Sain pitkästä aikaa älynväläyksen ja kävin eilen päivällä Helsingin Atleettiklubin nyrkkeilytreeneissä, joita vetää Tavastian duunikaverini Petri Kiuttu. Mukava sälli ja hyvät treenit! Mutta tänä aamuna ei enää tuntunutkaan niin hyvältä, vaan sängystä ylöspääseminen oli lievästi sanottuna haastavaa. Ihan joka lihasta särki päälaesta kantapäihin. No sen siitä saa, kun on ensi reilu vuoden treenamatta lajia ja lähtee sitten heti repimään vanhaan malliin. Kaikesta huolestuttavinta on tietysti se, että treenit eivät olleet edes mitään tappokovat. Se kovin kolaus tällaiselle päivät toimistossa istuvalle ongenkoukulle on lähinnä henkinen. Kun huomaa miten pohjalla fyysisesti on, sieltä on hiton vaikea lähteä ylös päin. Ainoa onni on se, että tästä on tie vain yhteen suuntaan. YLÖS!