FightSport.fi

Kuivanen: “Olen ylpeä, että saan edustaa Suomea”

Karhuherra 22/07/2012 MMA Comments Off
Kuivanen: “Olen ylpeä, että saan edustaa Suomea”

Anton Kuivanen lunasti omat ja vapaaottelukansan odotukset lauantai-iltana Calgaryssä. Ensimmäisen UFC-voiton jälkeen hän oli luonnollisesti loistavissa tunnelmissa. MMA H.E.A.T. -verkkosivuston haastattelussa helsinkiläinen kiitteli niin onneaan, vastustajaansa kuin tukijoukkojaankin. Anton kommentoi myös asemaansa valtakunnan ainoana UFC-ottelijana.

- Se on kunnia minulle. Minulla on paljon hyviä treenikavereita ja tukijoita, jotka auttavat minua kehittymään. Olen todella ylpeä siitä, että saan edustaa Suomea täällä.

Kuivanen tiedosti, että äärimmäisen tasainen ottelu olisi voinut kääntyä myös toisinpäin. Mitch Clarke aloitti taiston vahvasti ja vei etenkin avauserää.

- Ensimmäisen erän varmasti hävisin. Toisessa ja kolmannessa erässä ottelin paremmin ja paremmin koko ajan. Yritin hakea lopetusta, mutta Mitch roikkui tiukasti mukana. Olin onnekas saadessani pistevoiton.

Tiukimmilla oltiin ensimmäisen erän loppupuolella, kun Clarke yritti guardissa kaivaa huolimattoman Kuivasen raajasta tukevan näköistä käsilukkoa.

- Käsi oli suorana, mutta en tuntenut mitään kipua. Se oli hyvä yritys, mutta sain väännettyä itseni ulos siitä, Anton kommentoi MMA H.E.A.T:n Karyn Bryantille.

Pettynyt Clarke harmitteli omassa haastattelussaan ottelun aikana tullutta polvivammaa, mutta jakoi kunniaa Kuivaselle, jonka hän luuli saaneensa kiikkiin avauserässä.

- Luulin, että se käsilukko oli tiukka, hänen kätensä oli syvällä, Clarke ihmetteli.

Kuivanen hallitsi myös ottelun jälkeiset edustusvelvollisuudet mallikkaasti. Kohteliaan analyysin ohessa hän heitti asiaankuuluvan täkyn ruotsalaiskollegoille, jotka eivät uskalla tulla Suomeen kohtaamaan itseään kovempia kotimaisia taistelijoita.

Jatkosuunnitelmatkin olivat nopeasti selvillä.

- Nyt pidetään takuulla kunnolla hauskaa. Olen tehnyt niin monta kuukautta töitä, nyt on vihdoin kesälomani, Kuivanen iloitsi.

Katso haasttattelu kokonaisuudessaan:

Like this Article? Share it!

About The Author

Comments are closed.

Switch to our mobile site

Get Cloud PHP Hosting on CatN