Belo Horizontessa riitti lauantai-illan vapaaotteluhuumaa, kun UFC palasi jälleen lajia jumaloivien brasilialaisten pariin. Vaikka UFC 147 oli pääosin paikallisten ottelijoiden juhlaa, lopussa päähuomion vei viime hetken vieraana kemuihin kutsuttu Rich Franklin.
Franklin kohtasi illan pääottelussa Wanderlei Silvan, eikä viiden erän show jättänyt kansaa kylmäksi. Silva oli pariin otteeseen lähellä myllyttää Franklinin pihalle taistosta, mutta amerikkalainen selvisi pahoista paikoista ja otti lopulta paremmin jaksaneena selvän pistevoiton.
Entinen keskisarjan mestari on otellut harvakseltaan viime aikoina, mutta näytöt ovat sikäli kovia, että hän toivoo saavansa vielä kerran urallaan mahdollisuuden otella tittelistä. Lauantain koitos oteltiin myöhäisen sopimisen vuoksi poikkeuksellisesti 190 paunan painorajalla, joten Franklin ei ole otellut keskisarjassa neljään vuoteen.
- Olen auttanut UFC:tä moneen otteseen, toivottavasti saan siitä tulevaisuudessa palkinnon. Se on yksi syy, miksi haluan siirtyä takaisin 185-paunaisiin, Franklin totesi viitaten muun muassa siihen, että hän suostui nopealla aikataululla paikkaamaan loukkaantunutta Vitor Belfortia Brasiliassa.
Toinen uusintasaumaa hamuava ottelija on Fabricio Werdum, joka kotiyleisön mieliksi tyrmäsi Mike Russow’n nopeasti lauantaina. Werdum hävisi neljä vuotta sitten tylysti Junior dos Santosille, mutta uskoo nyt olevansa valmis haastamaan nykyisen raskaansarjan mestarin uudelleen.
Werdum sanoi voittavansa kenet ikinä saakaan vastaansa syksyllä päästäkseen sen jälkeen titteliotteluun.
- Ajat ovat muuttuneet. Olen nyt 100-prosenttnen ammattilainen, silloin aiemmin (dos Santosia vastaan) en ollut. Nyt siitä tulisi aivan eriliainen ottelu, olen valmis häntä varten, Werdum vakuutti tapahtuman jälkeisessä mediatilaisuudessa.











Comments are closed.