Asikaisen vastustaja saapui taistelutahtoisena Suomeen

Kirjoittanut tilles 02.09.10 klo 15:14 Uutiset

JaudielZepeda

Lauantaina Töölön Kisahallissa Amin Asikaista vastaan nyrkkeilevä Jaudiel Zepeda, 27, lensi tänään Meksikosta Helsinkiin. Asikaisen ja Zepedan on määrä vaihtaa iskuja kahdeksan erän verran ylemmän keskisarjan ottelussa Boxing Night – Helsinki Rumble – ammattinyrkkeilyillan pääottelussa.

Entinen keskisarjan Euroopan mestari Asikainen, 34, on lyönyt urallaan 27 voittoa ja Zepeda 12. Molemmilla ottelijoilla on kova tyrmäysprosentti. Asikainen on tyrmännyt 18 kertaa ja Zepeda yhdeksästi. Asikaisen kaikki kolme tappiota ovat tulleet ennen täyttä aikaa, kun taas Zepedan kaikki kolme tappiota ovat pistetappioita.

Vahvan oloinen Zepeda saapui Helsinkiin hyväntuulisena ja taistelutahtoisena.

- En ole mies, joka alistuisi tappioon. Teen aina kaikkeni voiton eteen. Olen tullut Suomeen vain ja ainoastaan voittamaan. Asikainen on iso nimi voitto hänestä nostaisi urani uudelle tasolle, Zepeda kertoi.

- Vaikka ottelu tuli minulle varsin lyhyellä varoitusajalla, niin olen hyvässä kunnossa. Valmistauduin elokuussa otteluun Meksikossa, mutta se peruuntui promoottorin kadottua ennen iltaa. Sen jälkeen pidin pienen loman ja sitten tulikin kutsu ottelemaan Asikaista vastaan.

- Odotan kovaa ja hyvää taistelua. Asikainen ei varmastikaan alistu kotikehässään vähällä. En ole huolissani hänen iskuvoimasta, sillä minulla on hyvä leuka. Minua ei ole koskaan tyrmätty. Sen sijaan olen kyllä itse tyrmännyt useasti ja vastustajani onkin se joka saa olla huolissaan, Zepeda jatkoi.

Helsinki Rumble – Boxing Nightissa iskevät myös Edis Tatli, Eva Wahlström, Jussi Koivula, Niko Jokinen, Denis “Tsingis Khan” Shafikov.

Boxing Night nähdään MTV3 MAXilla ja MTV3 Katsomossa suorana lähetyksenä.


Eva Wahlströmille mielenkiintoinen debytanttivastus

Kirjoittanut tilles 30.08.10 klo 12:41 Uutiset

eva2

Suomen kautta aikojen menestyneimmän naisnyrkkeilijän Eva Wahlströmin vastustaja tulevana lauantaina Töölön Kisahallissa iskettävässä Boxing Night – Helsinki Rumble – ammattinyrkkeilyillassa on Venäjän Nadezhda Manakova. Kuusieräiseksi kaavailtu ylemmän höyhensarjan ottelu on Wahlströmin ammattilaisuran kolmas ja Manakovan ensimmäinen.

Kahdella voitolla ammattilaisuransa aloittanut Wahlström, 29, saavutti amatöörinä muun muassa kolme mitalia Euroopan mestaruuskilpailuissa, kymmenen peräkkäistä Suomen mestaruutta ja neljä Pohjoismaiden mestaruutta.

Nadezhda Manakova on 23-vuotias nyrkkeilijä, joka otteli amatöörinä kunnioitettavat 60 ottelua. Manakovaa valmentaa arvostettu Sergey Sobinov, jonka valmennettaviin kuuluu myös Kisahallin kehässä nähtävä Euroopan listan kolmonen  Denis “Tsingis Khan” Shafikov.

- Tiedämme Evan vastustajasta oikeastaan vain iän, amatöörikokemuksen ja sen että hän saa todella laadukasta valmennusta. Tuntematon vastus on aina riski, mutta kyllä venäläinen saa olla todella hyvä, jos hän pystyy Evan yllättämään, Mäki kertoo.

