Ovella, osa I

Minulla on järjestyksenvalvojakortti. En millään enää muista mikä iski kipinän JV-kurssin käymiseen, mutta kävin ja näinollen olen sertifioitu poke. Viddu et on koleaa.

En pääse leuhkimaan työkokemuksellani, mutta toki olen kokeillut. Ensimmäinen työkeikkani vastavalmistuneena pokena oli naapurikylän Munanarkkinoille. Pidin näpsäkästi huolta kapakan aidatusta terassista, jonne paikalliset kanan- ja munankasvattajat olivat joukolla tulleet viettämään iltaa. Koska kunta on jossain Turusta länteen ja landelle, terassilla nähtiin monenmoista kainalofarkkua ja elonkorjaajaa. Hanomagit parkkiin kapakan taakse, Kontiot ojoon ja kapakkiin.

Koska maaseudulla kaikki tuntevat kaikki, minä olin “uusi naama”. En ilmeisesti ihan sulautunut paikalliseen skeneen, koska minut myös huomattiin. Sallikaa tämä liioittelu ja leuhkiminen, mutta olipa kiva olla “illan hitti” edes kerran elämässä. 15 minutes of fame in da fucking Munamarkkina.

Sain kaikki tipit seteleinä, joita alkoi kesäillan hämärtyessä tulvia paljon. Missään muualla en ole nähnyt, että käteistä rahaa olisi rullattu niin suuriin tuppoihin ja tungettu välinpitämättömästi taskuihin. Ihan kuin rahaa nyt pellolla kasvaisi. Vähän kuin Amerikassa, mutta sillä erotuksella että dollari on paljon vähemmän kuin meidän pienin vitskan seteli.

Melkein jokaisen tippisetelin myötä tuli myös kosinta. Että josko tämä “londi” jäisi sinne poikain kanssa kyntämään, ihanko ikiajoiksi ja mahtavaahan se olisi.

No, en jäänyt. Myöskään ammatillisesti en jäänyt sille tielle, vaikka kieltämättä kiehtoi ajatus siitä, että joka ilta saisi a) varauksetonta huomiota b) seteleitä c) kosintoja polviasennosta.

Mutta tiesin, että glamour loppuisi ja arki tulisi vastaan siinäkin duunissa.

Lomakauden viettäisin festareilla verkkoaitaa valvoen. Hiostavan huomioliivin läpi ei rusketu, joten olisin syksyllä ihan yhtä valkoinen kuin keväälläkin, lukuunottamatta palanutta naamaa. Katselisin läpi kesän, kun kaverit vetäisivät bisseä mun vieressä ja itse tekohengittäisin sammuneita lapsigootteja earit päässä. Talvella seisoisin todennäköisesti K-18 onneloissa pystypeppuisten lätkäjätkien vinoilua kuunnellen; tuntien itseni enemmän äidiksi kuin kotona koskaan.

Sitäpaitsi naisena tuo duuni ei ole mielekkäin kaikista. Kysymys “Olisko sulla papereita” johtaa väistämättä vastakysymykseen, joka voi olla mitä tahansa “No olisko sulla jotain muuta” ja “Näytä ensin omas” -väliltä.

Mutta tuskin miespokeilla on yhtään mukavampaa. Mistäkö tiedän? Koska olen myös asiakas.