaa? Onneksi suomessa on vapaaotteluliitto joka ajaa salonkikelpoisen urheilun asiaa. Yleisön joukosta löytyi alkomaholin kyllästämiä faneja jotka ottivat sitten mittaa toisistaan lehtereilläkin, ilmeisesti ihan poliisin luvalla. Moista käänteisälykkyyttä en ole ikinä kamppailutapahtumassa nähnyt. Wittu miten junttia…

Ei jotenkaan uskoisi että järjestäjät olisi hirveästi miettineet mitään ennen hallille saapumista, paitsi sorjia kehätyttöjä. Dj ei soittanut muuta musiikkia kuin kehääntulobiisit ja sitten erätauoilla oli haudanhiljaista. Eräkelloa ei myöskään shootossa käytetty vaan mikrofonin avulla kehätuomarille kerrottiin milloin erät päättyvät. Kehätuomarillekin tämä tosin oli uutta.. Mc Starbuckster hallitsi molemmat kielet eli suomen ja englannin, muttei sisältö jutuissa ollut ihan hallussa tai linjassa. Onneksi hiukset oli märät, farkut tiukat, buutsit kiilti ja farkkupaita oli kokoa 50cent. XXXL kokoinen paituli vaatii raamikkaat hartiat tai se näyttää hameelle. Ei muuten ollut ottelulistoja tai käsiohjelmia läsnäolijoillekkaan. Valivalivali… Ottelijat itsessään olivat varmaan ainoita ammattilaisia koko hallissa.

Kuinkakohan innoissaan speedot on järjestämässä huhtikuista karkeloaan? Tod näk niukka lipunmyynti ei hirveästi kassaan tuonut ruplia, eikä sponsoreitakaan liiemmin näkynyt. Bisneksenä kamppailutapahtumat eivät taida olla mikään kultakaivos, varsinkaan asiaan vihkiytymättömille bisnesvelhoille. Varmaa on kuitenkin se että ainoa tie on ylöspäin. Ja jos tulevaisuudessa homma lähtee shootospeedoilla infernaaliseen nousuun niin tälle neitseelliselle kokeilulle voidaan sitten naureskella hummerin takapenkillä shampanjaa juodessa.

Taannoin blogissani uhkailin saavani maailman parhaat ja hienoimmat hammassuojat. Tänäänpä tuli joulupukilta viesti että aparaatit ovat valmiit ja  ne olisi pajalta noudettavissa. Kirmasin, sään jumalaa uhmaten läpi lumimyrskyn, kohti decasportin tuotantolinjastoa. Mielessäni siinti kulta, timantit ja platina, sekä kuvat ja värit ja kaiken maailman mielikuvituksen tuottamat úber taiteelliset kuvioinnit, millä muut kateelliset standardihammassuojien käyttäjät saisin valahtamaan hernerokan vihreäksi. Suurmestari Hiltunen otti minut vastaan sanoilla: silmät kiinni ja monttu auki. Kaupanpäälle sain käteeni vielä peilin. Kuulin tärykalvoillani pientä hihityksen virettä ja avasin silmäni, katsoen suoraan peiliin ja sen kautta suussani loistelevia suojaimia. Fuckinshithelvetevittan..

En tiennyt että hammaslabrassa käytetään niin vahvoja tinnereitä ja tajuntaa laajentavia kemikaaleja, että mun hienoista suojista tehiin tämän näköiset. Ja kaupan päälle sain vielä makeat naurut käsityöläisiltä.. Itse taisin antaa vapaat kädet, mutta en olisi odottanut saavani ihan näin eksoottisia teoksia. Tai ei suojissa käytännössä ole mitään vikaa – ne on ennemmän kuin tälläinen vääräleukainen hauki voisi suuhunsa toivoa, mutta lookki on hieman “taiteellinen” . Olen nähnyt muilla hienoja torahampaita, logoja, tekstejä ja värimaailmoita, joten odotin samaa, mutta vaan paljon parempaa.. Mutta nämä sientensyöjät olivat piirtäneet mun hammassuojiin oikeat hampaat ja ikenet ja sitte pari sarjakuva tähteä, ikään kuin korostamaan valkaistua purukalustoa! Itse taitelija, eli Jani, oli tyytyväinen hengentuotokseensa ja sanoi että kiva kun saa tehdä kerrankin jotain oikeasti omanlaistaan. Niinpä. Olin niin shokissa että valtuutin herra tekemään halutessaan vielä härskimmät jos vain keksii. Taitaa olla mahdottomuus… Pojat halusivat ottaa vielä kuvia suojista. Vähän suolaa asiakkaan haavoihin. Kosto elää jätkät!

Kuka on keksinyt  lisäravinteet tai ottaa vastuun niiden markkinoinnin suunnasta? Kun se kivi lähti pyörimään niin vauhti ei enää ikinä hidastu. Liikuntaa harrastavana seuraan aikaani ja sen mukana tarkkailen mediasta mitä kaikkea lisuketta ruokavaliooni tulisi lisätä. Kaikista pulvereista ja pilleireistä näyttää löytyvän tutkimuksia, jotka puoltavat aineiden elintärkeyttä ihmiselle. Jos söisin sitä kaikkea mitä valmistajien ja cosmopolitanin oppaiden mukaan trendikkästi kuuluisi popsia, tarvitsisin mahalaukun laajennusleikkauksen ja asuntolainan! Onneksi taloudelliset resurssit ovat rajoittaneet lisukkeiden hankintaa ja meikäläisen aamupalan lisäosat koostuu lähinnä kalaöljystä, monivitamiinistä ja magneesiumista, jotka ovat kaikki superedukkaita. Haluaisinko siihen jotain lisää? No hyvää tummaa suklaata ainakin.

