Kiinnitinkö huomiosi? Hyvä. Sinusta tuli uhrini, sillä tämänkertaisen blogini otsikko on tahallaan harhaan johtava. En kirjoita “kohuottelijoista”, en “hurjista paljastuksista”, eikä tekstini itse asiassa käsittele edes urheilijoita, vaan urheilumediaa.

Myyvätkö raflaavat kohuotsikot paremmin lehtiä? Tietty värikkyys on tietysti aina paikallaan, mutta joidenkin julkaisujen otsikot liikkuvat surkuhupaisuuden ja pelkän surkeuden välimaastossa. Vai mitä pitäisi ajatella aviisista, joka leimaa kissankokoisin kirjaimin jonkun urheiluhenkilön vaikka Neuvostoliiton Isä Aurinkoiseksi tai käveleväksi katastrofiksi? Pitäisikö FightSportinkin tunkea jokaisen lehden kanteen muutama provosoiva otsikko lisälukijoiden toivossa? Vai murentaisiko lehti tällaisilla toimilla uskottavuuttaan ja menettäisi lukijakuntaansa?

Minua on usein mietityttänyt valtamediaa, ja viime aikoina myös eri urheilumedioita, seuratessani, että naulitsevatko provo-otsikot lukijan median ääreen entistä tehokkaammin. Ilmeisesti kyllä, sen verran monet urheilulehdet ja -mediat kohujuttujen tekemistä harrastavat. “Katso kuvat Kimin uuden kypärän visiirin värityksestä”, “kohuvahti tyytyväinen seuran vaihdostaan” ja “tältä näyttää John Terryn salainen tyttöystävä” ovat nykyajan tyypillisiä urheiluotsikoita. Eivätkö nämä niin sanotut uutiset kuuluisi viihdeosaston puolelle? Touhussa haisee sen verran vahvasti keltaisen lehdistön imelä aromi.

Itse olen kai sen verran vanhanaikainen, vaikka en täysin ikäloppu vielä olekaan, että arvostan paljon enemmän raakoja faktoja ja ansiokasta kerrontaa kuin turhaa lässytystä ja epäolennaisten lieveilmiöiden esiin nostamista ja niiden kanssa piehtaroimista. Syventävät henkilökuvat, syväluotaavat sisältöanalyysit ja hyödyllinen tieto, niistä on toivottavasti FightSport tehty. Niin kovin harva lehti tai media kun Suomessa enää on.