Jokisellekin venäläisvastus

Kymmenellä peräkkäisellä voitolla ammattilaisuransa aloittanut helsinkiläislupaus Niko Jokinen, 22, saa Kisahallissa vastaansa Ivan Maslovin, 26. Urallaan kuusi voittoa iskeneen Maslovin kaikki 11 ottelua ovat kestäneet täydet ajat, joten Jokisellakin lienee edessään pitkä ja hikinen iltapuhde.

- Maslov on otellut kerran Suomessa voitokkaasti ja hän tarjosi kelpo vastuksen amatöörien maailmanmestarille Erislandy Laralle. Maslov on hankalatyylinen ja Niko saakin nyrkkeillä maltilla, Jokisen valmentajana toimiva Mäki arvioi.

- Sanoisin kuitenkin, että meidän ottelijoista lauantaina kaikkein suurimpien haasteiden edessä ovat Amin Asikainen ja Edis Tatli. Amin kohtaa ylemmässä keskisarjassa ensi kertaa vaarallisen kaverin ja Ediksellä on vastassaan hänen uransa selvästi kovin vastustaja.

Entinen keskisarjan Euroopan mestari Asikainen kohtaa lauantaina Meksikon kovanyrkkisen Jaudiel Zepedan ja Tatlin vastustaja on entinen EU-tittelihaastaja Rudy Encarnacion Espanjasta. Voittamattoman Denis Shafikovin testaa Ruotsin Peter Semo ja Jussi Koivula vaihtaa iskuja viimeksi vuonna 2002 hävinneen Vatche Wartanianin kanssa.

Boxing Night nähdään MTV3 MAXilla ja MTV3 Katsomossa suorana lähetyksenä.


Jussila lahjoitti hanskat kulttuuri- ja urheiluministerille

Kirjoittanut tilles 30.08.10 klo 10:23 Uutiset

Ammattinyrkkeilijä Jarkko Jussila lahjoitti urheiluministeri Stefan Wallinille nyrkkeilyhanskat

Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin vieraili hiljattain kotikaupungissaan Vaasassa. Potkunyrkkeilijä Jarkko Jussila pääsi tapaamaan ministeriä. Jussila lahjoitti Wallinille omasta ja kaupungin puolesta säkkihanskat  kuntoilutarkoitukseen. Samassa tilaisuudessa Vaasan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja kansanedustaja Håkan Nordman esitteli Jussilan lehdistölle viime vuosien menestyneimpänä vaasalaisurheilijana.

- Keskustelimme kilpailemisesta, ministerin omasta kuntoilusta, nykynuorison tilasta ja liikuntamahdollisuuksista. Ministeri vakuutti hanskojen tulevan käyttöön oman saliharrastuksensa ohelle. Sovimme jo tapaavamme seuraavalla Vaasan vierailulla ja ehkä käymme hiukan iskemässä pistareita salillakin, kertoo Jussila.


Amin Asikainen kohtaa Jaudiel Zepedan

Kirjoittanut tilles 27.08.10 klo 9:26 Uutiset

Entinen ammattinyrkkeilyn keskisarjan Euroopan mestarin Amin Asikaisen, 34, vastustaja 4. syyskuuta Töölön Kisahallissa pidettävään Helsinki Rumble – Boxing Nightiin on vaihtunut. Asikaisen piti kohdata Argentiinan Francisco Mora, jonka manageri ilmoitti ettei Mora saa painojaan lähellekään sovittua painorajaa. Moran korvaajaksi on löydetty Meksikon Jaudiel Zepeda.

Kovaiskuiseksi hyökkäysnyrkkeilijäksi kuvailtu 27-vuotias Zepeda on voittanut ammattilaisurallaan 12 ottelua, hävinnyt kolme ja lyönyt yhden ratkaisemattoman. Zepedalla on kova tyrmäysprosentti, sillä hänen voitoistaan peräti yhdeksän on tullut tyrmäyksellä. Zepeda ei ole hävinnyt kertaakaan ennen täyttä aikaa ja hänen tappioistaan kaksi on tullut hajaäänituomioilla.

