Anderson “Spider” Silva voitti UFC 148 -tapahtuman pääottelussa Chael Sonnenin toisen erän keskeytyksellä. Matsissa Silva osoitti olevansa keskisarjan kiistaton alfauros ja yksi kautta aikojen paras P4P-ottelija. Ennakkoasetelmiltaan ottelu oli herkullinen ja sen promoamisessa UFC oli lyönyt pöytään kaikki korttinsa. Kaksi vuotta sitten loukkaantuneena otellut Silva oli vähällä menettää mestaruuden Sonnenille, mutta tällä kertaa mestari ei antanut armoa.
Ottelun ensimmäinen erä oli puhdas toisinto edellisesta ottelusta. Sonnen vei ottelun heti mattoon ja hallitsi Silvaa päältä, saamatta kuitenkaan selviä ja kovia osumia. Toisessa erässä Sonnen ei enää pysynyt taitavan Silvan tahdissa. Silva pehmitti vastustajansa kovalla polvipotkulla, loistavasti tähdätyllä oikealla suoralla ja brutaalilla ground-and-poundilla. Kehätuomari astui väliin ajassa 1:55 ja Silva säilytti mestaruutensa.
Nyt kysymys kuuluukin: Mitä UFC pystyy enää tarjoamaan Anderson Silvalle? Keskisarjassa kun varteenotettavat vastustajakandidaatit ovat Chael Sonnenin jälkeen kortilla.
Illan toisessa pääottelussa kohtasivat Tito Ortiz ja Forrest Griffin. Jo kolmatta kertaa. Dieseljunan lailla otteleva Griffin oli matsissa muutaman kerran pinteessä, mutta kaikki arvostelutuomarit näkivät The Ultimate Fighter -vetaraanin kolmen erän jälkeen voittajaksi pistein 29-28.
Pääkortilla nähtiin myös Suomessa lukuisia kertoja vieraillut Demian Maia. Maia otteli ensimmäistä kertaa välisarjassa ja voitti Dong Hyun Kimin keskeytyksellä. Cung Le puolestaan haki ensimmäisen UFC-voittonsa Patrick Cotesta kaikin tuomariäänin.









Anderson Silva on kone!