Eva Wahlström Euroopan mestaruusotteluun

WahlströmjaDebö

Suomen kirkkain naisnyrkkeilytähti Eva Wahlström. 31, ottelee kevään aikana ammattinyrkkeilyn Euroopan mestaruudesta. Ennen mestaruusottelua Wahlström kohtaa 21. tammikuuta Seinäjoki Areenalla Unkarin Zsofia Bedön, 24.

Ylemmässä höyhensarjassa (59 kg) ottelevat naiset ovat kohdanneet kerran aiemmin ja silloin Wahlströn nappasi pistevoiton nelieräisessä ottelussa. Seinäjoella Wahlström ja Bedö käyvät kahdeksaneräiseksi kaavaillun taiston. Aiemmin Wahlström ei ole otellut täyttä kahdeksaa erää.

- Bedö on ihan hyvä vastus. Häneen on vaikea osua ja päässen ottelemaan kahdeksan erää, mikä olisi arvokasta oppia. Toki jos paikka tulee, niin tyrmäyskin maistuisi, Wahlström sanoo.

Naisten Euroopan ja maailmanmestaruusotteluiden kesto on kymmenen kahden minuutin erää. Wahlströmin on tarkoitus otella EM-tittelistä kevään aikana.

- Promoottorini kysyi että olenko valmis EM-otteluun ja vastasin myöntävästi. Ottelu on kuulemma keväällä, mutta tarkempia tietoja minulla ei ole. Tiedän vain olevani hyvin innoissani, Wahlström paljastaa.

Seinäjoella kovatasoinen tapahtuma

Wahlströmin ottelun lisäksi Seinäjoki Areenalla nähdään joukko kovatasoisia otteluita. Pääottelussa Juho Haapoja puolustaa alemman raskaansarjan EU-vyötään Irlannin Ian Timsiä vastaan. Mielenkiintoisessa suomalaistaistossa Tampereen Jussi Koivula ja Vaasan Jarkko Jussila ottavat mittaa toisistaan.

Raskaansarjan Jarno Rosberg vastus on vaihtunut Latvian Pavel Dolgovsiin, koska aluperin Rosbergin vastustajaksi kaavaillulla Cyril Leonetillä on lisenssiongelmia. Dolgovs otteli aiemmin tänä vuonna ratkaisemattoman Janne Katajistoa vastaan. Myös Katajiston pito otella Seinäjoella, mutta hänen ottelunsa jouduttiin perumaan miehen kyynärpäävamman vuoksi.

Kehään palaava huippulupaus Jaakko Myllylä saa vastaansa Latvian kyvykkään Jevgenijs Fjodorovsin. Jarkko Putkosen vastustaja on Unkarin huippukokenut Karoly Lakatos.

Liput tapahtumaan ovat myynnissä Lippupisteissä kautta maan.