- Saimme Argentiinasta tiedon, että Aminille tarkoitetun Francisco Mora painaa tällä hetkellä yli 85 kiloa. He pyysivät että ottelun sovittua painorajaa nostettaisiin kuudella kilolla, mutta siihen emme voineet suostua, Asikaisen valmentaja-manageri Pekka Mäki kertoo.

- Onneksi löysimme nopeasti Meksikosta Moran tasoisen korvaajan. Jaudiel Zepeda on kaveri, jolla on paljon tyrmäysvoittoja, eikä yhtään tyrmäystappiota. Vaarallinen kaveri, jota vastaan kukaan ei ole päässyt helpolla.

Zepedan uran kuuluisin vastustaja on Miguel Angel Espino, jolle Zepeda hävisi niukahkosti pisteillä vuonna 2007. Zepeda voitti kymmeneräisessä taistossa kaksi erää. Espino otteli kahta vuotta myöhemmin keskisarjan WBO- ja WBC -liittojen MM-ottelussa Kelly Pavlikia vastaan ja hävisi tälle keskeytyksellä viidennessä erässä.

Myös Wahlströmin vastus vaihtuu

Myös ammattilaisuransa hienosti kahdella voitolla aloittaneen Eva Wahlströmin, 29, vastustaja vaihtuu. Wahlströmin piti kohdata Argentiinan Pamela Benavidez, jonka piti tulla yhdessä Moran kanssa Suomeen valmentajineen. Nyt Wahlströmille etsitään uutta vastustajaa.

Helsinki Rumble – Boxing Nightissa iskevät myös Edis Tatli, Jussi Koivula, Niko Jokinen, Denis Denis “Tsingis Khan” Shafikov. Nuorilla suurlupauksilla Tatlilla ja Koivulalla on vastassaan uransa kovimmat nyrkkeilijät. Tatli kohtaa entisen EU-tittelihaastajan Rudy Encarnacionin ja Koivula Ruotsin Vatche Wartanianin, joka on hävinnyt 14 ammattilaisottelustaan vain kaksi.

Boxing Night nähdään MTV3 MAXilla ja MTV3 Katsomossa suorana lähetyksenä.


Jimin Kill Arman -sarja on myyty 104 maahan

Kirjoittanut tilles 25.08.10 klo 10:35 Uutiset

arman

Helsingin Sanomat uutisoi maanantaina näyttävästi Jimin Kill Arman -sarja suosiosta. Sarja on myyty jo 104 maahan. Jimin kotimainen realitysarja sai kansainvälisen levityssopimuksen keväällä 2009. Levityssopimus sisältää matkailusarjan kymmenen englanninkielistä jaksoa.

Ohjelman kansainvälisestä levityksestä on vastannut Duudsonien Rabbit Films -tuotantoyhtiö. Parhaiten sarja leviää BBC Asian sekä BBC African välityksellä, sillä kanavat kattavat jo sellaisinaan noin 70 maata. Näiden lisäksi Kill Armania päästään seuraamaan muun muassa Espanjassa, Portugalissa, Venäjällä, Liettuassa, Latviassa, Virossa, Unkarissa, Tsekissä, Slovakiassa, Norjassa ja Iranissa.

Ohjelman uudet kotimaiset, toisen tuotantokauden jaksot alkavat Jimillä 20.9. Kill Arman -sarjan toisella tuotantokaudella nähdään paremmassa taistelukunnossa oleva Arman Alizad. Vaatturimestari on parantanut ensimmäiseltä kaudelta taistelutaitojaan ja kuntoaan, mutta taistelulajien mestarit pyyhkivät edelleen Armanilla saliensa lattioita. Toisella tuotantokaudella edessä on entistä suurempia haasteita ja eksoottisempia matkakohteita. Tällä kaudella tutustutaan muun muassa thainyrkkeilyyn, brasilialaiseen jujutsuun sekä vapaaotteluun.


