Alkuun voisin todeta sen, että tässä kirjoituksessa ei ruodita niinkään ruokaa vaan elämää. Sinkkuelämää.

 Tämän päiväisestä ärsyyntymisestä ei toki voi syyttää vain ihmisuhteita. Mutta…joku viisas voisi vastata siihen kysymykseen, miksi kamppailulajeja harrastavaa naista on niin pirun vaikea ymmärtää? Mitä helkutin eroa sillä on käykö mies treeneissä viisi kertaa viikossa vai  se että minä käyn. Tosin se on miehille ilmeisesti sallitumpaa, koska en tiedä ketään naispuoleista ystävää joka nitisisi siitä, että mies treenaa. Mutta auta armias, jos itse kävelee kroppa mustana treffeille, tuleeko seuraavia?  Tulee jos on pukeutunut poolopaitaan tai johonkin muuhun kokovartalokaapuun. No en halua pukeutua niin. Saattaa toki olla, että mustelmat ei näytä kauhean kivalta kesämekon kanssa, mutta silti. Jos harrastaa kamppailua, niin pitääkö sitten myös käyttäytyä ja pukeutua kun mies ja mitä huvittavaa on vaaleanpunaisissa vaparihanskoissa?

Mistä siis löytyy miehiä, jotka ymmärtää ja tukee myös minun harrastuksia, ei kyseenalaista minun naiseuttani ja puhaltaa haavoihin ( Itse en ihan yletä joka paikkaan) ja mikä tärkeintä tsemppaa minua uskomaan siihen, että voin pärjätä ja voittaa!

Siinä onkin sitten projektia tulevaan kesään. Ja tämä voi tulkita haasteeksi!

Ai niin, ruokailu sujuu ihan kivasti

-Terhi-