Päät ulos perseistä

Vielä ensi viikko ja sitten koittaa ansaittu kahden viikon loma. Ihan hyvät fiilikset siis. Elokuun lehti alkaa olla jo nyt hyvin läjässä ja tekstit editointivaiheessa. Seuraavaan lehteen on kyllä tulossa niin mielenkiintoista matskua, että… Taistelusukeltajat, Immu, pokerimies Jani Vilmunen, Tony Halme ja tietysti vakkaripalstoilla on taas nannaa niin että napa paukkuu!

No ettei nämä blogi merkinnät menisi aina tällaiseksi itsekeskeiseksi kehumiseksi niin valitetaan nyt sitten taas vaihteeksi jostain. Tästä aiheesta olen kyllä avautunut aikaisemminkin.

Juttelin eilen BJJ-liiton PJ:n Tommy Malmbergin kanssa puhelimessa. Hän kysyi, että miksi lehti ei tehnyt juttua tämän vuoden SM voittajista ym. Oli pakko sanoa, etten edes tiennyt koska ko. kisat järjestettiin. Jälkikäteen kuulin että kisoissa oli liki 300 osallistujaa. BJJ ansaitsee kyllä palstamillimetrinsä, ei siinä mitään. Suurin ongelma on tiedonkulku. En tajua sitä miksi eri kamppailulajiliiton luulevat minun olevan joku oraakkeli. Olen moneen otteeseen sanonut, että lähettäkää ne lehdistötiedotteet myös FightSportille… mutta ei niin ei. Myös Malmberg myönsi sen että heiltä lähtee jokaisesta kisasta lehdistötiedote medialle… mä kun luulin että FightSport on myös jonkinlainen media?Tässä on vähän sama sapluuna kuin monien mainostajien kanssa… “Ei kamppailulajitapahtumaa tai seuraa kannata mainostaa, koska kyllä se ydinjengi nää hommat tietää.”. Ja sitten päät pois perseistä!

BJJ liitto ei ole millään tavalla poikkeus muista lajiliitoista. Ilmeisesti olettamus on se, että kamppailulajilehden pitää tietää jokainen arvokisa ja niissä menestyvä urheilija. Toisaalta jos tietoa pitää kerätä kymmeniltä keskustelufoorumeilta ja kavereiden facebook statuksista, niin HEI uskooko kukaan että minulla on aikaa salapoliisityöhön. Jos lehdistötiedotteet jää lähettämättä, jää myös jutut tekemättä. Olen ylityöllistetty lehden päätoimittaja, jonka aika menee lehden sisällön kehittämiseen ja luomiseen. Olisihan se mahtavaa että pystyisi päivät pitkät seurata mitä foorumeilla supistaan ja myös osallistua keskusteluun… jollain tavalla uskon että se olisi myös velvollisuuteni.

Ollaan kuitenkin rehellisiä. Keskustelufoorumeiden kirjeenvaihto on useasti luokatonta paskaa, josta on vaikea siivilöidä kokkareet pois… Välillä ne kyllä antavat kallisarvoista taustatietoa juttuihin ja toimivat tiedotuskanavana. Mutta jos aika on kortilla ei tuo tieto löydy nopeasti ja helposti. Siksi lehdistötiedote toimii paremmin minulle.

Suomessa arvostellaan aina isoon ääneen sitä kun markkinat ovat niin pienet ja ei ole resursseja ym. ym. Onhan se myös niin mutta valitettavan usein me suomalaiset pidämme nämä ympyrät pieninä. Aina luotetaan sokeasti siihen, että kyllä tää tästä ja puskaradio on se paras tapa… ja kyllä ne tänne löytää. Sori, maailma on muuttunut ja on aika herätä. Miksi voi miksi meille on aina niin tärkeää pitää kynttilää vakan alla?