Jussi Koivula huippukunnossa

Kirjoittanut tilles 24.08.10 klo 9:00 Uutiset
jussikoivula

Jussi Koivula

Tamperelainen ammattinyrkkeilylupaus Jussi Koivula, 26, on uransa kovimman paikan edessä 4. syyskuuta Töölön Kisahallissa pidettävässä Helsinki Rumble – ammattinyrkkeilyillassa. Koivula kohtaa kuusieräisessä välisarjan ottelussaan Ruotsin Vatche Wartanianin, joka on hävinnyt 14 ammattilaisottelustaan vain kaksi. Kuusinkertainen amatöörien Suomen mestari Koivula, joka edusti Suomea neljästi arvokilpailuissa ja voitti useita kansainvälisiä turnauksia, on voittanut vuonna 2008 alkaneen ammattilaisuransa kaikki viisi ottelua ja kolme niistä tyrmäyksellä.

Selkävaivat ovat kuitenkin hidastaneet Koivulan urakehitystä. Selkävamma haittasi jo Koivulan menestyksekkään amatööriuran loppuaikoja ja ongelmat ovat jatkuneet koko ammattilaisuran ajan. Pahimmillaan Koivula käveli useita viikkoja kepeillä ja lääkärit epäilivät ettei Koivula enää ikinä pystyisi nyrkkeillä. Koivulan selkä leikattiin viime vuonna ja mies pystyi harjoitella pitkään vain puoliteholla. Nyt Koivulan selkä alkaa olla hyvässä kunnossa ja tervehtyminen on näkynyt harjoitusotteluissa. Tamperelainen on esittänyt harjoituksissa erittäin lupaavia otteita.

- En edes muista milloin nyrkkeileminen olisi tuntunut näin hyvältä. Selkävaivat haittasivat harjoittelemista ja ottelemista pitkään todella paljon.  Nyt oma nyrkkeily alkanut taas luistaa, Koivula kertoo.

vatchewartanian

Vatche ”The Warrior” Wartanian

Uran kovin ottelu edessä

Koivulan vastustaja Vatche ”The Warrior” Wartanian on Koivulaa paljon kokeneempi ammattimies, joka on hävinnyt vain kahdesti pisteillä, eikä kertaakaan ennen täyttä aikaa. Wartanian aloitti uransa Yhdysvalloissa ja viime ottelunsa hän on iskenyt Briteissä ja Saksassa. Viimeksi ruotsalainen on hävinnyt vuonna 2002.

- Olen erittäin innostunut tästä ottelusta. Vastus on paljon parempi kuin aiemmin ja se on hyvä, sillä olen aina otellut paremmin hyviä kundeja vastaan. Huonoja vastaan omakin tasoni laskee. Tästä tulee hyvä ottelu ja voitto edistäisi uraani mukavasti, Koivula arvioi.

- Tavoitteenani on ehdottomasti Euroopan ja maailmankin huipulle nouseminen. Siksi en ajattelekaan mahdollisuutta tappioon tässä vaiheessa. Voitto ruotsalaisesta on askel kohti Euroopan huippua ja sen askeleen aion ottaa.

Töölön Kisahallissa 4. syyskuuta iskettävässä tapahtumassa suomalaisista nyrkkeilevät myös Amin Asikainen, Eva Wahlström, Niko Jokinen ja Edis Tatli. Mukana on myös Euroopan listalla kolmanneksi arvostettu voittamaton Denis “Tsingis Khan” Shafikov.

Boxing Night nähdään MTV3 MAXilla ja MTV3 Katsomossa suorana lähetyksenä.


Helenius voitti EU-tittelin

Kirjoittanut tilles 23.08.10 klo 15:29 Uutiset

IMG_9610

Ammattinyrkkeilijä Robert Helenius voitti Ranskan Gregory Tonyn raskaansarjan Euroopan unionin mestaruusottelussa Saksan Erfurtissa lauantaina. Ottelu päättyi tekniseen tyrmäykseen kuudennessa erässä.

Tonylle laskettiin lukua ensimmäisen kerran jo kolmannessa erässä. Ranskalainen kävi lattiassa myös neljännnessä, viidennessä ja kuudennessa erässä ennen kuin ottelun tuomari päätti keskeyttää leikin.

