Tilles soitti pari päivää takaperin ja sanoi että poistaisi mun blogin kun en ole juurikaan sitä alkuinnostuksen jälkeen ylläpitänyt. Totesin että ok ja kysäisin että lukeeko näitä muuten kukaan? Itselleni ei ollut tullut mitään palautetta lukuunottamatta toveri Kukan pohdintaa kuvien lisäilyn haasteellisuudesta. Jani totesi tähän että kyllä blogeja luetaan ja mä sitten sanoin että voin kyllä kirjoittaa lisää jos edes yksi silmäpari kokee sanahelinän tarpeelliseksi. Lopputulos on siis tämä että jatkan laiskaa kirjoittelua ja pohdintaa ja toivonmukaan tekstejä joku muukin lukee kun itse etsiessäni tuhansia kirjoitusvirheitä..

Uusimmassa eli 2/10 lehdessä kolumnoin omasta epäonnistuneesta painonpudotuksesta ja sen jälkeisestä olosta. Tämän jälkeen tapahtunut seuraavaa. Kisailut oli pakko jättää tauolle jonkin asteisen uupumuksen poistamiseksi, joten päätin lähteä läskilomalle Panamaan. Mukaan pakkasin myös kainalosauvoilla laahustavan tyttöystäni. Kalorikulutus oli kahdessaviikossa varmuudella pienempi kuin normaalin lajiharjoituksen, mutta vastapainoksi “palauttavaa” ruokaa tuli tasaisesti parin tunnin sykleillä ja aina ähkyksi asti. Tervettäkö? No ei, mutta mitäs sitten. Kaikkea kannattaa kokeilla paitsi kataa – vai miten se nyt menikään..? Kotiuduttua sain kokea flunssat ja kuumeet ja yrjötaudit pariinkin otteeseen, mutta siitä huolimatta tuntuu että pää olisi levännyt ja kaipaisi taas normaali arkea. Oikein kämmeniä syyhyttää kun tekisi mieli vääntää nupit kaakkoon ja päästä tosissaan kiusaamaan lihaksi, hengityselimiä ja henkistä kanttia.

Onneksi lomaa ei tarvitse viettää ihan joka vuosi…