
Abu Dhabissa nähdään vapaaottelumaailman suurimpia tähtiä. (kuva UFC:n omaisuutta)
——————————————————————————————————-
Tänä viikonloppuna nähdään tähtiloistoltaan vuoden kovimpiin kuuluva UFC-kortti, kun UFC 112 heittää häkkiin Anderson Silvan, B.J. Pennin ja Matt Hughesin kaltaisia nimiä. Abu Dhabissa oteltavassa tapahtumassa nähdään kaksi mittelöä mestaruudesta, kun Silva puolustaa vyötään Demian Maiaa vastaan ja Penn yrittää näyttää kaapin paikan Frank Edgarille. Vaihtavatko vyöt omistajaa? Lue eteenpäin, niin se selviää.
Anderson Silva vs. Demian Maia
Brasilian Anderson Silva (25-4) jahtaa jo yhdettätoista perättäistä UFC-voittoaan, kun hän puolustaa keskisarjan mestaruuttaan maanmiestään Demian Maiaa (12-1) vastaan. Historian menestyksekkäimpiin ja parhaisiin vapaaottelijoihin kuuluva Silva tyrmäsi tuoreimmassa kamppailussaan kahdeksan kuukautta sitten kevyen raskaansarjan Forrest Griffinin, kun Maian tuorein voitto tuli Dan Milleristä vain pari kuukautta sitten.
Maia sai pikakutsun mestaruusotteluun, kun Vitor Belfort joutui leikkaukseen ja Nate Marquardtin voittanut Chael Sonnen ei ehtinyt parantua Silva-otteluun. Maia osoitti Miller-voitossaan pystyottelunsa kehittyneen, mutta ei hänen pystyään voi edes verrata ”The Spider” Silvaan, joka on maailmanluokan thainyrkkeilijä ja MMA-tasolla erinomainen nyrkkeilijä.
Matossa puntit kallistuvat Maian puolelle. BJJ:n maailmanmestari ja ADCC-voittaja on yksi vapaaottelun parhaista lukkopainijoista. Lisäksi hänen alasvientinsä ovat todella hyviä, joka on ensisijaisen tärkeää Silvaa vastaan. Jos Maia saa vietyä ottelun mattoon ja pidettyä sen siellä, ovat hänen asiansa hyvin. Pystyssä hän tulee ennemmin tai myöhemmin tyrmätyksi.
Maialla on mahdollisuus tehdä ottelussa jymy-yllätys, mutta uskon hänen heikon pystynsä koituvan 32-vuotiaan brasilialaisen kohtaloksi. Maia tekee virheen ennemmin tai myöhemmin ja Silva nukuttaa hänet tyylikkäällä iskusarjalla. Todennäköisesti tämä tapahtuu toisessa tai kolmannessa erässä.
B.J. Penn vs. Frankie Edgar
Kevyensarjan mestaruutta reilut kaksi vuotta hallussaan pitäneeltä B. J. Penniltä (15-5-1) loppuvat pian uskottavat haastajat kesken. Kenny Florian ja Diego Sanchez olivat Penniä vastaan täysiä vastaantulijoita, eikä Frank Edgarin (11-1) tilanne näytä juuri paremmalta. Edgar on voittanut edellisissä matseissaan Matt Veachin ja Sean Sherkin, mutta Penn on aivan eri tasolla kuin nämä miehet.
Havaijilainen Penn on mielestäni kaikkien aikojen paras kevytsarjalainen, jota hän alleviivaa myös Edgaria vastaan. Loistava nyrkkeily yhdistettynä mielettömiin BJJ-taitoihin ja alasvientien puolustamiseen on myrkkyä kenelle tahansa kevyen sarjan miehelle. En näe kenenkään pystyvän voittamaan Penniä tällä hetkellä, sillä lahjakkuutensa lisäksi hän treenaa viimeinkin mestarin arvolle sopivalla tavalla. Kunnossa olevaa Penniä on miltei mahdotonta voittaa 70 kilon sarjassa.
Ei Edgar missään nimessä huono ottelija ole. Hän liikkuu mainiosti, iskee tarkasti ja nopeasti, on hyvä painija ja ottelee aina fiksusti. Mies on tasapainoinen vapaaottelija, mutta hieman turhan pienikokoinen 70-kiloisiin. Hänen oikea paikkansa olisi 66-kiloisissa. Tämä näkyi erityisen selvästi fyysisesti vahvempaa Gray Maynardia vastaan, jota vastaan Edgar on kärsinyt uransa ainoan tappion.
Edgar tarjoaa Pennille miehen vastuksen, mutta hänen taitonsa eivät yksinkertaisesti riitä ”The Prodigya” vastaan. Penn on vastustajaansa etevämpi niin pystyssä kuin matossa ja lopettaa ottelun perinteisellä rear naked –kuristuksella neljännessä erässä. Ottelussa kannattaa tarkkailla erityisesti Pennin jabia, jolla hän tulee rankaisemaan Edgaria jatkuvasti.
Matt Hughes vs. Renzo Gracie
Menneinä vuosina UFC:n välisarjaa hirmuhallitsijan ottein hallinnut 36-vuotias Matt Hughes (43-7) on sanonut haluavansa kohdata loppu-urallaan ”legendaarisia vastustajia”. Abu Dhabissa supersuosiota nauttiva Renzo Gracie (13-6-1) sopii ehdottomasti tähän lokeroon.