Voitto oli 26-vuotiaan Heleniuksen 13. yhtä monessa ammattilaisottelussa. Tony koki ammattilaisuransa ensimmäisen tappion 13. ottelussaan.

Lähde: STT


Kiinan Combat Games lähestyy

Kirjoittanut tilles 20.08.10 klo 10:00 Uutiset

combatgames

SportAccord järjestää Pekingissä 27.8. – 4.9. 2010 Combat Games -tapahtuman, jossa eri kamppailulajien huiput esittelevät kykyjään. Combat Games on erityisen tärkeä tapaus ja esittäytymismahdollisuus varsinkin niille lajeille, jotka eivät vielä kuulu olympialaisten ohjelmaan.

Kisoihin osallistuu Suomesta kaksi potkunyrkkeilijää: Vantaan Kamppailukeskuksen Miika Lumilampi ja Vaasan Budokanin Jarkko Jussila. Koska SportAccord (entinen GAISF) rajoittaa urheilijoiden määrää 86:een ja kisoissa on mukana useampia potkunyrkkeilyn ottelumuotoja, miesten otteluita käydään vain sarjoissa -63,5:sta -81:een ja kuhunkin sarjaan kelpuutetaan ainoastaan neljä ottelijaa. Karsintakilpailuina toimivat vuoden 2009 MM-kisat ja kilpailuiden taso onkin siksi poikkeuksellisen korkea. Sarjojen rajoittamisen johdosta superraskaan sarjan maailmanmestari Jukka Saarinen jäi kuitenkin harmillisesti vaille kisapaikkaa.

Koska sarjassa on vain neljä ottelijaa ja otteluita tulee ainoastaan kaksi. Maajoukkueen päävalmentaja Pasi Rantala ei halua vertailla kisoja arvostuksessa muihin arvokisoihin. Pitkiin turnauksiin valmistautuminen on haastavampaa, kun vastustajista ei tiedetä ennakolta juuri mitään. Toisaalta Combat Gamesissa kaikki vastustajat ovat ehdotonta huipputasoa, eikä helppoja otteluita tule. Pasi haluaakin korostaa kisojen merkitystä erityisesti lajin ja sen näkyvyyden kannalta. Suurempaa areenaa on vaikea kuvitella ja jo osallistuminen on kunnia.

- Seuraava askel olisi olympialaiset, sanoo Rantala.

Vastustajia Pasi kertoo jo jonkin verran scoutanneensa, mutta varsinainen taktiikoiden rakentelu tapahtuu vasta kisoja edeltävällä viikolla.

- Tämän tason ottelijoiden virheiden etsintä ei ole helppoa mutta aina jotain löytyy, valmentajaguru paljastaa.

Ottelijoita rasittaa myös aikaero, jota onneksi helpottaa saapuminen Pekingiin pari päivää ennen otteluita, sekä unirytmin muuttaminen osittain jo kotimaassa. Sama ongelma on tosin useimmilla vastustajillakin.

- Kyllä adrenaliini herättää, Pasi kuittaa lopuksi.

Hyvin valmistautuneena Kiinaan

Miika Lumilampi on valmistautunut kisoihin huolella. Kesäkuisen ammattilaisottelun ja lepokauden jälkeen  peruskuntokausi jätettiin lyhyeksi ja nyt mies on taas täydessä otteluiskussa.

- Se hyvä puoli tässä on, että ottelutuntuma on säilynyt näin lyhyen tauon aikana, Miika kommentoi.

lumilampi

Vastustajat kisoissa ovat kaikki tuttuja, vaikka hallitseva maailmanmestari Azerbaizanin Ehram Majidov vaihtuikin loukkaantumisen johdosta Slovakian Michael Hromekiin. Miika on kärsinyt heille useampia hajaäänitappioita ja nyt onkin mitä parhain tilaisuus mennä rinnalle ja ohi.

- Nälkä ja voitontahto on nyt se millä matsit viedään, vantaalainen uumoilee.

Pasi Rantala, joka toimii myös Miikan henkilökohtaisena valmentajana näkee tämän sekä vahvuudeksi että heikkoudeksi järjen:

- Se on vahvuus, kun se pysyy päässä.