Sama kaava pätee harjoitusmetodeihin. Tuntuu että uusia laitteita ja treenitapoja keksitään  ja vanhoja elvytetään sellaisella vauhdilla ettei kukaan ehdi edes kaikkea kokeilla, saati suorittaa niitä tulosta tuottavia aikoja. Jos kamppailu-urheilija tekisi kaikkia trendikkäitä oheisharjoituksia, ei aikaa lajitreeneille jäisi lainkaan. 24 on edelleen vuorokauden sisältämä tuntimäärä ja sinä aikana pitäisi nukkua ja tehdä elantonsa ja treenata, eikä kaikki maailman teknotreenit ja muut erikoishärpäkeet vaan mahdu lukujärjestykseen.

Kapitalistisille markkinointiwelhoille vielä pieni täky. Keksikää tuote mikä lisää minuutteja vuorokauteen ja samalla ropoja köyhän lompakkoon. Kun tämä on tehty on kaupanteko taas helppoa ja mersut odottaa ostajaansa. Money rules ja köyhät kitisee and so on..

Ihmisillä on mitä eriskummalisimpia fetissejä. Omana pakkomielteenä voisin mainita hammassuojat. Niiden pitää olla hyvät tai oikeastaan täydelliset. Ei enempää eikä vähempää. Helppo juttu. Viiden euron kuminpalat keittimeen ja suuhun muotoutumaan. Homma hoidettu..  No joo eihän se oikeasti ihan niin yksinkertaista ole, ainakaan meikäläiselle.

Joku vekkuli kätilö on pudottanut mut synnytyslaitoksella naamalleni, johonkin kovaan ja kulmikkaaseen obstaakkeliin, ja sen seurauksen tuo puruvälineistö on hieman kieroon kasvanut. Samassa onnettomuudessa varmasti kävi isompaakin tuhoa, mutta keskitytään nyt tuohon purentaosastoon. Hampaat itsessään on aikalailla asennossa kaikenlaisten oikomiskokeiden tuloksena, mutta ylä- ja alaleuka taasen eivät tunnu istuvan keskenään millään tapaa. Tästä syystä hammassuojien istuvuus on aina ollut haaste. Väitän kokeilleeni vähintäänkin 20 erillaista kaupasta ostettavaa vempulaa, joista osa on lentänyt suoraan roskiin ja toisia olen ostanut useammat. Yhdetkään suojat eivät kuitenkaan ole täyttänyt kaikkia toiveita. Ulkonäöstä ei ole kyse vaan puhtaasti suojien istuvuudesta ja suojaavuudesta.

Haaveisiini tuli ensimmäinen vastaus kun tuttu hammaskirurgi lupaili tehdä hammassuojat tähän monsterin kitaan ja nimenomaan mallia yksilölliset ja ammattilaisen tekemät. Awesome – sanoisi jenkkipelle. Minä totesin nöyrästi että kyllä kiitos ja paljon kiitosta. Muotit otettiin ja suojat tulivat perässä sovitettavaksi. No perkeles. Ne imeytyi yläleukaan kuin kumihanska, mutta alaosan purujäljet ei mennyt kohdalleen. Tästä hyvästä ongelmasta pallo lähti pyörimään ja selvisikin että suusta otetut valokset lähetettiin eteenpäin johonkin nyrkkipajaan, joka sitten virittää malleihin sopivat suojat. Suojia valmistavat Hesukset olivat ihmeissään kun heidän ammattitaidonnäyte ei osunutkaan yksiin minun syömälaitteiston kanssa. Ilmeisesti haaste oli tietämättäni heitetty ja minut kutsuttiin vierailemaan Decasportin hammassuojatehtaalle. Pajan isännät Kari ja Jani lähtivät sitten ratkomaan leukani ja purentani salaisuuksia ja minä puolestani vuodatin vuosien patoutuneet toiveet hammassuojien saralta heille. Lopputulokseksi sain sellaiset suojat mitkä todellakin istuivat sekä hampaisiin että purentaan. Lottovoitto!

Välineurheilusta kun on kyse niin päätin haluta uudet, vieläkin paremmat ja ennenkaikkea maailman siisteimmät suojat. Vanhat suojat on ollut käytössä aika tasan kaksi vuotta ja ne on edelleen kuin uudet. Mutta mutta mutta kun muutkin on saanut kaikkia kivoja koristeita ja värejä omiin suojiinsa niin pitäähän munkin saada… Kävelin sitten eilen Decasportin (www.hammassuojat.fi) uuteen toimisto-pajaan ja esitin toiveeni. Värityksestä ja designista en antanut mitään tarkkoja vaateita, kunhan ne vaan on mageemmat kuin kenelläkään muulla. Tässä nyt jännityksellä odotellaan mitä kivaa insinöörit rakentaa. Se kuitenkin on varmaa että suojat pitää leuat tiiviisti yhdessä ja hampaat paikallaan.

Mulla on aina joulu kun saan jotain kivaa treenikamaa tai teknisiä härpäkkeitä.

Loppun voisin vielä kokeilla lisätä yhden kuvan. Jos se vaikka asettuisi jollainlailla sopivasti.. Otoksessa on todiste siitä että koira ja isäntä on useasti samasta puusta pudonneita. Jos dogsterin hampaita ja purentaa tarkastelee niin ne eivät aivan ole missimallia.

-jaws