Hughes päihitti viime kamppailussaan Gracien oppilaan, Matt Serran, mutta tuosta ottelusta on kulunut aikaa jo lähes vuosi. Keskisarjassa koko uransa otellut 43-vuotias Gracie puolestaan tekee UFC-debyyttinsä kolmen vuoden ottelutauon jälkeen. Häkissä nähdään siis hyvin todennäköisesti ruosteisia miehiä.
Suurimman nälkänsä kadottanut Hughes ei ole enää entisaikojensa vedossa. Hän ei ole ikinä ollut mikään kaksinen pystyottelija, mutta nykyään hän näyttää pystyssä lähinnä hitaalta löntystelijältä. Gracie ei ole maailman taitavin saati teknisin pystyottelija, mutta pitkästä tauosta huolimatta annan hänelle edun pystyssä.
Jos sukunimesi on Gracie, olet hyvin todennäköisesti BJJ:n mustavyö. Renzo onkin peräti kuudennen asteen musta vyö. Gracie on matossa rautaa, mutta samaa voi sanoa myös Hughesista, joka on profiloitunut urallaan vahvana painijana. Hughesin lukottaminen tai pyyhkäisy päältä pois on yhtä helppoa betoniporsaan liikuttelu. Hänen alleen ei kannata jäädä. Gracien kannalta ikävintä asiassa on se, että brasilialainen ei ole tunnettu hyökkäävästä guardista.
Ottelun todennäköisin skenaario on se, että Hughes vie Gracien toistuvasti mattoon ja vääntää itselleen pistevoiton. Hughesin motivaatio on tosin suuri kysymysmerkki. Nälkäisempi Gracie saattaa yllättää Hughesin matossa, mutta luotan silti Hughesin pistevoittoon.
Rafael dos Anjos vs. Terry Etim
Lupaavat ja nuoret Rafael dos Anjos (13-4) ja Terry Etim (14-2) ovat olleet viime aikoina hyvässä vedossa. Heidän välisensä kamppailu onkin Joe Silvalta todella hyvää matchmakingia. Dos Anjos on voittanut kaksi edellistä otteluaan, viimeisimmän Kyle Bradleya vastaan, ja Terry Etim on hienossa neljän ottelun voittoputkessa. Britti kuristi viime matsissaan Shannon Gugertyn.
Brasilian 25-vuotias dos Anjos kärsi tappiot kahdessa ensimmäisessä UFC-ottelussaan Jeremy Stephensille ja Tyson Griffinille, mutta hänen otteensa olivat sen verran lupaavia ja vakuuttavia, että UFC antoi miehelle vielä yhden tilaisuuden. Voitot Rob Emersonista ja Bradleysta olivat vakuuttavia ja näyttivät miehen kehittymisen: aiemmin lähinnä mattotaitoihinsa nojannut brasilialainen on nykyään myös pystyssä varteenotettava tekijä. Etenkin hänen alapotkunsa ovat häijyä katseltavaa.
Myös Britannian 24-vuotias Etim on monipuolinen ottelija. 185-senttinen nuorukainen on vaarallisimmillaan pystyssä, vaikka hänen kaksi viimeisintä voittoaan ovatkin tulleet kuristuksin. Ulottuva britti on aggressiivinen ja räväkkä otteissaan, enkä muista nähneeni häntä ikinä tylsässä mittelössä.
Suurin ero miesten välillä on alasvienneissä ja mattotyöskentelyssä. Etim on todennäköisesti hitusen dos Anjosia etevämpi pystyssä, mutta hontelo nuorukainen ei pysty estämään brasilialaisen alasvientejä. Dos Santos tulee viemään Etimin toistuvasti mattoon ja rankaisemaan tätä pystyssä alapotkuin. Hän voittaa illan tasaväkisimmässä ottelussa vastustajansa tuomaripistein.
Kendall Grove vs. Mark Munoz
Parimetrinen Havaijin Kendall Grove (11-6) on vaatimattomat 15 senttiä Mark Munozia (7-1) pitempi. Pitkine raajoineen enemmän hämähäkkiä kuin ihmistä muistuttava Grove voitti viimeksi marraskuussa Jake Rosholtin kauniilla triangelikuristuksella. Munoz puolestaan takoi näyttävän keskeytyksen Ryan Jensenistä.
Ottelun ennakkoasetelma on todella mielenkiintoinen. Grove on hurjan ulottuvuutensa takia vaarallinen sekä pystyssä että matossa, mutta häntä vaivaa arlovskimainen lasileuan kirous. Tämä voi osoittautua kohtalokkaaksi fyysistä Munozia vastaan, joka on vastustajaansa selvästi vahvempi ja parempi painija.
Mutta uskaltaako Munoz viedä vastustajaansa mattoon? Grove oli todella lähellä lukottaa Ricardo Almeidan ja nappasi Rosholtista triangelikuristuksen ennen kuin tämä ehti maiaa sanoa. Munoz kokee hyvin nopeasti saman kohtalon, jos tekee matolla yhdenkään virheen.
Munozista löytyy voimaa kuin pienestä pitäjästä ja hänellä on täydet mahdollisuudet tyrmätä Grove, mutta pidän Pennin kanssa treenaavaa havaijilaista ottelun ennakkosuosikkina. Hän joko tyrmää tai lukottaa Munozin ottelun toisessa erässä.