Otellessaan viisaasti Miika kykenee Pasin mukaan jujuttamaan ketä tahansa maailmassa, mutta tunteiden viedessä voiton omasta paketista aukeaa vaarallisia paikkoja.

Jussila toipunut loukkaantumisestaan

jussila

Jarkko Jussilan valmistautumista Vaasassa on varjostanut Brasilian World Cupissa saatu reisivamma, joka lykkäsi ammattilaisten EM-otteluakin ja esti harjoittelun kesäkuussa. Peruskuntokausi jäi näin tyngäksi, mutta perinteisesti hyviin kestävyysominaisuuksiinsa luottanut Jarkko ei pidä tätä ongelmana, koska hyvin sujunut kevätkausi loi pohjan huippukunnolle Combat Gamesissa. Jarkko teki elokuussa voittoisan ammattilaisnyrkkeilydebyytin, mutta piti siitä huolimatta potkuharjoittelun koko ajan ohjelmassa mukana ja ottelun jälkeen potkutekniikkaan on panostettu erityisen paljon.

Tulevat vastustajansa Jarkko tuntee jo pitkältä ajalta ja tietää näiden tyylien vaihtelevan, mutta kaikkien olevan erittäin kokeneita. Voiton avaimiksi hän näkeekin ennenkaikkea oman kovan työmoraalinsa ja voitontahtonsa, joilla lopullinen niskalenkki haetaan. Mahdollisina ongelminaan Jarkko pitää yliyrittämistä ja hidasta käynnistymistä otteluissa. Viimeksimainittuun pisteytyksen muuttuminen tosin tuo helpotusta. Uusilla pistekoneilla osumapisteet lasketaan koko ottelun mitalta eikä erä kerrallaan, mikä helpottaa kirimistä loppua kohden.

Pasi puolestaan näkee Jarkon suurimmaksi vahvuudeksi valtavan kokemuksen ja sen tuoman terveen itseluottamuksen. Yli kolmekymppisellä veteraanilla on takanaan pitkä ura ja lukemattomia otteluita niin potkunyrkkeilyssä kuin nyrkkeilyssäkin sekä amatööri- että ammattilaiskehistä. Jarkko ehti jo olla kilpakehistä poissa useita vuosia ja kasvoi Pasin mielestä sinä aikana todelliseksi ottelijaksi, joka näkee selvästi oman tiensä ja ottelee ennenkaikkea itsensä takia – koska haluaa tehdä sitä.

Teknisenä ongelmana Jarkon tyylissä Pasi näkee hienoisen paikalleen jäämisen suojauksen turviin. Vaikka suojaus on vaikeasti murrettavissa, huipputason ottelijat voivat pystyä siihen. Liikkuvat ottelijat, kuten Uuden-Kaledonian Edmond Mebenga, joka MM-kisoissa aiheuttikin Jarkolle niukan tappion, tuottavat hänelle ongelmia. Parhaimmillaan Jarkko taas on kovalyöntisiä murskaajia vastaan, joille hän kykenee suojauksensa turvista antamaan teräviä vastaiskuja.

Suomalaisen potkunyrkkeilyn esiinmarssi

Combat Games on potkunyrkkeilylle ja etenkin suomalaiselle potkunyrkkeilylle suurempi asia, kuin moni ymmärtää. Se, että 86 urheilijan joukkoon on päässyt peräti kaksi suomalaista, on mahtava näyteikkuna ja osoitus suomalaisen potkunyrkkeilyn korkeasta tasosta.

- Esimerkiksi suomalaisittain perinteisesti vahvasta painista ei ole yhtään edustajaa, Jarkko kommentoi.

Kisat käydään Pekingissä edellisten olympialaisten areenoilla ja paikalla on paljon korkeita urheiluvaikuttajia mm. Kansainvälisestä Olympiakomiteasta. Kisojen suojelijana toimii elokuvien kungfutähti Jet Li. Suuri kiitos kuuluu myös WAKO:n presidentille Ennio Falsonille, joka on tehnyt työtä potkunyrkkeilyn saamiseksi tällä tavoin esille maailman urheilupiireissä.

