Vantaan Energia Areenalla oteltu CAGE 22 -tapahtuma televisioidaan tuttuun tapaan MTV3 MAX -kanavalla. Tuotannoltaan uusiutunut Friday Night Fights esittelee historiallisen ennätysyleisön edessä otellun illan komeimmat hetket ja kovimmat taistot puolentoista tunnin mittaisena koosteena. Tom Niinimäen, Anton Kuivasen ja Marcus Vänttisen CAGE-titteliottelun lisäksi illan ohjelmassa nähdään Kai Puolakan ja ranskalaisen Mickael Leboutin välinen kamppailu. Kovan luokan vapariottelut [...]
Suomen Vapaaotteluliitto on liittynyt mukaan kansainvälisen vapaaotteluliiton (IMMAF) jäsenjärjestöksi. Suomesta tuli näin 20. jäsenmaa runsas vuosi sitten perustetussa organisaatiossa. Ruotsalaisten lajipioneerien synnyttämän IMMAF:n Pohjoismaiden vanhin järjestäytynyt lajiyhteisö on kaivattu lisä ruotuun. SVOL perustettiin vuoden 2004 viimeisenä päivänä. - Olemme mielissämme saadessamme erään vanhimmista ja vakiintuneimmista kansallisista liitoista IMMAF:n jäseneksi. Suomessa on aktiivinen vapaaotteluyhteistyö, ja odotamme [...]
May 21, 2013
Karhuherra
MMA
Vuoden takaisen Hyvinkään ampumistragedian käsittely sai viikonloppuna yhden positiivisen päätepisteen. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi hengenpelastusmitalin kolmelle jäjestyksenvalvojalle, jotka toimivat ansiokkaasti ampujan tulittaessa katolta pienoiskiväärillä kohti kolmen ravintolan asiakkaita. Palkituista järjestyksenvalvojista kaikki kolme on pitkän linjan kamppailulajiaktiiveja. Roy Hursti on mustavöinen karateka ja hyvinkääläisen Shudokanin valmentajia. Ville Manninen (kuvassa) puolestaan on kokenut kisaaja niin vapaaottelun, [...]
May 20, 2013
Karhuherra
MMA, Muut lajit
Sankarin vastaanoton saanut Vitor Belfort ei pettänyt kotiyleisön kovia odotuksia Braslian Santa Catarinassa lauantaina. “The Phenom” hoiteli UFC on FX 8 -tapahtuman pääottelun näytöstyyliin nukuttamalla Luke Rockholdin avauserän puolivälissä. Edellisessä ottelussaan Michael Bispingin päähän osuneella potkulla pudottanut Belfort heilautti tällä kertaa kantapäänsä kiertopotkulla Rockholdin leukaperiin ja kirjautti näyttävän tyrmäysvoiton. Kovin odotuksin Strikeforcesta UFC-kehiin siirtynyt Rockhold [...]
May 19, 2013
Karhuherra
MMA
Valtakunnan kokenein vapaaottelija Niko Puhakka palaa tositoimiin 7. kesäkuuta ja ottelee ammattilaisuransa 45. koitoksen M-1 Challenge 40 -tapahtumassa. Espoolainen kohtaa Ingusian komeissa vuoristomaisemissa Mairbek Taisumovin (18-4-0). Ainakin 24-vuotiaan itävaltalaisen osalta kyseessä on näyttöjen antaminen promootion titteliottelua varten. Taisumovin on jo kahdesti pitänyt kohdata M-1 Challengen hallitseva kevytsarjan mestari Musa Hamanajev, mutta tittelikoitos on peruuntunut kahdesti, [...]
May 15, 2013
Karhuherra
MMA
Shooto Lahden Matteus Lähdesmäki kärsi eilisessä Cage Warriors -ottelussaan tappion Saksan Martin Buschkampille kaikin tuomariäänin. Tuomarit näkivät saksalaisen paremmaksi pistein (30-26, 30-26, 30-26). Lähdesmäen valmentajalta Tero Toivaselta saamamme tiedon mukaan lahtelaisottelija rikkoi kätensä ottelun toisessa erässä. - Kyllä vuoden ottelutauko näkyi Matteuksen otteissa, mutta enemmän menoa haittasi tuo matsin alussa murtunut käsi. Matteus ei pystynyt [...]
Kotimainen kamppailu-urheilukevät huipentuu lauantai-iltana Vantaalla Cage 22 -tapahtuman myötä. Illan pääotteluissa nähdään suomalaisen vapaaottelun kärkinimet Tom Niinimäki ja Anton Kuivanen, jotka puolustavat Cage-titteleitään amerikkalaisvieraita vastaan. FightSport seuraa luonnollisesti tapahtumia tiiviisti paikan päällä. Lähes reaaliaikainen tulospalvelu on tarjolla Twitter-taajuudellamme. Ammattilaisotteluiden tuloksia päivitetään tähän uutiseen ottelukohtaisesti. Jani Salmi vs. Juho Kahranaho Turun Sankukaita edustava Juho Kahranaho ja [...]
May 11, 2013
Karhuherra
MMA
Cage Warriors Fight Night 8 -punnitustilausuus suoritettiin tänään Al Fujairahissa, Yhdistyneissä Arabiemiraateissa. Shooto Lahden Matteus Lähdesmäki (12-8-3) pääsi kisapainohin ja odottaa innolla paluuta tositoimiin. Liki vuoden mittaiselta ottelutauolta palaava Lähdesmäki kohtaa lauantaina saksalaisen Martin Buschkampin (6-0-1). Illan pääottelijoista yhdysvaltalainen Collin Reuter (9-1-1) selvitti punnituksen ensiyrittämällä, mutta hänen vastustajansa Jack Mason (23-1) nousi vaa´alle hieman ylipainoisena. Englantilainen [...]
Lauantaina Vantaan Energia Areenalla järjestettävän Cage 22 -ammattilaisvapaaotteluillan punnitusrutiinit sujuivat leppoisissa merkeissä ja pääosin ongelmitta. Yhtä lukuun ottamatta kaikki ottelijat olivat sovitussa kisapainoissa. Team East Frontin Miika Kauppinen tuskaili kisapainonsa ennen takarajaa. Iisalmelainen oli perjantaina alkuillasta reilusti toista kiloa ylipainoinen ja hänellä oli vaikeuksia enää pudottaa painoaan. Ottelu Tuomas Grönvallia vastaan toteutunee erikseen sovittavalla catchweight-painorajalla. [...]
May 10, 2013
Karhuherra
MMA
Makwan Amirkhani vakuuttaa, että päätös ottelutauosta pitää. Yhteistyökumppanimme Häkkiradio vieraili Turussa jututtamassa kotimaisen vapaaottelun väriläiskää. Amirkhani kertoo haastattelussa kattavasti taustastaan, paini- ja vapaaottelu-urastaan sekä tulevaisuuden suunnitelmistaan. Tällä hetkellä harjoitteluun tiiviisti keskittyvä turkulaisottelija visioi myös tekemisiään pidemmällä aikavälillä, hän toteaa jälleen avoimesti tavoitteekseen UFC:ssä ottelemisen. Esiin nousee muun muassa rinnastus Anton Kuivasen ja Tom Niinimäen kaltaisiin [...]
May 10, 2013
Karhuherra
MMA