Onneksi en ole sammakkoennustaja, jolla voisi olla jotain tulosvastuuta ennustuksistaan. UFC 113 tuli ja meni, mutta ainoastaan yksi asia säilyi vakiona läpi illan. Minun ennustukseni menivät täysin perseelleen.
Vapaaottelu on välillä todella arvaamatonta. Ottelut voivat näyttää paperilla täysin selviltä, mutta kun miehet astuvat häkkiin, mitä tahansa voi tapahtua. Se onkin lajin suola. Voiko esimerkiksi nyrkkeilystä sanoa samaa? Tapahtuuko nyrkkeilyilloissa samanlaisia yllätyksiä kuin UFC 113:ssä? Harvoin.
Eräs kaverini valmistautui Lyoto Machidan ja ”Shogun” Ruan väliseen otteluun laittamalla UFC 2010 Undisputed -pelin demossa miehet vastakkain. Viidestä simulointikerrasta neljä päättyi Ruan voittoon. En suostunut uskomaan tulosta oikeaksi edes oikean ottelun tauottua. Ei muuta kuin ihmispelaajat kehiin ja katsomaan onko Machidasta mihinkään. Ei ollut. Pelaajasta ja vastustajasta (Ruan ja Machidan lisäksi demossa voi pelata Rashad Evansilla ja ”Rampage” Jacksonilla) riippumatta Machida otti aina päihin.
UFC 2010 vaikutti muuten todella mainiolta paketilta, vaikka olen hakannut Undisputed 2009:ää aivan liikaa. Koko versio pelistä ilmestyy kuun lopussa, jota päässen pian pelaamaan. Arvion pelistä saatte lukea todennäköisesti elokuun FightSportista.
Tuoreimman UFC-ennakon osumaprosentin perusteella minun pitäisi ehkä simuloida kaikki tulevat UFC-ottelut pelin avulla. Noh, onneksi vapaaottelumatsissa on enemmän muuttujia kuin shakkipelissä. Ehkä Tillesillä on vielä minulle käyttöä.