Suomalaisten sarjat:

Full Contact -67kg
JARKKO JUSSILA (Suomi)
OLEG ZAYTSEV (Venäjä)
EDMOND MEBENGA (Uusi-Kaledonia)
SAMAT KADYRBEKOV (Kazhakstan)

Low Kick -81kg
MIIKA LUMILAMPI (Suomi)
MICHAEL HROMEK (Slovakia)
TOUNKARAF BAKARI (Ranska)
VEEJAYE AGATHE (Mauritius)

Mikä ihmeen SportAccord?

SportAccord on Kansainvälisen Olympiakomitean kanssa yhteistyössä toimiva
kansainvälisten urheilujärjestöjen liitto, johon kuuluu jäseninä yhteensä
87 eri urheilulajien lajiliittoa ja 17 muuta jäsentä. Järjestön tunnetuin
tapahtuma on pitkään ollut joka neljäs vuosi järjetettävät World Games
-kisat, jotka on nyt jaoteltu useampaan osaan, yhtenä näistä Combat Games.
Combat Games -tapahtumassa on esillä yhteensä 13 eri kamppailulajia,
joista suomalaisedustus on potkunyrkkeilyn lisäksi myös aikidossa ja
thainyrkkeilyssä.

Promovideo:
http://www.youtube.com/watch?v=B9wahcAkCSg

Kisasivut:
http://www.sportaccord.com/vsite/vnavsite/page/directory/0,10853,5148-197860-215083-nav-list,00.html


Helsinki Rumble – Boxing Night

Kirjoittanut tilles 19.08.10 klo 8:59 Uutiset

Entinen ammattinyrkkeilyn keskisarjan Euroopan mestari Amin Asikainen, 34, on kovan paikan edessä 4. syyskuuta Töölön Kisahallissa. Ylemmässä keskisarjassa nyt huipulle tähtäävä Asikainen kohtaa kahdeksaneräiseksi kaavaillussa taistossa Argentiinan Francisco Moran, 36, joka on urallaan tyrmännyt peräti 35 vastustajaansa. Asikainen ei ole kukistanut Moran tasoista nyrkkeilijää sitten vuoden 2007, jolloin hän iski teknisen tyrmäysvoiton entisestä maailmanmestarista Yori Boy Campasista.

Ylemmässä keskisarjassa vuodesta 2006 lähtien nyrkkeillyt Mora on voittanut 72 ottelustaan 55. Lukuisissa titteliotteluissakin esiintynyt Mora on kohdannut pitkällä urallaan useita maailmanhuippuja, kuten Sergio Martinezin, Juergen Braehmerin ja Kassim Ouman. Nykyiselle keskisarjan maailmanmestarille Martinezille Mora hävisi pisteillä ja Braehmerille ja Oumalle puolestaan keskeytyksillä kahdeksansissa erissä. Moran palkintokaapista löytyvät muun muassa Argentiinan ja Etelä-Amerikan mestaruustittelit.

Kovatasoinen tapahtuma

Syyskuinen Boxing Night – tapahtuma on urheilullisesti poikkeuksellisen kovatasoinen. Asikaisen lisäksi erityisesti Edis Tatlilla, Jussi Koivulalla ja Denis Shafikovilla on vastassaan meritoituneet vastustajat, eivätkä Eva Wahlström tai Niko Jokinenkaan tule pääsemään helpolla.

Voittamaton ”Prince” Edis Tatli, 23, saa uransa ensimmäisessä kahdeksaneräiseksi kaavaillussa ottelussa vastaansa Espanjan Rudy Encarnacionin, 31, joka otteli tämän vuoden alussa kevyen sarjan Euroopan Unionin mestaruusottelussa häviten 12-eräisen kamppailun niukasti pisteillä Hoang Sang Nguyenille.

Entinen huippuamatööri Jussi Koivula, 26, kohtaa kuudennessa ammattilaisottelussaan Ruotsin Vatche Wartanianin, joka on hävinnyt 14 ammattilaisottelustaan vain kaksi. Yhdysvalloissa, Saksassa ja Britanniassa aiemmin otellut Wartanian on Koivulan ammattilaisuran ehdottomasti vaativin vastustaja.

P3 Boxingin voittamaton venäläistaituri Denis ”Tsingis Khan” Shafikov ottaa yhteen Ruotsin Peter Semon kanssa. Kaikki 24 otteluaan voittanut Shafikov on arvostettu Euroopan listalla kolmanneksi. Ugandalaissyntyinen Semo on hävinnyt erittäin kovista vastustajistaan huolimatta vain kerran ennen täyttä aikaa. Semon vaarallisuudesta kertoo se, että hän on yllättänyt Italiassa kotikehän hyvälistaisen Fedele Belluscin ja se, että hänen 19 voitoistaan peräti 14 on tullut tyrmäyksellä.

Ammattilaisuransa hienosti kahdella voitolla aloittaneen Eva Wahlströmin, 29, taidot mittaa hyökkäävän ottelutyylin omaava Argentiinan Pamela Benavidez, jolla on kymmenen ammattilaisottelun kokemus. Wahlström on Suomen kautta aikojen menestynein naisnyrkkeilijä. Hän voitti amatööriurallaan muun muassa kolme EM-mitalia ja kymmenen Suomen mestaruutta.

Helsinkiläislupaus Niko Jokinen, 22, ottelee Kisahallissa ammattilaisuransa 11. ottelun. Kaikki kamppailunsa voittaneen Jokisen vastustaja ilmoitetaan myöhemmin.

MTV3 MAX ja Katsomo.Fi näyttävät Boxing Nightin suorana lähetyksenä.


Petra Ollille pronssia Nuorten Olympialaisissa

Kirjoittanut tilles 17.08.10 klo 12:42 Uutiset

Petra Olli voitti painin alle 46-kiloisten sarjassa pronssia Nuorten Olympialaisissa Singaporessa. Petra voitti pronssiottelussa Saksan Laura Mertensin 3-1. Kultaa voitti Japanin Yu Miyahara, joka päihitti myös Petra Ollin alkulohkon ottelussa. Toiseksi sijoittui Moldovan Iulia Leorda, jonka Petra selätti kaksikon kohdatessa Nuorten Olympialaisten karsintaturnauksessa toukokuussa.

”Petra ei ole ihan vielä valmis voittamaan japanilaista”, totesi valmentaja Ahto Raska ja harmitteli hävityn ottelun jälkeen Petran joutumista kovempaan alkulohkoon. Harmitus haihtui äärimmäisen jännittävän pronssiottelun jälkeen, jonka lappajärveläispainija käänsi edukseen. Petra päästi Saksan Laura Mertensin yllättämään itsensä ensimmäisessä erässä, mutta voitti vakuuttavasti toisen jakson. Kolmannessa erässä Petra hankki tarvittavan pisteen ja puolusti sisukkaasti pronssimitalin itselleen.

”Kyllä tämä sinne korkeimmalle nousee”, totesi Petra saavutuksen arvosta vastaillessaan median kyselyihin. Pronssimitalisti kiidätettiin suoraan painihallilta suurlähettiläs Satu Mattilan residenssiin, jossa koko Suomen joukkue pääsi onnittelemaan mitalistia. Joukkueen johto myönsi Suomen mitalitilin avanneelle huippu-urheilijan alulle sisupuukkodiplomin suomalaisen sisun osoittamisesta. Itse puukko toimitetaan jälkikäteen kotimaassa. Suurlähettilään vastaanotolla paikalla olivat myös Petran vanhemmat, jotka jännittivät tytön otteita hetkeä aiemmin katsomossa.

Petra Olli eteni painin 46 kg sarjassa ottelutuloksilla:
Yu Miyahara Japani – Petra Olli selkäv. 2. jaksolla (1-1, sv.),
Olli – Oriannys Segura Venezuela 2-0 (2-1, 5-1),
pronssiottelu Olli – Laura Mertens Saksa 2-1 (3-5, 3-0, 1-0).


Next Page »
zinwave Wordpress Theme